XVIII.

Syynä meidän taiteemme valheellisuuteen on ollut se, että yliluokat kadotettuaan uskonsa kirkon opin totuuksiin eivät kyenneet itselleen omistamaan todellista kristinoppia ja siten jäivät kaikkea uskoa vaille. Tätä puutetta koettivat toiset korvata ulkokultaisuudella teeskennellen yhä vielä uskovansa kirkon opinkappaleisiin, toiset taas rohkeasti julistamalla uskottomuuttaan, kolmannet hienostuneella skeptisismillä, neljännet taas palaamalla kreikkalaisten kauneuden ihailemiseen, tunnustamalla egoismin laillisuuden ja kohottaen sen uskonopikseen.

Syynä kaikkeen oli, kuten sanottu, se etteivät ihmiset kyenneet omistamaan omakseen Kristuksen oppia sen oikeassa, täydessä merkityksessä. Tästä taudista voivat he parantua ainoastaan tunnustamalla tämän opin koko sen laajuudessa. Meidän aikanamme ei tämä ainoastaan ole mahdollista, vaan myöskin välttämätöntä. Nykyään ei enään kukaan — olkoon hän oikeauskoinen, katoolinen tai protestantti — voi sanoa uskovansa ainoastaan kirkon dogmeihin, yhtä vähän voi häntä tyydyttää uskottomuus, skeptisismi, kauneuden tai egoismin jumaloitseminen ja ennen kaikkia ei hän voi sanoa, ettei hän tuntisi Kristuksen opin todellista merkitystä. Tämän opin merkitys ei ole ainoastaan ymmärrettävä kaikille aikamme ihmisille, vaan on se myöskin painanut leimansa koko aikamme elämään, joka tajullisesti tai tajuttomasti noudattaa sen johtoa.

Määrätkööt ihmiset inhimillisen elämän tarkoituksen muodollisesti miten erilailla tahansa, niin täytyy kaikkien meidän aikanamme myöntää, että ihmisen tarkoitusperänä on onni. Korkein elämän onni voidaan taas saavuttaa kaikkien ihmisten veljeyden kautta.

Yliluokkien ihmiset luulevat, että heidän merkityksensä on heidän, rikkaiden ja oppineiden, eroittumisessa köyhistä ja oppimattomista. Mutta mitä uusia maailmankatsantokantoja he koettanevatkin keksiä, kohottaen siksi milloin palaamisen muinaisuuteen, milloin mystisismin, milloin ellinismin, milloin kaiken yläpuolelle asettumisen, täytyy heidän tahtomattaankin tunnustaa oikeaksi sen elämässä vakaantuneen totuuden, että meidän onnellisuutemme voi olla ainoastaan kaikkien ihmisten veljeydessä.

Tajuttomasti ilmenee tämä totuus kulkuneuvojen täydellisyydessä, telegraafeissa, telefooneissa ja painotuotteissa sekä siinä, että elämän mukavuudet tulevat yhä enemmän ja enemmän kaikkien käytettäviksi; tajullisesti taas taikauskon häviämisessä, joka oli omiaan eroittamaan ihmiset toisistaan, tietojen leviämisessä ja ihmisten veljeysideaalin ilmaisemisessa paraimmissa aikamme taideteoksissa.

Taide on ihmiskunnan elämän henkinen orgaani ja sitä on mahdotoin hävittää; sentähden saakin ihmiskunnan uskonnollinen ideaali huolimatta kaikista yliluokkain ihmisten kokeista saattaa se huomaamattomiin yhä enemmän ja enemmän tunnustusta ihmisissä ja ilmenee yhä useammin meidän turmeltuneen yleisömme keskuudessa, osaksi myöskin taiteessa ja tieteessä. Tämän vuosisadan alusta alkaa yhä useammin kirjallisuuden ja maalaustaiteen alalla ilmaantua ylevimmän uskonnollisen samoin kuin kansallisen, kaikille ymmärrettävän taiteen tuotteita. Itse taide siis tuntee aikamme todellisen ideaalin ja pyrkii siihen. Toiselta puolen ilmituovat aikamme paraimmat taideteokset tunteita, jotka ovat omiaan yhdistämään ihmisiä veljellisyyden siteillä (sellaisia ovat kirjallisuuden alalla Dickensin, Hugon, Dostojevskyn teokset, maalaustaiteen alalla taas Millet'n, Bastien, Lepage'in, Jules Bretton'in y.m. tuotteet); toiselta puolen taas pyritään ilmituomaan sellaisia tunteita, jotka eivät ole tuttuja ainoastaan ylempien säätyjen ihmisille, vaan jotka voivat yhdistää kaikki ihmiset eroituksetta. Sellaisia taideteoksia on vielä vähän, mutta niiden tarpeellisuus ymmärretään jo. Sitä paitsi on viime aikoina yhä useammin ruvettu valmistamaan kansanpainoksia tauluista, pitämään helppohintaisia konsertteja ja avaamaan kansanteaattereita. Vaikka vielä ollaankin kaukana päämaalista, niin on jo kuitenkin nähtävänä se suunta, johon taide pyrkii päästäkseen oikealle tielle.

Aikamme uskonnollinen vakaumus, joka on siinä, että niin hyvin yleisen kuin yksityisenkin elämän päämääräksi tunnustetaan ihmisten veljeys, on jo tarpeeksi selvinnyt ihmisille. Heidän tulee ainoastaan hylätä valheellinen kauneuden teoriia, jonka mukaan nautintoa pidetään taiteen tarkoitusperänä. Jos he sen tekevät, tulee uskonnollinen vakaumus itsestään aikamme taidetta ohjaamaan.

Kun uskonnollinen vakaumus, joka jo tajuttomasti on painanut leimansa aikamme ihmisten elämään, tulee tajullisestikin tunnustetuksi, niin häviää itsestään eroitus alempien ja ylempien luokkien taiteen välillä. Taide tulee yleiseksi, veljelliseksi; itsestään hylätään taide, jonka ilmaisemat tunteet ovat ristiriidassa aikamme uskonnollisen vakaumuksen kanssa ja jotka eivät yhdistä, vaan eroittavat ihmiset toisistaan, samoin hylätään silloin myöskin vähäarvoinen, yksinomainen taide, jolle nykyään annetaan aivan liian suuri merkitys.

Silloin lakkaa taide myöskin olemasta ihmisten raaistumisen ja turmeltumisen syynä, jona se on ollut viime aikoina ja tulee siksi, jona se aina on ollut ja jona sen tulee olla, nimittäin keinona ihmiskunnan yhdistymiselle ja onnellisuudelle.

Niin kauheata kuin se onkin, on meidän yleisömme ja aikamme taiteen käynyt samoin kuin naisen, joka on myynyt naiselliset viehättävät ominaisuutensa, jotka hänelle on annettu voidaksensa tulla äidiksi, niiden huviksi, jotka tällaisia huvituksia himoitsevat.

Yleisömme ja aikamme taidetta voi verrata langenneesen naiseen ja tämä vertaus on oikea pienimpiin yksityiskohtiin asti. Se on yhtä koristeltu, yhtä helppo ostaa, yhtä houkutteleva ja turmiota tuottava.

Todellinen taideteos voi ainoastaan harvoin syntyä taiteilijan sielussa, sillä sen tulee olla eletyn elämän hedelmän, aivan samoin kuin lapsen siittäminen äidin kohdussa. Väärennetyn taiteen tuotteita taas valmistavat käsityöläiset kuinka paljon tahansa, sen mukaan kuin tarve vaatii.

Todellinen taide ei kaipaa koristelua, yhtä vähän kuin rakastavan miehen vaimokaan. Väärennetyn taiteen taas, täytyy "puolimaailman naisen" lailla aina olla koristeltua.

Todellisen taiteen ilmaantumisen syynä on jonkun sisällinen tarve julkilausua tunteensa, samoin kuin lapsen siittämisen syynä on rakkaus. Syynä väärennetyn taiteen syntymiseen taas on voitonpyynti, aivan samoin kuin prostitutsiooninkin.

Todellinen taide tuo maailmaan uuden tunteen, samoin kuin naisen rakkaus uuden ihmisen. Väärennetyn taiteen seurauksena taas on ihmisten turmeltuminen, tyydyttämätön huvitteluhimo ja hänen henkisten voimiensa heikontuminen.

Aikamme ja yleisömme ihmisten tulee ymmärtää tämä, jotta he voisivat vapautua turmeltuneesta taiteesta, joka likapuron tavoin syytää saastaisuutta päällemme.