XV.

Se riemuni suuri ja suloinen jo vaaleni syksyn tullen. Nyt mietin kurjana kalveten, miks’ Kyllikki kylmä on mullen.

Ja syöntäni okahat pistelee, ja vaiva rintaani raastaa. Ja tuloset tielläni himmenee, ja sieluuni syöpyy saastaa.

Pois tahdon mä sotahan kaukaiseen kotiveräjän kuuluvilta. Mä kaipaan välkettä vieraan veen, mulle musta on kotini silta.

Mä kaipaan välkettä vieraan veen ja hurmetta rannikoilla. Käy matkani sotahan kaukaiseen, siks’ ilkaten soittelen soilla.

Mä suolla soittelen mennessäin ja painan kannusrautaa. Kas Kauko se uhmaten ajaa näin, ja syömensä itkut hautaa.

TOINEN OSA.

Lemminkäinen on tehnyt retken Pohjolaan, joutunut Tuonen jokeen, josta äiti hänet ylös haravoi ja loitsii terveeksi. Lemminkäisen kotiintullessa on Kyllikki jo kuollut.