I.

Mä pakenen rannalle lahdekkeen, kun sulhoja tuvassa liikkuu. Täällä eessäni nään minä vapahan veen ja allin, mi aalloilla kiikkuu.

Ne turhaan tarjovat kihlojaan Kuu, Päivä ja Illantähti. Mun mielen’ on allina aalloilla vaan, jo ammoin se sinne lähti.

Mun mieleni lähtihe uneksimaan siitä suuresta sankarista, joka kerran saapuvi kertomaan mulle oudoista rantamista.

Pois vieköhöt kihlansa sulhot nuo, pois helmyet, huivit ja soijet; kenen sydän jo kammoten luotaan luo, hällä kolkot on vuotehen oljet.

Mä vuottelen aikoa armasta, kun saapuvi satujen seppä, josta kertovi aaltonen liikkuva ja rannan tuomi ja leppä.

Kas silloin pyynä mä pyrähtelen hänen lietensä lämpimille. Ah kerran, kerran mä matkannen satusaarille kaukaisille.