IX.

Viherjällä niemellä on Ahdin pieni maja. Tänne saaret siintelee ja metsänrannan maja.

Ahti kutoo verkkoja, ja minä paitaa neulon. Lemmen tuhat tunteina mielessäni seulon.

Kuule kulta, kaihoni mä rinnastani riivin. Otsaas hiljaa suutelen ja sylihisi hiivin.

Sull’ laulan ylistystä kesä-ilta mä jolloin lahtuella viivähdin. Kuun hopea se hohti taivahilta. Yö varjojaan loi rannan lehtoihin.

Ja nuotalta me tultiin joukkuella ja laitettihin kalanuotio. Ol’ äsken saatu työssä tarpoella, siks’ tuntui herttaiselta lepo jo.

Niin siinä lepäelen leutomiellä yövilkon vienoisessa tuokseessa. Ja aatos ailakoitsi ilmantiellä, ja silmä seurasi veen varjoja.

Ja poskuelle poikan’ vetrehisen yö heitti rauhaisata ruskoaan, kun rantamalla saaren terhenisen hän hiljaa hyräeli laulujaan.

Hän viihtymyksen virttä lauleskeli, mä lemmen ikuisuutta aattelin. Kuun kulta lainehilla leikitteli, ja yöhyt varjojaan loi rantoihin.