III.

Päivä on kirkas, ja notkuu vain kangaspuissani niidet. Lemmenkaihossa vuoteellain valvonut yöt olen viidet.

Valvonut yöt olen nähtyäin Kaukon sulhoista parhaan. Oon kuni eksynyt mielessäin lempeni kukkaistarhaan.

Lentäös syöstävä sukkelaan, ottaos vauhtia uutta. En minä lemmestä riudukaan, valvo en yötä mä kuutta.

En minä jouda kuihtumaan Kaukoni silmien nähden. Kukkana mielin notkua vaan, kun minä kisoihin lähden.

Päivä on kirkas, ja kimmoilee helskyen kankaassa pirta. Hopean hohtavaks’ vaikenee mieleni vierivä virta.

— 10 —