III.

Se lenteleepi luokseni tuo henki kevyt, vapaa ja vaipuneena aatoksiin yön vuoteella mun tapaa. Se luokseni mun leijuaa ja hiljaa kuiskuttaa.

Tuo henki armaan Kyllikin se kuiskaa taivahista ja valvoo elonmatkaani niin suurta, tuskallista. Se aatokseni ylentää, kun tummuu määränpää.

Tien tahdon käydä uljaasti, en lailla kääpiöiden. Ja kasvakohon kärsimys ja ponnistukset töiden. Mun yllän’ henki liihoittaa ja taistoon tenhoaa.

Se tenhoo taistoon sisäiseen, se kutsuu suureen voittoon. Ja olkoon tuskallinen tie mä astun aamukoittoon. Ja lailla ilmankotkien mun nousee aatoksen.

Ja konsa kiihtyy taisto tuo, ja päätä polte pohtaa, niin leijaa henki luokseni, ja tähtösetkin hohtaa, ja on kuin silmä Kyllikin mua katsois silmihin.