XII.

Jo poista Kauko sun vuotees’ luota tuo säilärautasi säihkyinen. Ei meille onnea miekka tuota, sen hurmehaava on hirmuinen.

Oi ellös kättäsi tahraelko, en tuota itkutta nähdä vois. Mun öitän’ valtaisi synkkä pelko, ja lempi luotani hiipis pois.

Ja haava syömehen syttyis syvä, kun lentäis vainojan nuolet nuo. Oi Kauko olkosi hellä, hyvä ja poista seinältä miekka tuo.

XIII

Mä kuulen humun karkelosta nuorten, kun loppunut on päivän aherrus. Se kaikuu yli vainioin ja vuorten, ja siin’ on ilon-ääni, riemahdus.

Ja mieleni kuin kantamana tuulen se kirpoo irralleen ja karkaa pois. Ja keijuna mä liitäväni luulen, ja on kuin harput hopeaiset sois.

Niin keijusena illan kuutamalla nyt notkuu karkelossa Kyllikki. Mut Ahti ulkona on ulapalla ja yksin verkkojansa vetävi.