VIII.

Jos taide on sellaista inhimillistä toimintaa, jonka tarkoituksena on olla ihmiskunnan kokemien ylevimpien ja parhaimpien tunteiden ilmaisijana, niin mitenkä on ihmiskunta pitkän ajan voinut elää ilman tällaista toimintaa. Siitä asti kun ihmiset lakkasivat uskomasta kirkonoppiin aina meidän päiviimme asti, ovat he taiteen tarkoituksena pitäneet ainoastaan nautintoa.

Ennenkuin ryhdymme vastaamaan tähän kysymykseen, täytyy meidän näyttää vääräksi se tavallinen luulo, että meikäläinen taide on todellista, yleisinhimillistä taidetta.

Samoin kuin yleensä on totuttu pitämään kaukaasialaista rotua paraimpana, samoin kuin englantilaisten ja amerikalaisten mielestä anglosaksinen rotu voittaa kaikki muut, saksalaisten mielestä taas germaaninen on kaikkein parasta, ranskalaisten mielestä gallilais-latinalainen ja venäläisten slaavilainen, samoin olemme me varmasti vakuutetut siitä, että meidän taiteemme ei ainoastaan ole todellinen, vaan vieläpä paras ja ainoa taide. Mutta eihän meidän taiteemme ole ainoa. Se ei ole yhteistä edes koko kristikunnalle, vaan ainoastaan pienelle osalle siitä. Voi puhua ainoastaan kansallisesta taiteesta, sellaisesta, joka on yhteistä koko kansalle — juutalaisten, kreikkalaisten, egyptiläisten, vieläpä nykyään kiinalaisten, jaappanilaisten ja intialaistenkin taiteesta. Sellainen koko kansalle yhteinen taide oli venäläisillä ennen Pietarin aikoja ja europalaisilla kansoilla XIII:teen ja XIV:teen vuosisataan asti. Mutta siitä asti, kun Europan maiden yliluokat kadottivat uskonsa kirkonoppiin eivätkä sen sijaan omistaneet totista kristinuskoa, vaan jäivät vaille kaikkea uskoa — siitä asti ei enään voi puhua kristikunnan yliluokkien taiteesta, ymmärtäen sillä taidetta yleensä. Siitä asti näiden yliluokkain taide erosi koko kansan taiteesta; muodostui kaksi taidetta: kansantaide ja herrastaide. Koko ihmiskunta ei siis koskaan ole ollut todellista taidetta vailla, se ei kokonaisuudessaan koskaan ole vaihtanut tosi taidetta sellaiseen, jonka tarkoituksena on nautinto. Sen tekivät ainoastaan europalaisten kansain yliluokat.

Tästä todellisen taiteen puutteesta oli tietysti seurauksena sen luokan turmelus, joka hyväkseenkäytti tämän taiteen hedelmiä. Kaikki hämärät, käsittämättömät taiteen teoriiat, kaikki ristiriitaiset ja valheelliset mielipiteet siitä, itsepintainen pysyminen siinä valheellisessa suunnassa, joka meidän taiteellemme oli annettu, — kaikki tämä on seurauksena siitä sangen yleisestä, mutta silminnähtävästi väärästä mielipiteestä, että meidän yliluokkiemme taide muka on ainoaa todellista taidetta koko maailmassa. Mokoma väite on yhtä mielivaltainen ja väärä kuin sekin, jonka tavallisesti lausuvat eri uskontunnustuksiin kuuluvat uskonnolliset ihmiset, että heidän uskontonsa muka on ainoa oikea. Mutta siitä huolimatta hokevat sitä kaikki meidän piiriimme kuuluvat ihmiset varmasti vakuutettuina sen oikeudesta. Taide, josta me nautimme, on muka ainoa todellinen taide koko maailmassa siitä huolimatta, että kaksi kolmatta osaa ihmiskunnasta, kaikki Aasian ja Afrikan kansat, elävät ja kuolevat ilman vähintäkään aavistusta siitä. Mutta eipä siinä kyllä, tuskin sadas osakaan kristillisestä yleisöstä käyttää hyväkseen taidetta, jonka me pidämme ainoana oikeana. Muut 99 % europalaisista kansoista elävät ja kuolevat ankarassa työssä ollenkaan nauttimatta tästä taiteesta, jota he sitä paitsi eivät voisi ymmärtääkään. Tunnustamamme teoriian mukaan luulemme me taiteen olevan joko yhden Aatteen, Jumalan tai Kauneuden korkeimmista ilmestysmuodoista tai ainakin korkeinta henkistä nautintoa. Mutta sitä paitsi me tunnustamme ihmisten yhdenvertaisuuden, jollei aineellisessa, niin ainakin henkisessä suhteessa. Siitä huolimatta 99 % meidän aikamme europalaisista viettää elämänsä raskaassa työssä taiteen hyväksi, saamatta siitä nauttia, ja kuitenkin väitämme me, että meidän viljelemämme taide on ainoaa todellista taidetta.

Mutta jos meidän taiteemme kerran on todellista, niin pitäisi kai koko kansan päästä siitä osalliseksi. Tähän vastataan tavallisesti, ettei se ole taiteen, vaan valheellisten olosuhteiden vika, etteivät kaikki saa taiteesta nauttia. Tulevaisuudessa asiat muka kyllä parantuvat. Koneet tulevat osaksi ruumiillisen työn sijaan, joka muutenkin oikean jakamisen kautta tulee helpommaksi. Samoin myöskin työ taiteen hyväksi muka tulee paljoa pienemmäksi. Yhden ei enään silloin tarvitse alituisesti muutella dekoratsiooneja, hoitaa koneita, valmistaa pianoja ja muita soittokoneita, latoa ja painaa kirjoja. Työmiehet tulevat tekemään työtään ainoastaan muutaman tunnin päivässä, muun ajan voivat he käyttää taidenautintoon.

Täten puhuvat meidän erityistaiteemme puolustajat. Mutta minä olen vakuutettu siitä, etteivät he itsekkään usko, mitä puhuvat. He eivät voi olla tietämättömiä siitä, että meidän hienostunut taiteemme sai alkunsa kansan ollessa orjuudessa, ja että se voi menestyä ainoastaan niin kauan kun kansan suuren enemmistön orjuudentila kestää. Ainoastaan sillä ehdolla, että suurin osa kansasta tekee ankaraa työtä, voivat taiteilijat, kirjailijat, soittoniekat, tanssijat, näyttelijät y.m., saavuttaa täydellisyyden taiteessaan, ja ainoastaan sillä ehdolla voi olla olemassa hienostunut yleisö; joka heidän taidettaan arvossa pitää. Jos vapautamme kapitaalin orjat, niin ei tällaisesta hienostuneesta taidetuotannosta voi olla puhettakaan.

Mutta jos myönnämmekin mahdollisiksi sellaiset olosuhteet, joiden vallitessa taide nykyisessä muodossaan voi olla koko kansalle alttiina, niin ei se kuitenkaan voi olla kaikkien taiteena sentähden, että se on kansalle kerrassaan käsittämätöin. Ennen kirjoitettiin runoja latinankielellä, mutta nykyiset taiteen tuotteet ovat yhtä käsittämättömiä kansalle kuin jos ne olisivat kirjoitetut sanskriitinkielellä. Tähän tavallisesti vastataan, että siihen on syynä ainoastaan kansan kehittymättömyys. Jokaista uutta taiteen edistysaskelta ei muka alussa ymmärretty, mutta sittemmin siihen vähitellen totuttiin.

"Sama on asian laita nykyisenkin taiteen suhteen. Kun koko kansa tulee yhtä sivistyneeksi kuin me ylempien luokkien ihmiset, niin taide kyllä tulee käsitettäväksi." Näin puhuvat meidän taiteemme puolustajat Mutta tämä väite on nähtävästi vielä mielettömämpi kuin edellinen. Sillä tiettyähän on, että suurin osa taidetuotteista, oodeista, runoelmista, draamoista, kantaateista, tauluista y.m., ovat huvittaneet ainoastaan sen ajan yliluokkia, suurelle joukolle sitä vastoin ovat ne aina pysyneet käsittämättöminä. Ne olivat ja pysyivät ainoastaan sen ajan rikkaiden huvituksena, ainoastaan niille olivat ne jostain merkityksestä. Sama tulee olemaan meidän taiteemme laita, Sanotaan, että kansa kyllä aikaa voittain oppii ymmärtämään nykyistä taidetta. Todistukseksi tälle väitteelle huomautetaan sitä seikkaa, että muutamat niin kutsutun klassillisen runouden, musiikin ja maalaustaiteen tuotteet, jotka ennen olivat kansalle aivan käsittämättömät, sittemmin, senjälkeen kun niitä kaikilta tahoilta on sille tyrkytetty, ovat sitä miellyttäneet. Mutta tämä on ainoastaan todistuksena siitä, että alempi kansa, erittäinkin kaupungeissa asuva, on puoleksi turmeltunut; että sitä on helppo johtaa ja totuttaa sitä mihin tahansa. Sitä paitsi ei tällainen taide ole kansan keskuudesta lähtenyttä eikä sen valitsemaa, vaan sille tyrkytetty sellaisissa julkisissa paikoissa, joissa taide on sille alttiina. Suurin osa työkansasta on suljettu taiteen nauttimisesta pois sen kalleuden tähden. Sitä paitsi on taide sille vierasta sisältönsäkin puolesta, sillä se tulkitsee niiden tunteita, joille kansan vaikeat elämänehdot ovat tykkänään vieraat. Se, josta rikkaiden säätyjen ihmiset voivat nauttia, ei tuota mitään huvia työihmiselle, se ei herätä hänessä mitään tunteita, tahi ovat sen vaikuttamat tunteet aivan vastakkaiset niille, joita se aikaansaa joutilaissa ihmisissä. Niinpä esim. kunnian, isänmaanrakkauden ja rakkauden tunteet, jotka ovat nykyisen taiteen pääsisältönä, herättävän työihmisessä ainoastaan hämmennystä, halveksimista, jopa vihaakin. Jos suurin osa työkansasta olisi tilaisuudessa joutohetkinään käymään taulunäyttelyissä, kansankonserteissa, lukemaan kirjoja y.m., toisin sanoen nauttimaan kaikista nykyisen taiteen hedelmistä, kuten muutamissa kaupungeissa onkin tavallista, niin todellinen työkansa, joka ei vielä ole laiskuudesta turmeltunut, ei ymmärtäisi hituistakaan meidän hienostuneesta taiteestamme, ja jos ymmärtäisikin, niin suurin osa sen kuulemasta ja näkemästä ei olisi omiaan kohottamaan sen sielua, vaan päinvastoin turmelemaan sitä. Ajattelevien ja rehellisten ihmisten täytyy olla vakuutetut siitä, ettei korkeimpien luokkien taide milloinkaan voi tulla koko kansan omaisuudeksi. Jos se taas ei voi tulla koko kansan taiteeksi, niin täytyy tulla siihen johtopäätökseen, ettei taide yleensä ole ollenkaan niin tärkeätä ja välttämätöntä kuin tavallisesti hoetaan, tahi ettei ainakaan se, jota me kutsumme taiteeksi, sitä ole.

Mahdotointa on valita näiden kahden mahdollisuuden välillä, ja sentähden viisaat ja siveettömät ihmiset julkeasti kieltävät toisen niistä, väittäen ettei kansalla ole mitään oikeutta taidenautintoon. Oikeastaan menevätkin tällaiset ihmiset suoraan asian ytimeen, nimittäin että osallisiksi ylevästä ja kauniista (heidän käsityksensä mukaan), s.o. korkeimmasta taidenautinnosta voivat päästä ainoastaan "schöne Geister", valitut, kuten heitä kutsuivat romantikot tahi "yli-ihmiset", kuten Nietzschen seuraajat heitä kutsuvat. Jälellä oleva raaka joukko taas ei kykene tuntemaan näitä nautintoja, sen tulee elää tämän ylevämmän ihmisrodun nautintoja varten. Ihmiset, jotka lausuvat tällaisen mielipiteen, eivät ainakaan teeskentele, vaan ottavat asian sen oikeassa valossa ja tunnustavat, että meidän taiteemme on ainoastaan yliluokkien taidetta. Itse asiassa ovat kaikki, jotka meidän keskuudessamme omistautuvat taiteen palvelukseen, katsoneet taidetta tältä kannalta.