Part 16

Yhtäkkiä suurehko sotalaiva ilmestyi idästä näkyviin kulkien suoraan kuljetusaluksia kohden. Säikähdys valtasi laivoihin ahdettujen miesten mielet. Miten kaikki oli päättyvä, kun vielä bolshevikien laivastokin yhtyi leikkiin? Pian kuitenkin selvisi, että lähestyvä alus oli »Lennuk», jonka matkasta itään vain ylimmällä päällystöllä oli ollut tieto, ja joka nyt työnsä hyvin suoritettuaan kiiruhti ottamaan osaa Merikylän tykistötaisteluun. Se ohjasi kulkunsa rannikon ja kuljetuslaivojen väliin ja antoi tykkiensä jylistä. Se kulki »Lembitin» ja »Laineen» kanssa edestakaisin pitkin rannikkoa jatkaen pommitusta. Vihollisen tykistötuli heikkeni heikkenemistään.

Myöskin pienemmät sota-alukset saattoivat nyt lähestyä rantaa avaten keulassa ja komentosillalla olevista kevyistä tykeistään tulen rantaa vastaan. Yhä lähemmäksi ne uskaltautuivat suurten laivojen jäädessä kauemmaksi ulapalle pommitusta jatkamaan. Rantapatterien ammunta lakkasi.

Kun oli saavuttu n. 1 km päähän rannasta, solui 100 miestä kantava moottorialus lopettaen ampumisen sen kuljetuslaivan viereen, jossa majuri _Ekström_ ja kapteeni _Paulus_ olivat. Miehiä hyppäsi heti aluksen kannelle. Konekiväärejä, kiväärejä ja patruunoja laskettiin sinne. Majuri _Ekström_ adjutantteineen, 4:nnen komppanian miehiä ja joitakuita virolaisia oli näiden ensimmäisten joukossa. Moottorialus kääntyi maata kohden. Konekiväärit sen keulassa tatattivat.

Vihollinen suuntasi konekivääri- ja kivääritulen lähestyvää alusta kohden. Pari miestä haavoittui lievästi. Mutta yhä lähemmäksi rantaa alus saapui. Puolta matkaa kauemmaksi ei kuitenkaan päästy moottorialuksella. Viimeinen puoli kilometriä oli kuljettava veneillä, mikä oli sitäkin vaikeampaa, kun myrsky oli ankara ja ranta sillä kohdalla kivien ja salakarien reunustama. Veneet tarttuivat vedenalaisiin kareihin. Miesten täytyi hypätä veteen, joka ulottui rintaan saakka ja kahlata kuulasateessa pitäen kivääriä korkealla päänsä päällä rantaan, jossa he ryhtyivät taisteluun. Konekiväärejäkin saatiin pian maihin. Ne alkoivat rätistä vimmatusti. Viholliset olivat vetäytyneet kauemmaksi sisämaahan, heidän jälkijoukkonsakin ajettiin pakosalle.

Vänrikki _Dahlgrenin_ johtamasta 4:nnestä komppaniasta saatiin ensiksi maihin 1:nen joukkue. Maihinnousupaikkaa, jota bolshevikijoukot yhä uhkasivat, jäi majuri _Ekström_ vartioimaan aluksi vain muutamien upseeriensa ja neljän 4:nnen komppanian sotilaan kera. Vänrikki _Dahlgren_ lähetettiin joukkoineen vänrikki _Hayenin_ johtamien konekiväärien tukemana katkaisemaan maantietä. Joukko eteni ketjussa Udriakylään, josta 50 vihollisen ratsumiestä karkotettiin lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen.

Senjälkeen joukkue jatkoi matkaa Repnikiä kohden, jonka luona vihollisen kuormasto-osasto seisoi matkalla Lagenasta. Klo 3,30 ip. vihollinen alkoi ampua lähestyvää joukkoa kivääreillä ja 1 konekiväärillä n. 200 metrin päästä. Kiivasta laukaustenvaihtoa kesti neljännestunnin. Senjälkeen vänrikki _Dahlgrenin_ joukko valtasi kuormaston, joka, kuten sittemmin selvisi, kuului eräälle punaiselle puhelinosastolle. Vangiksi saatiin 10 venäläistä.

Joukkue marssi sitten Lagenan kartanoon, johon se saapui klo 6 ip. yöpyen sinne. Sotasaaliiksi saatiin m.m. runsaasti ampumatarpeita. Vänrikki _Dahlgren_ ilmoitti Lagenasta majuri _Ekströmille_ päivän vaiheista ja pyysi lähettämään loput komppaniastaan kartanoon, mikäli se oli ehtinyt jo päästä maihin. Klo 11 ip.komppania olikin koossa Lagenassa. Koko yön vihollisen patrulleja ja ratsumiehiä liikkui kartanon ympäristössä, ja useita niistä vangittiin.

Desanttijoukkojen asema oli hetkittäin varsin vakava. Nopea suoritus oli onnistumisen välttämätön ehto. Mutta nyt myrsky ja pimeys haittasivat suuresti maihinnousua. Kuljetusveneitä soutavat sotilaat saivat ponnistaa viimeisetkin voimansa selvitäkseen aallokossa takaisin laivojen luo uusia joukkoja hakemaan. Heidän suorittamansa raskas työ ansaitsee mitä suurinta kiitosta.

Käytettävinään olevista sotilaista majuri _Ekström_ heti maihin päästyään lähetti vääpeli _Jarl Dammertin_ ja sotilas _Alvar Tallqvistin_ edessiirretyksi parivartioksi länteen vievälle tielle. Heidän ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna vartiopaikalta, johon he olivat askeltakaan väistymättä kaatuneet. Toiset kaksi sotilasta oli asetettu vartioksi Udriakylään. Vihollisen ratsupatrulli ilmestyi iltamyöhällä pimeästä yht'äkkiä tämän parivartion eteen yllättäen sen. Toinen sotilaista, _Johannes Backlund_, haavoittui heti vatsaan ja vaipui maahan ennättämättä ampua. Hänen toverillaan oli kuitenkin kivääri pian valmiina, ja sen luoti surmasi patrullia johtaneen bolshevikiupseerin. Ratsumiehet käänsivät silloin nopeasti hevosensa ja katosivat pimeyteen.

Haavoittuneen tilalle määrättiin vartioon muudan upseeri. Majuri _Ekström_ antoi eräälle desanttialuksista käskyn heti lähteä kuljettamaan pahasti haavoittunutta vapaaehtoista Tallinnaan saamaan pikaista lääkärinapua. Sotilas _Backlund_ kuoli kuitenkin jo laivalle vietäessä päästämättä suurista tuskistaan huolimatta valituksen sanaa huuliltaan.

Tilanne oli synkkä ja epäselvä. Vihollisen patrulleja ja partioita liikuskeli kaikkialla ympärillä. Etuvartijat joutuivat tuon tuostakin laukaustenvaihtoon vihollisen kanssa, joka vetäytyi kauemmaksi rannikolta vasta sitten, kun majuri _Ekström_ oli saanut enemmän miehiään maihin, joten lähitienoon puhdistamiseen saatettiin ryhtyä.

17 p:n iltana ehdittiin 4:nnen komppanian lisäksi laskea maihin vain 2:nen komppania, joka puhdisti Merikylän. Myöskin luutnantti _Varmavuoren_ tiedustelijat pääsivät ennen yön tuloa rannalle. Myrsky haittasi kuitenkin yhä enemmän näiden joukko-osastojen maihinnousua kaataen veneitä, jolloin miesten oli uitava tai kahlattava maihin ja sukellettava meren pohjasta kiväärinsä. Peloittava aallokko karisella rannikolla yhdessä alkaneen pimeyden kera esti muiden joukkojen maihinlaskun. Ne saivat viettää vielä yhden yön laivoilla. Rannalle päässeet hajautuivat suurimmaksi osaksi lähitaloihin lepäämään ja kuivattamaan likomärkiä vaatteitaan.

Yöllä klo 2 tienoissa löydettiin vihdoin sopivampi maihinnousupaikka Udriakylän luota, jossa heti voitiin alkaa laivoille jääneiden vienti rannalle. Aamulla varhain tammikuun 18 p:nä kaikki maihinnousujoukot olivat jo mantereella. Suurin osa niistä keräytyi Lagenan kartanon ympäristölle. Majuri _Ekström_ oli sijoittanut esikuntansa itse kartanoon.

Aamulla 4:s komppania lähetti 2 ryhmää hakemaan vihollisen tavarakuormaa, joka, paikallisten talonpoikien ilmoitusten mukaan, oli jäänyt Repnikin luo. Ne kohtasivat kuitenkin äkkiarvaamatta Repnikin lähistöllä suuren vihollisjoukon, joka heti avasi tulen suomalaisia vapaaehtoisia kohden. Yllätetty partio välttyi joutumasta vangiksi nopeasti peräytymällä. Se kärsi kuitenkin suuria vaurioita. 4:nnestä komppaniasta kaatui tai kuoli haavoihinsa Lagenan ja Repnikin luona — ennenmainittujen, Udriakylässä kaatuneiden lisäksi — vääpeli _Georg Långström_ sekä sotilaat _Erik Eriksson_ (ruumista ei löydetty) ja _Jalmar Johansson_. Haavoittuneina komppania menetti sen lisäksi 7 miestä. Maihinnousun yhteydessä muut suomalaiset komppaniat eivät menettäneet ainoatakaan kaatuneena tai pahemmin haavoittuneena.

Narvan operatsionin suorittamiseen ryhdyttiin viipymättä. Yksi virolainen komppania sijoitettiin Udriakylään sivustasuojaksi. Se osoittautui kuitenkin sittemmin täysin merkityksettömäksi, eikä toimittanut mitään Narvan operatsionin aikana. Suomalaisista joukoista 2:nen komppania sai käskyn lähteä heti etenemään Narvan Joensuuta kohden ja sen vallattuaan kiirehtiä Narovajoen länsirantaa pitkin Riigin kylän kautta Narvaan. 1:sen komppanian tehtäväksi määrättiin edetä Narvan maantietä pitkin, poiketa sitten Riigin kylään vievälle tielle, valloittaa Riigiin sijoitettu vihollisen patteristo ja senjälkeen rynnätä Narvaan. Molempien edellä mainittujen komppanioiden tuli suorittaa tehtävänsä nopeasti ja herättäen mahdollisimman vähän vihollisen huomiota. Sensijaan 4:nnen komppanian tuli edetä suoraan Narvan maantietä pitkin kaupunkia kohden varsin laajassa ketjussa kääntäen puoleensa niin paljon vihollisen huomiota kuin suinkin ja sitoen, mikäli mahdollista, Narvassa olevat bolshevikijoukot länteenpäin, jotta 1:nen ja 2:nen komppania voisivat helpommin tunkeutua Narvaan pohjoisesta. Yksi virolainen komppania sai käskyn seurata vänrikki _Dahlgrenin_ joukkoja, niinikään luutnantti _Varmavuoren_ tiedustelijat, jotka sitten tulivat yksin suorittaneeksi edellä mainitun tehtävän. 3:s komppania esikunnan ja yhden virolaiskomppanian kanssa jäi Lagenan kartanoon muiden joukko-osastojen selkänojaksi estämään lännessä olevia bolshevikeja palaamasta Narvaan. Lagenaan sijoitetut virolaiset osoittautuivat sitten taistelussa kelvollisiksi ja rohkeiksi sotilaiksi, jotka täyttivät hyvin tehtävänsä.

Lagenaan jääneet joukot saivat kestää päivän päätaistelun. Klo 12.30 päivällä eri osastojen juuri lähdettyä suunnilleen alkoi Lagenan kuuluisa taistelu samoilla aukeilla, joilla Kaarle XII yli kaksisataa vuotta aikaisemmin järjesti ruotsalais-suomalaista armeijaansa ennen historiallista Narvan taistelua.

Vihollinen oli saanut tiedon, että sen Repnikin länsipuolella toimivilta joukoilta oli katkaistu paluutie Narvaan. Se lähetti nyt voimakkaan hyökkäysjoukon Lagenaa vastaan murtaakseen tien auki. Hyökkääjiä tuki myöskin erinomainen panssarijuna »Ilja Muromets» varustettuna yhdellä 6-tuumaisella ja viidellä 3-tuumaisella tykillä sekä 36 konekiväärillä. Se alkoi ampua kartanoa. Narvanlahdella viipyvä virolainen sotalaivasto vastasi sen tuleen. Samaan aikaan lännestäpäin suuri joukko-osasto alkoi lähetä Lagenaa, toiset kulkivat edellä ketjussa, toiset seurasivat suljetussa järjestyksessä tietä pitkin.

Tilanne oli äärimmäisen epäselvä. Olivatko lähestyvät joukot virolaisia vai venäläisiä? Onneksi vihollinenkaan ei ollut täysin selvillä, kenen hallussa Lagena sillä hetkellä oli.

Lähestyvästä joukosta kaksi ratsumiestä lähti edeltä ottamaan selvää. Pari suomalaista meni heitä vastaan. Lähelle tultuaan ratsumiehet pysähdyttivät hevosensa, ratsastivat sitten vielä muutaman askeleen lähemmäksi. Suomalaisetkin jatkoivat matkaansa, kunnes he pääsivät niin lähelle, ettei mikään erehdys enää ollut mahdollinen. Ratsumiehet käänsivät salamannopeasti hevosensa ja nelistivät pois.

Vihollinen! |

Molemmin puolin ketjut olivat tuossa tuokiossa taistelukunnossa. Konekiväärit alkoivat rätistä ja kiväärit paukkua kummaltakin puolen. Tuli kiihtyi kiihtymistään. Vihollinen ampui räjähtävillä kuulilla. Panssarijunan ja sotalaivojen tykkien kumea jylinä sekautui taistelun melskeeseen.

»En ole ennen kuullut sellaista musiikkia», kertoo muudan mukana ollut virolainen. »Päämme päällä on kuin rakeet pieksäisivät ikkunaa, ääni vain on vihlovampi. Puiden oksia sataa maahan. Eräs sähkölanka tempautuu vinkuen kerälle ja kiemurtelee maassa kuin mato.

»Meidän maihinnousujoukkojemme kolminkertainen ketju — suomalaiset edessä, toinen ja kolmas rivi meidän iskujoukkojamme — tunkeutuu vihollisen päälle. Eräs konekivääri joutuu epäkuntoon, ei ammu. Majuri _Ekström_ juoksee kuulasateessa sen luo, saa sen jälleen käyttökelpoiseksi, ja se tatattaa edelleen. Muudan suomalainen upseeri johtaa ryhmäänsä seisoen pystyssä vihollisen tulen alaisena. Eräs 15-vuotias suomalainen vapaaehtoinen on juossut viitisenkymmentä askelta ketjun eteen ja ampuu karabiinillaan niinikään seisaaltaan. Kuulia lentää kuin rakeita, mutta poikanen jää kuin vihollisen kiusalla vahingoittumattomaksi.»

Kun suomalaisten ja virolaisten tarkka ja kiivas tuli teki viholliselle mahdottomaksi päästä kartanoon suoraan edestä, koetti se kiertää puolustajat lähettäen sekä vasemmalta merenrantaa pitkin että oikealta saartojoukkoja. Virolaiset saivat käskyn levittää ketjuaan oikealle. Äärimmäiseksi sille sivustalle lähetettiin vielä ryhmä suomalaisia vänrikki _T.P. Alfthanin_ johdolla. Se syöksyi uhkarohkeasti — välittämättä edes käyttää hyväkseen läheisen mäenharjanteen tarjoamaa suojaa — lakeuden poikki oikealle siivelle täydellisesti vihollisen näkyvissä. Kuin ihmeen kautta ryhmä pääsi luotituiskun lävitse ainoatakaan miestä menettämättä. Se pakotti vihollisen peräytymään verissä päin. Toisellakin siivellä saartoyritys epäonnistui täydelleen.

Vihollinen peräytyi. Kuitenkaan Lagenan taistelu ei ollut vielä lopussa. Vain sen ensimmäinen jakso oli päättynyt.

Majuri _Ekström_ aavisti, että kun vihollinen kerran oli saanut käskyn raivata tieltään Lagenaan sijoittuneet joukot, ei se heittäisi yritystä niin helpolla sikseen. Voitiin laskea, että vihollinen tekisi seuraavan hyökkäyksen etelästäpäin rautatien suunnalta, jonne sen ketju oli painunut. Konekivääreille määrättiin asemat. Kartanon puiston ja kiviaidan juuri tältä suunnalta odotettavissa olevan hyökkäyksen torjumiseen tarjoamia edullisia puolustusasemia pantiin kuntoon ja vahvistettiin.

Kun vihollista ei kuitenkaan kuulunut, saivat Lagenaan sijoittuneet joukot käskyn valmistautua jättämään kartanon klo 2 ip. jatkaakseen matkaa Narvaa kohden.

Lähtö myöhästyi kuitenkin kymmenisen minuuttia. Komppaniat olivat juuri asettumassa marssijärjestykseen kartanon luo, pari patrullia oli lähetetty ympäristöön, toinen rautatietä kohden. Silloin kiivas kiväärituli alkoi yht'äkkiä etelästäpäin.

Vihollinen hyökkäsi uudelleen!

Sekasorto syntyi hetkeksi. Majuri _Ekströmin_ ja 3:nnen komppanian päällikön, vänrikki _Laaksosen_ järkähtämätön rauhallisuus ja neuvokkuus pelastivat kuitenkin tilanteen. 3:nnen komppanian miehet, joista useimmat olivat jo Suomen vapaussodan aikana taistelleet majuri _Ekströmin_ johdolla, ja jotka luottivat täydellisesti päällikköihinsä, tekivät uljaasti tehtävänsä, hajautuivat nopeasti ketjuun ja avasivat tulen. Konekiväärit sijoitettiin asemiin, ja pian ne olivat toiminnassa rauhoittaen omia miehiä ja syösten kuolemaa hyökkäävän vihollisen keskelle. Virolaiset asettuivat myöskin asemiin ja täyttivät taistelun kuumuudessa hyvin paikkansa. Osa joukoista asettui kartanon puutarhan eteläreunaan, toinen osa pitkin maantien vartta.

Kun vihollisen alkurynnäkkö oli lyöty takaisin ja tuli oli harventunut, huomasivat Lagenan puolustajat erään sotilasosaston marssivan ohi kartanon eteläpuolitse. Ensimmäinen ajatus oli, että se oli vihollinen. Mikä oli niin ollen sen tarkoitus? Aikoiko se sivuuttaa Lagenaan jääneet joukot ja hyökätä Narvan kimppuun käyneiden komppanioiden selkään? Jos vihollinen olisi tehnyt niin, olisi kaikki luultavasti ollut hukassa. Suomalaiset 1:nen, 2:nen ja 4:S komppania olisivat tuhoutuneet ilman, että majuri _Ekström_ olisi joukkoineen voinut heitä auttaa.

Koko Narvan operatsionisuunnitelma oli rakennettu sen kokemuksen varaan, että venäläisten upseerien johtamat joukot useimmiten puskevat päänsä kiveen ymmärtämättä kiertää sitä, s.o. hyökkäävät vihollisen kimppuun punnitsematta, onko sen tuhoaminen toivotun tuloksen saavuttamiseksi välttämätöntä, vai riittääkö vain edessä olevan joukon sitominen ja sivuuttaminen.

Jännityksellä majuri _Ekström_ odotti, mihin suuntaan joukko oli kääntyvä, länteen vai itään? Se kääntyi länteen; oli siis kysymyksessä vain entistä laajempi kartanon kiertämisyritys. Lähenevää joukkoa vastaan avattiin tuli.

Mutta mikä oli kyseessä?

Idästä lähenevä joukko eteni kyllä ketjussa, täydessä taistelujärjestyksessä, mutta huolimatta siihen kohdistetusta tulesta ei sen puolelta ammuttu. Olisiko mahdollista, että se olisi sittenkin virolaisjoukko? Kartanosta lakattiin ampumasta. Syntyi jännittynyt äänettömyys. Ketju läheni yhä. Mutta miten oli selitettävissä joukon äskeinen kiertoliike, jos se todella oli virolainen? Entäpä, jos kysymyksessä olikin vain vihollisen salakavala yllätysyritys. Ketjua ei saanut päästää kartanoon asti. Lähenevälle joukolle huudettiin, että sen tuli heti pysähtyä ja vasta heitettyään maahan aseensa tulla lähemmäksi, muussa tapauksessa sitä ammuttaisiin. Ketju ei huolinut käskystä, vaan tuli yhä lähemmäksi. Silloin avattiin sitä vastaan kiivas konekivääri- ja kiväärituli, johon ketju vastasi. Siis vihollinen! Kartanosta suunnattu tuli pakotti sen kuitenkin pian peräytymään.

Vihollisen tarkoituksena oli epäilemättä ollut päästä aivan kartanon luo ja sitten käsigranaateilla tuhota sen puolustajat. Suunnitelma oli varsin hyvin harkittu, ja paljon ei puuttunut sen onnistumisesta.

Vihollisen rynnistys etelästä jatkui yhä.

Tilanne oli sekava. Hämärä vielä lisäsi yleistä epävarmuutta. Bolshevikeja tunkeutui virolaisten perässä aina kartanon luo. Vasta silloin huomattiin heidät vihollisiksi ja avattiin murhaava tuli heitä vastaan. Suuret rykelmät jäivät makaamaan pihamaalle.

Huolimatta suomalaisten ja virolaisten pelottomasta puolustuksesta ja tarkasta tulesta bolshevikit eivät luopuneet hyökkäyksestä. Epätoivon vimmalla he rynnistivät voimatta kuitenkaan pakottaa suomalaisia ja virolaisia luopumaan asemistaan. Tilanne oli kuitenkin mitä arveluttavin. Bolshevikit olivat ympäröineet Lagenan kartanon kolmelta puolelta tehden joka taholta vimmattuja hyökkäyksiä sitä vastaan.

Koko Merikylän desantin asema oli uhattu. Merellä odottavaan laivastoon saapuikin jo illalla tietoja, että Lagena oli muka vihollisen hallussa ja desanttijoukot hajoitettu ja tuhottu.

Suomalaisten upseerien, ensi sijassa majuri _Ekströmin_, uljaan esimerkin innostamat 3:nnen komppanian miehet virolaisten avustamina pitivät kuitenkin puolensa hirvittävästä tykki-, konekivääri- ja kiväärituIesta huolimatta ja löivät rynnäkön joka puolella kerran toisensa perästä takaisin, kunnes vihollinen vihdoin havaitsi turhaksi jatkaa toivotonta taistelua ja vetäytyi yön tullen takaisin. Osa pakeni sekasorrossa Narvaan päin, toinen osa jäi piileksimään läheisiin metsiin ja antautui sittemmin lännestä tuleville joukoille. Kaatuneina heitä jäi Lagenan kartanon ympärille parisensataa miestä.

Edellä on mainittu patrulleista, jotka lähetettiin liikkeelle ennen taistelun toista jaksoa. Toinen niistä sai kokea sangen kovia. Korpraali B. kertoo siitä seuraavaan tapaan:

»Kersantti _Gunnar Bilkenroth_ sai käskyn 7 vapaaehtoisen puhelinmiehen kera lähteä katkaisemaan rautatietä Lagenan luona. Seuraavat ilmoittautuivat: _Sigurd Ahlström, Väinö Borg, Harald Elfgren, Toivo Jaakkola, Sulo Laitinen, Paul Nyman_ ja _Gustaf Sederholm_. Juuri lähdettäessä saapui vartiolta metsänlaidasta raportti, että muutamia sotilaita näkyi kentällä. Samalla pyydettiin kiikaria. Siihen ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota, ja tämä laiminlyönti muodostui joukollemme kohtalokkaaksi.

»Lähdimme kentän ylitse kulkemaan asestuksenamme kiväärit, 1 rautakanki ja 1 käsigranaatti. Kun olimme edenneet kilometrin verran, näin minä n. 30 metrin päässä edessäni sotilaan, jolla oli harmaa karvalakki päässään. Samassa pamahti joka pensaan takaa. Me heittäydyimme maahan ja vastasimme tuleen.

»Ammunta levisi kauas meistä vasemmalle pitkin vihollisen ketjua. Sen vasen siipi näytti loppuvan meidän lähenemme. Yleinen ammunta alkoi kaikkialla ympärillämme sekä kartanosta että vihollisen asemista. Me makasimme vihollisten ja toveriemme ristitulessa. Granaatteja räjähteli. Emme tienneet, tulivatko ne virolaisista sotalaivoista vai bolshevikien panssarijunasta.

»Muutamien minuuttien laukaustenvaihdon jälkeen _Bilkenroth_ komensi: ketju takaisin! Minä en kuullut sitä, mutta nähtyäni hänen valkoisen lakkinsa kaukana takanani aloin minäkin ryömiä taaksepäin. Lähin naapurini, _Laitinen_, haavoittui ja huusi surkeasti apua. Saadakseni hänet vaikenemaan vedin häntä n. 100 metriä taaksepäin, mutta sitten hän haavoittui toisen ja kolmannen kerran ja menetti tajuntansa. Luulin hänen kuolleen ja jätin hänet.

»_Sederholm_ oli äärimmäisenä vasemmalla sivustallamme. Hänen jalkainsa välitse lensi kuula, ennenkuin hän ennätti heittäytyä maahan. Hänen arvelunsa mukaan vain 5 m. päässä hänestä makasi muudan bolsheviki, jonka hän laukaustenvaihdossa sai ammutuksi. Konekiväärikin oli sijoitettu lähelle. Kuulia tuli kuin herneitä läkkipeltiä vastaan. Minun edessäni oli toinen konekivääri, mutta siihen punaisten ketju näyttikin loppuvan. _Elfgren_ sai kuulan lakkinsa ja manttelinsa lävitse; shrapnellin siru tempasi _Nymanilta_ lakin ja hiuskiehkuran. _Bilkenroth_ sai pieniä haavoja kasvoihinsa räjähtävästä kuulasta. Kun _Elfgrenin_ kivääri joutui epäkuntoon ja hän heitti sen pois, kohotti _Ahlström_ päätään nähdäkseen, mitä oli tapahtunut, mutta sai kuulan läpi aivojensa ja kuoli heti. _Jaakkola_ haavoittui kahdesti.

»Maa, jolla ryömimme taapäin, oli jäätynyttä suosammalta, vettä mättäiden välissä. Ehdittyäni muutamien kasvavien puiden luo nousin ylös, koska minulla oli suonenvetoa toisessa jalassani ja niin ollen vaikeaa ryömiä. Silloin olin jo likomärkä, ja vettä oli saappaissanikin. Sitten juoksin kartanoa kohden heittäytyen aina välillä maahan, kun kuulia rakeili liiaksi ympärilläni. Minua ammuttiin vielä tällöin molemmilta puolilta. Kuitenkin pääsin niin lähelle, että muudan aliupseeri rohkeni tulla ottamaan selvää, olinko ystävä vai vihollinen. Hänen kerallaan menin kartanoon. Silloin ei vielä muita ollut joukostamme palannut. Toiset jäivät makaamaan paikoilleen, kunnes hämärä saapui ja laukaustenvaihto lakkasi. Vihollisen ampumaketju tapasi sillä välin _Elfgrenin_, joka oli olevinaan bolsheviki puhuen ryssää ja juosten heidän kerallaan kappaleen matkaa. Minun jälkeeni saapui kartanoon _Bilkenroth_, sitten _Elfgren_, jota meikäläiset myöskin ampuivat, ja viimein _Nyman_ ja _Sederholm_ yhdessä. Illalla seisoessani vartiossa metsikön laidassa kuului kentältä avunhuutoja. Sinne lähetetyt sanitäärit löysivät _Jaakkolan_ ja _Laitisen_.

»Vaikka siis retkemme tarkoitusperä jäi saavuttamatta, oli sillä mielestäni se merkitys, että se paljasti bolshevikien äkkiyllätysyrityksen, ja että meidän rintamanosallamme bolshevikit eivät päässeet, uskaltaneet tai ehtineet niin lähelle kartanoa kuin metsikön luona ja suurella maantiellä.»

3:nnen komppanian kokonaistappio Lagenan kartanon taistelussa oli 2 kaatunutta, nim. sotilaat _Erkki Pesola_ ja _Samuel Prättälä_, sekä 7 haavoittunutta. Puhelinkomppanian kaatuneista ja haavoittuneista on edellä tehty selkoa. Virolaisista haavoittui muutamia, m.m. 2 upseeria.

Vihollinen oli tosin toistamiseen peräytynyt, mutta ei tiedetty, milloin se kävisi uudelleen rynnäkköön. Miesten oli niin ollen jäätävä ketjuun vielä taistelun lakattuakin. Heille tuotiin lämmintä ruokaa ja teetä sinne. Majuri _Ekström_ kulki pitkin ketjua lausuen sanan siellä, toisen täällä, kiittäen ja rohkaisten miehiään. Mieliala oli erittäin reipas. Sotilaat koettivat tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi. He hakivat alleen heiniä, joiden päällä he sitten loikoilivat jutellen kaskuja, katsellen tykinvälähdyksiä taivaalla ja kuunnellen tykkien mahtavaa jyskettä.

Majuri _Ekström_ oli lähettänyt kapteeni _Pauluksen_ Udriakylään jääneen virolaisen komppanian luo saattamaan sen järjestykseen. Hänen tuli joukkoineen, jos vihollinen vielä kerran hyökkäisi Lagenan kimppuun, tehdä kiertoliike ja hyökätä bolshevikien selkään. Lagenan taisteluun osaaottanut virolainen komppania oli lähetetty asemiin valtamaantien molemmille puolille kartanosta länteen. Se otti yön kuluessa vangiksi suuren joukon bolshevikien harhailevia ratsumiehiä ja patrulleja.

Sittenkuin klo 12,15 yöllä oli saatu tieto, että 1:nen komppania oli illalla vallannut Narvan, ja että Vaivaraan asettunut vihollinen oli taistelutta antautunut virolaisille, joiden kanssa majuri _Ekström_ saavutti yhteyden, koottiin joukot puolenyön jälkeen ja lähdettiin marssimaan Narvaa kohden. Udriakylään sijoitettu virolaiskomppania sai käskyn siirtyä Lagenaan suojelemaan sinne jääneitä haavoittuneita, joiden hoidosta lääkäri _Kaarlo Melartin_ huolehti.

* * * * *

1:nen komppania luutnantti _Vuorisalon_ konekiväärikomennuskunnan kanssa jätti Lagenan kartanon 18 p:nä klo 12,30 päivällä. Tuskin se oli ehtinyt lähteä, kun Lagenan ensimmäinen taistelu alkoi. Luutnantti _Eskola_ lähetti miehen tiedustelemaan majuri _Ekströmiltä_, tarvittiinko apua. Lähetti palasi ilmoittaen, että komppanian käskettiin jatkaa matkaansa ja täyttää sille määrätty tehtävä.

Pikamarssissa riennettiin Riigin kylää kohden. Tiedettiin, että 2:nen komppania oli matkalla samaan päämäärään Narvan Joensuun kautta ja 4:s komppania sekä _Varmavuoren_ nopeat tiedustelijat suorinta tietä. Kysymyksessä oli, kenelle kunnia Narvan valloituksesta tulisi jäämään.

Tällä välin tavaton sekasorto vallitsi Narvassa. Punaisia joukkoja kulki edestakaisin. Bolshevistisen väestön keskuudessa hermostuneisuus niinikään oli vallalla. Kuvaavaa on, että kun lauantaina, tammikuun 18 p:nä, aamupäivällä joku oli muutaman kahvilan edustalla huutanut: valkoiset tulevat!, niin se oli synnyttänyt tavattoman pakokauhun. Jokainen oli ollut kuulevinaan kiväärien pauketta aivan läheltä, mikä tietysti oli omiaan lisäämään paniikkia.

Päivällä taistelu syntyi bolshevikisotilaiden kesken. Matruusit olivat näet konekiväärein sulkeneet sillat Narovajoen ylitse estääkseen pakokauhun valtaan joutuneita sotilaita peräytymästä taistelutta Narvasta. Tällöin, kerrotaan, torille keräytyneet maaväen sotilaat kiihtyneinä hankkivat konekiväärejä ja avasivat tulen sillan toisessa päässä olevia matruuseja vastaan, jotka puolestaan maksoivat samalla mitalla. Kaatuneita ja haavoittuneita oli molemmin puolin runsaasti. Kaupunkilaisten tietojen mukaan bolshevikien johtajat, _Trotski, Anvelt_ y.m. komissaarit, olivat olleet vielä klo 5 ip. Narvassa kiihoittaen joukkoja taisteluun ja vaatien kaikkia asukkaita ottamaan osaa puolustautumiseen.

1:nen komppania eteni pikamarssissa. Etumaisina kulkevat 1:nen joukkue ja jääkäriluutnantti _Vuorisalon_ konekiväärikomennuskunta joutuivat vihollisen kanssa kosketuksiin ensimmäisen kerran Törvajoen luona, josta tie Riigiin haarautuu valtatiestä. Luutnantti _Varmavuori_ tiedustelijoineen oli siellä parastaikaa kiivaassa taistelussa. Bolshevikit karkoitettiin. Matkaa jatkettiin sitten Riigin kylään, josta vihollinen kuitenkin komppanian lähestyessä oli peräytynyt joen ylitse vieden mukanaan tykkinsä. Komppania jatkoi senvuoksi marssiaan Narovajoen reunaa pitkin kulkevaa tietä kohti Narvaa kiihdyttäen yhä kulkuaan.

Komppania saapui Narvan esikaupunkiin aivan vihollisen aavistamatta. Bolshevikit odottivat näet suomalais-virolaisia joukkoja lännestäpäin Narvan maantietä pitkin. Esikaupungista otettiin mukaan opas ohjaamaan komppaniaa raatihuoneelle, joka oli päätetty valita kaupungin puhdistustyön lähtökohdaksi. Tiedettiin kyllä, että kaupungissa oli monikymmenkertainen vihollinen, mutta silti ei ainoakaan epäillyt seurata uhkarohkeita päälliköitä.

Jonossa juosten riennettiin pitkin pimeitä katuja. Vastaan tulevat punaisten patrullit ammuttiin heti maahan ja jatkettiin juoksua. Klo 5,20 ip. komppania saapui raatihuoneen torille, ampui yhteislaukauksen kivääreistään ja kajahdutti voimakkaan eläköön-huudon kaupungin valloituksen kunniaksi. Heti senjälkeen räiske ja pankkina alkoivat: ryhdyttiin puhdistustyöhön. Pikalähetti riensi kiirehtimään 2:sta komppaniaa avuksi.

2:nen komppania oli lähtenyt Merikylästä rientämään Narvan Joensuuta kohden. Kun oli saavuttu lähelle kauppalaa, lähetettiin 10-miehinen kärkijoukko edeltä. Se saapui vastusta kohtaamatta kauppalan laitaan. Mutta silloin bolshevikit avasivat äkkiarvaamatta kahdelta taholta kiivaan tulen lähestyviä suomalaisia vastaan, jotka heittäytyivät asemiin ja vastasivat tuleen.

Bolshevikien tuli harveni pian, kunnes taas äkkiä joen toiselta rannalta heidän konekiväärinsä ja kiväärinsä alkoivat rätistä. Pienen etujoukon asema oli tukala, mutta tilanteen pelasti komppanian päävoima, joka saapui parhaaseen aikaan. Lyhyen tulenvaihdon jälkeen bolshevikit jättivät kauppalan. Viimeiset pakenijat jäivät makaamaan Narovan jäälle suomalaisten kuulien kaatamina. Saaliiksi saatiin 2 kenttäpuhelinta, 4 kenttäkeittiötä, 2 hevosta, muutamia kiväärejä y.m. Kauppala oli suomalaisten hallussa klo 11 ap.

Oli vähältä, ettei 2:nen komppania valtauksen suoritettuaan joutunut virolaisen laivaston tykkitulen alaiseksi. Merellä viipyvät sotalaivat olivat näet saaneet käskyn ryhtyä pommittamaan Narvan Joensuuta. Viime hetkessä majuri _Ekströmin_ onnistui lähettää laivoille sana, että 2:nen komppania oli jo vallannut kauppalan, ja että pommitus oli suunnattava Jamburgiin.

Kauppalan asukkaat valmistivat vapauttajilleen päivälliset ja osoittivat heille kaikin tavoin kiitollisuuttaan. Parin tunnin kuluttua virolainen laivasto saapui kauppalan satamaan. »Lennuk» jäi merelle, »Lembit» sensijaan saapui laiturin luo.

»Se hetki on suurenmoinen, kaunis ja liikuttava», kertoo muudan virolainen meriupseeri. »'Lembitin' soittokunta soittaa 'Porilaisten marssia', jonka säveleet voimakkaina kaikuvat läpi tyynen ilman. Sää on leuto ja kirkas, joen pinta rasvatyyni. Sillan luo on pian keräytynyt koko kauppalan asujamisto tervehtimään 'Lembitiä' heiluttaen valkeita nenäliinoja. Kun on tultu lähemmäksi siltaa, soittaa soittokunta Viron kansallislaulun. Paljastetuin päin, osa kuunnellen, osa laulaen mukana, ilmaisee sekä laivan komennuskunta että rannalla seisova ihmisjoukko tunteensa.

»Ylentävästi vaikuttaa tietoisuus siitä, että vielä vastikään vihollisen vallan alla huokailleen maan, Viron valtion, rajalle me nyt vapauttajina saavumme, voimme laulaa tuntien samaa sydämessä kuin sanat ilmaisevat: 'Mu isamaa, mu önn ja rööm!' Kyyneleet kimmeltävät silmissä monella rannalla seisojista, jotka voivat jälleen tuon verrattain lyhyen, mutta sitä vaikeamman kauhun ja kärsimysten ajan jälkeen tuntea olevansa vapaita. He tuntevat oman valtakuntansa suojelevan käden, jonka merkkinä sini-musta-valkea lippu liehuu ylpeästi 'Lembitillä!' Merimiehillämmekin on syytä riemuun: onhan juuri oikeastaan heidän ansionsa, että rannikkomme on puhdistettu bolshevikeista; ilman laivaston tukea ei pohjoisella rintamallamme olisi voitu toivoakaan niin nopeaa etenemistä. On tunne siitä, että meriväki ei ole pettänyt heihin pantua luottamusta, ja että se on ollut tehtävänsä tasalla täyttäen työnsä vielä ennen meren jäätymistä. ‒ ‒ ‒

»Rannalla olevilta ihmisiltä kuulemme uskomattomia kertomuksia bolshevikien julmuuksista. Ennen lähtöään he ovat, kuulemma, toimeenpanneet joukkosurmaamisen (n. 30 henkilöä, enimmäkseen naisia). Surmatuille on ripustettu kivi kaulaan ja ruumiit heitetty jokeen. Sillä kohdalla, johon 'Lembit' on asettunut, kerrotaan olevan joukon ruumiita joen pohjassa. Ei voisi uskoa. Mutta kun näytetään rannalla viruvaa vanhahkon naisen ruumista, pitää, tahtoopa tai on tahtomatta, uskoa. Ennen lähtöään bolshevikit ovat täältä ottaneet pakolla tarpeikseen vielä kymmenkunta neitosta, jotta olisi hauskempaa lähteä.»

Kapteeni _Kanervan_ pyynnöstä »Lembit» pommitti kahden tunnin ajan Riigin kylää karkoittaakseen vihollisen patterin sieltä.

Klo 3,30 ip. 2:nen komppania lähti jatkamaan matkaansa Riigin kylän kautta Narvaan. Noin virstan päässä Narvan Joensuusta, kapteeni _Kanervan_ ilmoituksen mukaan, komppania sai saaliikseen 1.500 kpl. 3-tuuman tykin ammuksia ja 2 tykkiratasta, jotka vihollinen oli jättänyt nopeasti paetessaan.

Tiellä 1:sen komppanian lähetti tuli komppaniaa vastaan pyytäen sitä kiiruhtamaan mahdollisimman nopeasti. Komppania kulki loppumatkan juosten ja saapui raatihuoneen torille n. tuntia myöhemmin kuin 1:nen. Yhdessä ne ryhtyivät sitten tarmokkaasti puhdistamaan kaupunkia. Sitä kesti koko yön. Komppanioista haavoittui 5 ja joutui kadoksiin 2.

Saaliiksi saatiin koko vihollisen divisioonan esikunta päällikköineen ja 27:nnen venäläisen rykmentin päällikkö esikuntineen, divisioonan kuormasto, yksi järeä tykistöpatteri sekä suuret määrät sotatarpeita ja muonaa y.m. sekä paljon vankeja.

Klo 9 ip. luutnantti _Eskola_, Narvan valloittaja, lähetti majuri _Ekströmille_ pikalähetin mukana muistikirjan lehdelle kirjoitetun, näin kuuluvan raportin:

»Majuri.

Kello 5.20 ip. valloitimme 1:nen komppania Narvan kaupungin. Vangiksi saimme brigadin päällikön ja koko staabin, samaten rykmentin päällikön ja koko staabin, kuormaston, 200 hevosta, 1 raskaan tykin ja paljon vankeja, joita ei vielä ole luettu, toistasataa punakaartilaista y.m. paljon. Kello 6.40 ip. saapui samaa tietä meidän perässämme 2. komppania.

Eläköön, suomalaisilla on Narva!

_Eskola_. Kolme haavoittunutta, m.m. vänrikki Tenhunen. S—a.

Punikit aikovat vankien puheitten mukaan tänä yönä hyökätä kaupunkiin. Jos tulee väkeä lisää, tulkaa Riigin kautta, tie on vapaa.»

Kapteeni _Kanerva_ taas ilmoitti saaneensa saaliiksi 3 täydessä kunnossa olevaa tykkiä, ammuksia, suuren määrän hevosia, kuormaston, muonaa y.m.

Ivangorodin puolelle paenneet venäläiset ja virolaiset punaiset joukot ryhtyivät yöllä hyökkäykseen yrittäen vallata kaupungin. Heidät lyötiin kuitenkin suurin tappioin takaisin. Sitten he avasivat tykkitulen kaupunkia ja etenkin raatihuonetta vastaan. Suomalaisten valtaamat tykit vastasivat tuleen, sittenkuin vangiksi saadut bolshevikien tykkimiehet oli pakotettu voittajien palvelukseen. Ainakin eräs heistä paukuttikin hyvillä mielin entisiä aseveljiään päin. Vihollisten tykit vaikenivat pian senjälkeen.

Narvaa kuuluisasta, huimapäisestä valloituksesta otamme tähän vielä muutamia katkelmia mukana olleiden muistiinpanoista.

»On jo jokseenkin pimeää», alkaa konekiväärinjohtaja M. kertomuksensa, »saapuessamme Riigin kylään, vaikka kello on vasta noin kolmen paikkeilla. Tie kulkee pitkin Narovajoen rantaa. Joen toiselta puolen kuuluu vähän väliä venäjänkielisiä huutoja ja ratsujen jalankopinaa, toisinaan pilkoittaa valo jonkin mökin ikkunoista. Tuskinpa siellä, enempää kuin taloissakaan, joiden ohi ajamme, aavistetaan meidän olevan näin lähellä. Mutta varmasti kuunnellaan sykkivin sydämin sitä vähäistä hälyä, jonka joukkomme saa aikaan.