Part 32

Jääkärikapteeni _Hannula_ kirjoittaa 1:sen pataljoonan matkasta rintamalle:

»Kun komppanioiden piti lähteä rautatienasemalle, kieltäytyi osa 2:sen komppanian miehistöä selittäen, että he eivät lähde enää hyökkäämään Viron ulkopuolelle, mutta ovat kyllä valmiit puolustamaan Valkia. Päätöksestään ei heitä saatu millään luopumaan, vaikka heille selitettiin, ettei ollut kysymys 'hyökkäämisestä Viron rajojen ulkopuolelle', vaan päinvastoin vihollisen karkoittamisesta Viron alueelta, jonne se taas oli tunkeutunut. Heidät täytyi jättää Valkiin. Suurempi osa komppaniaa sekä muut komppaniat kokonaisuudessaan lähtivät vastaan sanomatta.

»Lomien y.m. poistojen kautta oli pataljoonan taisteluvahvuus supistunut perin vähäiseksi. Kaikkien komppanioiden miesluku oli alle sadan. 1:nen komppania oli suurin, mutta senkään taisteluvahvuus ei noussut sataan.

»Juna ei ollut määräaikana valmis, jonka vuoksi päästiin lähtemään vasta myöhään illalla. Vöruun saavuttuamme pääsin rautatienasemalta puhelimitse yhteyteen jääkärimajuri _Snellmanin_ kanssa. Hän ilmoitti, että pataljoonan oli purettava Vastseliinan asemalla, jossa hevoset ja reet olivat vastassa pataljoonan kuljettamista varten Vastseliinan kartanoon.

»Pataljoona ei kuitenkaan päässyt heti jatkamaan matkaansa, sillä ensin oli irroitettava junan keskeen kytketty eversti _Kubbon_ esikuntavaunu, eikä everstin adjutantti suostunut siihen, että se ajan voittamiseksi seuraisi mukana Vastseliinan asemalle ja palautettaisiin sieltä takaisin. Vaunun irroittamiseen meni toista tuntia. Senjälkeen eversti _Kubbon_ adjutantti ilmoitti, että everstin määräyksestä yksi komppanioistamme oli lähetettävä Vana-Nursin kartanoon. Punaiset olivat näet valloittaneet Raugen ja liikehtivät sieltä käsin uhaten rautatietä. Kun vähän senjälkeen sain asiaa koskevan kirjallisen määräyksen eversti _Kubbolta_, olin pakotettu antamaan 2:selle komppanialle käskyn purkaa ja marssia Vana-Nursin kartanoon. Tein sen sangen vastenmielisesti, koska taisteluvahvuudeltaan muutenkin kutistuneen pataljoonan hajoittaminen tuntui arveluttavalta, kun otti huomioon, että Vastseliinan suunnalla tarvittiin kiireesti ja kipeästi vahvistusta. Sitäpaitsi oli mielestäni varsin joutavaa, että toistatuhatta miestä käsittävän virolaisen joukon, joka — kuten eversti _Kubbon_ adjutantti minulle ilmoitti — piti Vana-Nursin kartanoa miehitettynä, sanottiin välttämättä tarvitsevan muutamaa kymmentä suomalaista tuekseen. — Kun 2:nen komppania oli purkanut, pääsi pataljoona vihdoin aamun valjetessa jatkamaan matkaansa.

»Kun kaikkien näiden viivytysten jälkeen vihdoin päästiin matkaa jatkamaan, oli aamu jo valjennut. Vastseliinan asemalla oli vastassa kyytiin kutsuttuja ympäristön talonpoikia hevosineen ja rekineen, joilla pataljoona ajoi kartanoon.»S

Jääkärimajuri _Snellman_ julkaisi 18 p:n aamuna operatsionikäskynsä N:o 1. Eri osastot saivat siinä seuraavat tehtävät siksi päiväksi:

1:sen pataljoonan tuli majoittua Vastseliinaan ja varmistaa linja Telva—Zepsi—Vitka ja tiedustella sen ylitse etelään ja kaakkoon.

2:sen pataljoonan oli valloitettava Ruskij Bor ja Voronkina ja tungettava virolaisten kera yhdessä vihollinen yli linjan Valujeva— Kranzova.

1:sen patterin oli siirryttävä Vastseliinan karjataloon 1:sen pataljoonan käytettäväksi, ja 2:sen patterin tuli kouluttaa miehistöään uusien tykkien käyttöön.

Operatsionikäskyn määräyksiä ei kuitenkaan saatu sinä päivänä täytetyiksi.

5:s komppania miehitti kyllä osan Ruskij Borin kylää ja teki sieltä hyökkäyksen Voronkinaa vastaan, mutta kohdattuaan lujaa vastarintaa vetäytyi takaisin. Muiden 2:sen pataljoonan komppanioiden alueella oli vain tiedustelutoimintaa ja tykistötaisteluja. Pataljoonan tappiot päivän kuluessa olivat: 4:s komppania: 1 haavoittunut sotilas.

Myöskään 1:sellä pataljoonalla ei tänä päivänä ollut menestystä. Jääkärimajuri _Snellmanin_ käskystä täytyi 3:nnen komppanian majoittua Vastseliinan kartanon lähistölle ja jäädä varmistamaan sitä.

Se lähetti 1:sen joukkueensa Illingeniin kenttävartioon. Ryhmän vahvuinen patrulli eteni sieltä vääpeli _Emanuel Laineen_ johdolla, valtasi lyhyellä taistelulla Vatzan ja puhdisti Vatzan ja Vitkan kylien väliset talot vihollisesta, mutta vetäytyi senjälkeen takaisin. Kun 2:nen komppania oli edelleen Vana-Nursissa, ei jääkärikapteeni _Hannulan_ käytettäväksi jäänyt 1:sen patterin lisäksi muuta kuin 1:nen komppania ja 2:nen joukkue 1:sestä K.K.K:sta pataljoonalle annetun tehtävän täyttämistä varten.

1:nen komppania majoittui toistaiseksi n. kilometrin päähän Vastseliinan kartanosta etelään ja lähetti kenttävartion Illingeniin. Pataljoonan esikunta ja kuormasto asettuivat tien varrella n. kilometrin päässä kartanosta olevaan majataloon, lähelle vanhan, kalparitarien aikoinaan rakentaman Vastseliinan linnan juhlallisia raunioita. Tämä linna oli aikoinaan Kaakkois-Viron lukko. Sen 80-miehinen varusväki _Jürgen von Oxküllin_ johdolla oli ainoa, joka alussa rohkeni tehdä vastarintaa _Iivana IV Julman_ joukoille, kun ne v. 1558 hyökkäsivät rappeutuneen ritarivaltakunnan kimppuun. Kun se vihdoin 6 viikon piirityksen jälkeen oli pakotettu antautumaan viholliselle, joutui se hävitetyksi.

Klo 2 ip. 1 joukkue 3:nnesta komppaniasta vapautti 1:sen komppanian kenttävartion Illingenissä ja asettui sinne yhdessä 30 virolaisen suojeluskuntalaisen kera. Senjälkeen 1:nen komppania kokoutui Illingeniin ja lähti vänrikki _Riikosen_ ja varavääpeli _Eero Raholan_ johtaman konekiväärijoukkueen ja vääpeli _Paavo Koskisen_ päällikkyyden alaisen patterin kera jääkärikapteeni _Hannulan_ yhteisellä johdolla etenemään päämääränä Telvan kylä, jonka tiedettiin olevan vihollisen miehittämän. Konekiväärikärryjen oli vaikeaa päästä eteenpäin. Sotilaat saivat usein Vastseliinan ja Pytseppan välillä kantaa raskaita konekiväärejä pitkät matkat olkapäillään. Vihdoin saatiin kärryjen tilalle rekiä, jolloin eteneminen saattoi tapahtua vaivattomammin.

Osasto marssi suorinta tietä Pytseppaa kohden ja joutui sen luona lyhyeen laukaustenvaihtoon vihollisen patrullin kanssa, joka pakeni. Jääkärikapteeni _Hannula_ taas ratsasti Jedaksen kautta, josta hän sai mukaansa 3 virolaista oppaiksi.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun osasto vänrikki _Havaan_ johtaman 10-miehisen kärjen kera, jota virolaiset oppaat seurasivat, ryhtyi etenemään Pytseppasta edelleen Telvaa kohden. Tunan talon asukkaat kertoivat Pohjan Poikain marssiessa siitä ohitse, että puolisen tuntia aikaisemmin siellä majaillut 50-miehinen vihollisen etuvartio oli vetäytynyt takaisin Telvaan. Tie, jota pitkin Pohjan Pojat kulkivat, oli erittäin huonoa, ja paikoitellen liika lumi vaikeutti vielä etenemistä. Kuormasto ampumatarpeineen jäi jälkeen.

Pohjan Pojat lähenivät Telvaa. Kärki kulki edellä, mutta eteni virheellisesti vain maantietä pitkin lähettämättä sivustapatrulleja.

Telvan kylän pohjoispuolella virtaa pieni puro. Tien länsipuolella kylän kohdalla kohoaa tien kanssa yhdensuuntainen harjanne.

Kärki virolaisten oppaiden kera kulki rauhassa puron ylitse ja saapui jo aivan kylän laitaan, n. 30 m. päähän ensimmäisistä rakennuksista. Oppaat pysähtyivät. Kärkimiehistö laskeutui kuin hiljaisesta sopimuksesta polvilleen. Kevyt konekivääri asetettiin maahan. Päävoima oli juuri noussut läheiselle törmälle ja valmistautui suljetussa järjestyksessä laskeutumaan alas tasangolle.

Silloin kuului yht'äkkiä hurja kiljahdus, kylän laidassa olevan rakennuksen luukku lennähti auki ja räiskyvä konekiväärisuihku suuntautui läheneviä Pohjan Poikain joukkoja vastaan. Samalla erittäin kiivas tuli alkoi harjanteeltakin, n. 200 m. päästä suojattomia ryhmiä vastaan. Vihollinen oli tarkoituksellisesti laskenut kärjen asemiensa ohitse saadakseen koko Pohjan Poikain joukon tuhotuksi.

Päävoima vetäytyi nopeasti törmän taa. 1:nen komppania levittäytyi kiireesti ketjuun kummun ja pimeän suojaamana. Konekiväärit kiidätettiin paikoilleen. Patterin urhea päällikkö, vääpeli _Koskinen_ ajoi tykkinsä asemiin oikealle siivelle aivan tulilinjan tasalle. Pian ottelu oli täydessä käynnissä.

Taistelevien väliin jääneen kärkimiehistön tila oli mitä vaikein. Heti punaisten ryhdyttyä ampumaan miehet kierivät läheisen puron uomaan ja vastasivat tuleen. Virolaiset oppaat osoittautuivat sekä tällöin että koko ottelun kestäessä varsin pelottomiksi miehiksi ottaen urhoollisesti osaa taisteluun. Kärjen asema oli epätoivoinen. Se oli sekä Pohjan Poikain että bolshevikien tulen alainen. Turhaan kärkimiehet koettivat huutaa ja antaa merkkejä takana oleville tovereilleen. He saivat silloin määräyksen pyrkiä yksitellen takaisin pääjoukon yhteyteen.

Vänrikki _Mantereen_ johtama 3:nnen komppanian kenttävartio Illingenissä valtasi samaan aikaan lyhyellä taistelulla jälleen Vatzan ja Vitkan ja siirtyi senjälkeen kokonaisuudessaan Vatzaan. Saatuaan tiedon tilanteesta Telvan suunnalla vänrikki _Mantere_ lähetti 1:sen komppanian avuksi 1 kevyen konekiväärin ja 1 sanitäärin, _Benjam Klemetin_, joka Telvan taistelussa kunnostautui erinomaisella tavalla.

Pohjan Pojat eivät pimeässä voineet määritellä vihollisen asemia. Tuli oli suunnattava arvion mukaan tarkaten punaisten kivääreistä ja konekivääreistä näkyviä tulenvälähdyksiä. Vihollinen sensijaan oli jo etukäteen voinut määrätä, mitä tietä Pohjan Pojat saapuisivat ja oli täysin selvillä välimatkoista. Bolshevikit olivat tuskin parinsadan metrin päässä suomalaisista; välillä oli aivan aukeaa. Oli tosin jo pimeää, mutta valkeaa lunta vastaan kuvastuvia hyökkääjiä olisi vihollisen ollut verrattain helppoa ampua, jos he olisivat uskaltautuneet aukealle. Suoraan rintamahyökkäykseen punaisten asemia vastaan ei niin ollen voitu ajatella ryhdyttävän. Jos sitä kuitenkin kaikesta huolimatta olisi yritetty, olisi se voinut päättyä onnettomasti, seuraavana päivänä kävi näet selville, että punaiset olivat varustaneet asemansa juoksuhaudoilla ja piikkilankaesteillä.

Pataljoonankomentaja päätti koettaa kiertoliikettä oikealta metsän kautta vihollisen sivustaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ryhtyä mihinkään toimenpiteihin sen järjestämiseksi. Hän seisoi juuri jääkärivänrikki _Korhosen_ kera erään kevyen konekiväärin luona, kun vihollinen suuntasi konekiväärisuihkunsa sitä kohden. Kevyen konekiväärin miehistö haavoittui kokonaisuudessaan, myöskin jääkärivänrikki _Korhonen_ haavoittui lievästi, ja heti senjälkeen luoti lävisti jääkärikapteeni _Hannulan_ polven heittäen hänet kumoon. Hänen oli jätettävä taistelupaikka ja kiiruhdettava Vastseliinaan sidottavaksi.

Taistelua jatkui yhä. Punaiset hurrasivat vähän väliä, mutta se ei suinkaan peloittanut Pohjan Poikia. Paljon pahempaa oli se, että patruunat tekivät loppuaan, eikä uusia ollut saatavissa, kun ammuskuormat eivät olleet voineet seurata mukana. Konekivääritkin joutuivat juuri pahimpaan aikaan epäkuntoon. Jääkärivänrikki _Korhonen_, joka oli pysynyt paikoillaan, antoi silloin peräytymiskäskyn. Karvain mielin Pohjan Pojat vetäytyivät pois 3 tuntia kestäneestä, ratkaisematta jääneestä taistelusta ja lähtivät taivaltamaan takaisin Pytseppaa kohden.

Joukkueenjohtaja _Rahola_ on pannut muistiin seuraavat pari taistelun kuluessa sattunutta episodia:

'Heti alussa yksi konekiväärihevosista karkaa ketjujen väliin ja jää sinne seisomaan korvat höröllään. Silloin muudan sotilaistani, _Edvard Husu_, juoksee alttiina omien miesten ja vihollisen kuulille ja tuo hevosen suojaan. Ihme, että mies ja hevonen säästyvät kuulilta. —

Yhteen aikaan kuulen, että vasemmalla siivellä oleva _Kaarlo Ylipohjan_ ja _Toivo Lensun_ konekivääri lakkaa toimimasta. Juoksen katsomaan. Kivääriä ei näy missään. Jalkamiehet vastaavat kysymykseeni, että tuonne eteenpäin se meni. Kiellän heitä ampumasta ja juoksen sinnepäin. Jotakin häämöttää siellä pimeässä.

— _Ylipohja_!

— Täällä!

— Minne helvetissä sinä menet? Tule takaisin. Omat miehethän sinut sinne ampuvat.

— Ajattelin vain viedä kiväärini tuonne riihen nurkalle, näytti olevan hyvä paikka.

Mies ei tunnu välittävän siitä, että toisella nurkalla punikkien »kukko» tatattaa.'

Pohjan Poikain tappiot tässä ratkaisemattomassa taistelussa olivat melkoiset. Pataljoonankomentaja, jääkärikapteeni _Hannula_ haavoittui pahasti. 1:nen komppania menetti kaatuneina 3 sotilasta, _Anselm Jokisen, Eino Jääskeläisen_ ja _Erkki Niskasen_, ja haavoittuneina 1 upseerin, komppanianpäällikön, jääkärivänrikki _Korhosen_, 1 aliupseerin ja 3 sotilasta, 1:nen K.K.K. haavoittuneina 1 aliupseerin ja 4 sotilasta ja 3:s komppania haavoittuneena 1 sotilaan.

Sotilas S. kuvaa peräytymisretkeä seuraavasti:

»Saamme käskyn vetäytyä takaisin. Raskas konekivääri ja pari ryhmää jalkamiehiä jäävät jäljelle.

»Alhaalla sovitellaan kaatuneita ja haavoittuneita pariin konekiväärirekeen, ja vereen tahrautuneen lumikentän halki ruumissaatto työntyy pimeään metsään. Ilma on muuttunut pyryiseksi. Raskaat lumihiutaleet paiskelevat toisiaan raivoisina — on myrsky ja yö.

»Talossa metsän takana asukkaat valvovat. Vilusta väristen he seisovat odottamassa. Painamme päämme alas, eivätkä hekään tee yhtään kysymystä, mutta silmissä loistaa mykkä arkuus, kun ruumisreet sivuuttavat harmajat kylät hankien keskellä.»

Osasto yöpyi Pytseppaan. Aamulla, 19.3., klo 8,30 Telvaa kohden liikkeelle lähetetty taisteluvahvuinen patrulli totesi kylän olevan vihollisesta vapaan. Punaiset olivat vetäytyneet sieltä enempää vastarintaa tekemättä kaksi tuntia aikaisemmin. Komppania ja patteri marssivat senjälkeen Telvaan jätettyään 1 joukkueen Pytseppaan. Telvaan oli sillä välin saapunut 70 vihollisen ratsumiestä, jotka Pohjan Poikain lähestyessä lähtivät kiireesti pakoon. Suomalaiset majoittuivat senjälkeen kylään saaden erinomaiset asemat, varmistivat eri suuntiin ja ryhtyivät vilkkaasti tiedustelemaan.

* * * * *

Melkein kaikkien Pohjan Poikain jalkineet, joiden huonosta laadusta jo ennen on ollut puhe, olivat riekaleina. Sotilaat saivat marssia peninkulmamääriä syvässä lumessa ja seisoa tuntikausia vartiossa purevan pakkasen kynsissä melkein ilman minkäänlaista suojaa jaloissa. On helppoa ymmärtää, mitä tämä merkitsee joukkojen sotakelpoisuuteen nähden, etenkin, kun on kysymys melkein yhtämittaisesta marssimisesta, taistelemisesta ja vartiossa seisomisesta ilman lepoa. Yhä useampien Pohjan Poikain täytyi poistua riveistä jalat paleltuneina.

Ennenkuin 1:nen pataljoona lähti Valkista Vastseliinaan, antoi jääkärikapteeni _Hannula_ pataljoonan talouspäällikölle määräyksen ostaa rykmentin laskuun vaikkapa siviilijalkineita mistä vain niitä oli saatavissa. Toimenpide peruutettiin kuitenkin, kun rykmentin intendentti ilmoitti, että uusia saappaita oli jo matkalla rykmenttiin, ja että niitä lähetettäisiin seuraavana päivänä rintamalle.

Saapaslähetys saapuikin 19 p:nä Vastseliinaan. Mutta ilo osoittautui pian ennenaikaiseksi. Lähemmin tarkastettaessa huomattiin lähetyksen sisältävän vain hirvittävän suuria ja raskaita n.s. »bolshevikisaappaita» (oikeastaan englantilaisia kaivostyömiessaappaita), jotka ovat kaikille Suomen armeijassa palvelleille sekä laadultaan että nimeltään hyvin tuttuja. Pohjan Pojat eivät niistä hyötyneet suuria. Vain aniharva pari oli käyttökelpoisia, muut oli nähtävästi lähetettykin vapaaehtoisille Viroon sitä varten, etteivät ne olleet kellekään Suomen armeijassa kelvanneet suunnattoman kokonsa vuoksi.

* * * * *

19 p. kului huomattavammitta taisteluitta. Kumpikaan puoli ei ryhtynyt suurempiin yrityksiin. Jääkärimajuri _Snellman_ piti hyökkäyksen jatkamista Megosinasta suoraan Panikovitshiin mahdottomana ilman suurta mieshukkaa, jonka vuoksi siitä päätettiin luopua. Hän katsoi toistaiseksi olevan tärkeintä saada viertotie katkaistuksi ja vihollisen eri joukkojen yhteys sitä myöten estetyksi. Sen mukaisesti hän antoi käskynsä Pohjan Poikain eri osastoille vastaisesta taistelutoiminnasta.

Päivän kuluessa 75-miehinen vihollisjoukko hyökkäsi sivusta 3:nnen komppanian Vitkaan siirtynyttä kenttävartiota vastaan puolipäivän jälkeen, mutta lyötiin helposti takaisin. Vähän senjälkeen kenttävartio siirtyi käskystä takaisin Vatzaan ja kahakoi sitten iltaan asti punaisten patrullien kanssa.

Seudun reippaista ja pelottomista talonpojista kokoonpantu suojelusvartio joutui Petrusessa kosketuksiin vihollisen kanssa ja pyysi tukea Pohjan Pojilta. 1:nen komppania lähetti sinne 1 ryhmän ja I raskaan konekiväärin.

Vana-Nursiin marssineelle 2:selle komppanialle lähetettiin jo aamulla 19 p:nä puhelimitse määräys saapua Vastseliinaan. Se lähti viipymättä liikkeelle maantietä pitkin. Matkalla tavattiin suuria pakolaislaumoja. Bolshevikit lähenivät tällä suunnalla rautatietä, jonka melkein ainoana turvana virolaiset panssarijunat olivat. Rautatie ja siten myös Pohjan Poikain yhteys Valkin kanssa oli uhattu. Kylien asukkaat pakenivat kauhuissaan pohjoiseenpäin karjoineen ja irtaimistoineen. Tiellä Vana-Nursista Vastseliinaan 2:nen komppania ei tavannut ainoatakaan virolaista joukko-osastoa. Komppania saapui Vastseliinaan klo 9 ip. ja majoittui kartanoon.

1:nenkin komppania sai käskyn palata viipymättä Vastseliinaan seuraavan päivän tehtäviä varten.

2:sen pataljoonan kohdalla oli vain patrullikahakoita ja tykkitulta. 4:s komppania menetti tällöin 4 sotilasta haavoittuneina.

1:sen pataljoonan päällystössä tapahtui huomattavia muutoksia. Jääkärikapteeni _Hannulan_ täytyi lääkärin määräyksestä lähteä rintamalta, ja hän luovutti pataljoonan komennon 2:sen komppanian päällikölle, jääkäriluutnantti _Koivistolle_. Jääkärivänrikki _Korhosen_ oli myös jätettävä rintama vaikean sisäisen vatsahaavan takia. 1:sen komppanian päällikkyyden vastaanotti vänrikki _Havas_ ja 2:sen komppanian jääkärivänrikki _Alex Frohne_, joka oli tullut rykmentin palvelukseen vähän ennen Petserin rintamalle lähtöä.

Jääkärikapteeni _Hannula_ matkusti junalla Valkiin ja sieltä edelleen hoidettavaksi Tarton sairaalassa. Matkalla hän sai kuulla, että vihollinen oli edellisenä päivänä jo onnistunut tunkeutumaan aina rautatielle saakka Vörun ja Valkin välillä, mutta panssarijuna oli saanut sen jälleen karkoitetuksi.

Täydellinen pakokauhu vallitsi samaan aikaan Valkissa. Bolshevikit olivat aivan kaupungin lähistöllä, olipa punaisten patrulli käynyt jo Valk II rautatienasemallakin ja surmannut virolaisen vartioston. Pohjan Poikain rykmentin rahasto oli siirretty Tarttoon. Rykmentin esikunnan ja talousosaston henkilökunta oli kerännyt tavaransa rautatienasemalle. 1:sen pataljoonan esikuntakalusto oli lastattu rekiin, koska pelättiin, ettei junilla enää päästäisi kaupungista. Siviiliväestö oli epätoivon vallassa. Pohjan Poikain koko taistelutoiminnan tulokset olivat hiuskarvan varassa.

Vihollinen oli aloittanut voimakkaan hyökkäyksen kaupunkia vastaan sekä Wolmarin että Marienburgin radan suunnalta. Väsyneet virolaiset joukot eivät jaksaneet pitää puoliaan. Reservejä ei ollut. Vastikään rintamalle tuodut apujoukot osoittautuivat taisteluun kykenemättömiksi. Wolmarin suunnalla bolshevikien eteneminen oli toki saatu jotenkuten pysähdytetyksi, mutta sitä suurempi oli vaara Koikylän suunnalla. Koikylän kartano oli jo punaisten vallassa.

Kapteeni _Rihtniemi_ ja jääkärikapteeni _Påhlson_ keräsivät vaaran ollessa uhkaavin pienen joukon Pohjan Poikia, enimmäkseen Valkiin jääneen 3:nnen patterin sotilaitapa lähettivät sen 50 miehen vahvuisena ja 5 konekiväärillä varustettuna maaliskuun 20 p:n iltana panssarijunalla Koikylää kohden. Joukko ryhtyi taisteluun punaisia vastaan, joiden eteneminen pysähdytettiin. Panssarijuna joutui kuitenkin suureen vaaraan, kun punaisten onnistui särkeä rata sen takaa, koettivatpa vielä estää sen korjaamisenkin. Pohjan Pojat syöksyivät silloin ulos junasta ja karkoittivat vihollisen lyhyen, mutta tuiman ottelun jälkeen. Rata saatiin uudelleen kuntoon. Pohjan Pojat olivat senjälkeen vielä parina päivänä etuvartiopalveluksessa. Punaisten rynnäkkö Valkia vastaan tälläkin suunnalla torjuttiin, ja heidän täytyi vetäytyä kauemmaksi. Näissä kahakoissa vapaaehtoiset menettivät 1 kaatuneen sotilaan, _Väinö Jaakkolan_ ja 2 haavoittunutta sotilasta, kaikki 3:nnesta patterista.

Lähipäivinä virolaisten onnistui saada rintama jälleen kokonaisuudessaan suljetuksi ja Valkin asema lujitetuksi. — Suurin ansio kaupungin pelastamisesta kuuluu urhoollisille virolaisille panssarijunien miehistöille.

Pohjan Poikain pienen joukon osanoton merkitys lopputulokseen sinänsä ei voinut olla suuri. Sen huomattavin ansio oli nähdäksemme se, että harvalukuiset virolaiset saivat uutta taisteluintoa kuultuaan, että Suomalaiset Viron vapaussodassa — 35 suomalaisia oli mukana. Tällä kertaa, jos milloinkaan, voidaan puhua Pohjan Poikain nimen varjon merkityksestä taistelujen kulkuun.

* * * * *

Tällä välin taistelut Petserin rintamalla olivat jatkuneet yhä kiivaampina.

20 p:nä 1:sen pataljoonan 1:nen ja 2:nen komppania + 2/3 1:sestä K.K.K:sta ja 1:nen patteri kokoutuivat Vastseliinaan ja lähtivät marssimaan 2:nen komppania etumaisena kohti Ruskij Boria, joka oli määrätty nyt kokonaan valloitettavaksi. 3:s komppania + 1/3 1:sestä K.K.K:sta oli saanut käskyn jäädä edelleen Vastseliinaan suojaamaan siellä olevaa rykmentin komentopaikkaa.

Saavuttuaan 5:nnen komppanian etuvartion luo, lähelle Ruskij Borin kylää, 1:nen pataljoona levähti hiukan. 2:nen komppania sai käskyn kulkea konekivääreineen suoraan kylää kohden ja vallata sen. 1:sen komppanian tuli konekivääreineen tehdä kiertoliike vasemmalta metsien kautta ja hyökätä vihollisen kimppuun sivulta ja takaa. Patterin piti tukea komppanioiden etenemistä.

2:nen komppania lähti liikkeelle klo 9 ap. Vänrikki _Miettisen_ johtama, ryhmänvahvuinen kärki levittäytyi ketjuun. 2 raskasta konekivääriä sijoitettiin keskelle, »Madsen» pikakivääri oikealle ja »Lewis» konekivääri vasemmalle sivustalle. Komppania seurasi n. 200 m. päässä. 1:nen komppania alkoi vähän myöhemmin edetä omaan suuntaansa.

2:sen komppanian kärki pääsi n. puolentoistasadan metrin päähän Ruskij Borin kylän laidasta, ennenkuin se joutui laukaustenvaihtoon punaisten kanssa. Tunnin kuluttua vihollinen vetäytyi syvemmälle kylään. 2:nen komppania eteni silloin ketjussa kylän laitaan vastarintaa kohtaamatta, mutta sitten alkoi hurja kamppailu kylän omistamisesta. Taistelua kesti 2 tuntia. Vasta sitten vihollinen, jonka vahvuuden sittemmin kuultiin olleen 150 miestä ja 2 konekivääriä, luopui Ruskij Borista. Se alkoi paeta. Mutta samalla 1:nen komppania syöksyi sen kimppuun sivusta, ajoi sen hajalle ja jatkoi innokkaasti takaa-ajoa, kukkulalta kukkulalle. Komppanian haltuun jäivät Mostokin, Veselkinan, Djatlevan ja Prjadlevan kylät.

2:nen komppania majoittui taistelun tauottua Mostokin kylään jättäen suuren kuormaston Ruskij Boriin ja varmisti tienoon lounaiseen ja länteen. 1:nen komppania asettui Veselkinaan, varmisti kaakkoon ja etelään ja lähetti kenttävartion Prjadlevaan.

Vartijoiden leväperäisyyden vuoksi suurehko vihollisjoukko pääsi seuraavana yönä Djatlevaan, josta se 21 p:nä klo 4 aamulla teki äkillisen hyökkäyksen 1:sen komppanian asemia vastaan.

Veselkinan kylä sijaitsee mäkien keskellä kuin padan pohjassa. N. 400 m. päässä kylästä olevalle, tienoota laajalti hallitsevalle kukkulalle sijoitettu parivartio huomasi vihollisen vasta sitten, kun se oli jo päässyt aivan lähelle. Toinen vartijoista riensi kiireen kaupalla hätyyttämään komppaniaa, joka pian oli jalkeilla ja järjestäytynyt taisteluun. Mutta ennenkuin se vielä ehti lähteä edes liikkeelle, saapui toinenkin vartijoista hätäytyneenä kylään. Vihollinen oli jo ennättänyt kukkulalle, ja vartion konekivääri oli jäänyt sen käsiin.

Varavääpeli _Hietakangas_ sai määräyksen joukkoineen vallata tärkeän kukkulan takaisin hinnalla millä hyvänsä. Hurraten miehet syöksyivät ylös rinnettä välittämättä vihollisen luotituiskusta. Punaisten täytyi peräytyä. Mutta varavääpeli _Hietakangas_ ei tyytynyt vain karkoittamaan vastustajaa kukkulaltakaan ryhtyi ajamaan sitä kiivaasti takaa. Tällöin hän puhdisti vihollisista Bogomolovan ja Molginan kylät.

1:nen komppania asettui senjälkeen Djatlevaan ja lähetti kenttävartion Bogomolovaan sekä aliupseerivartion Molginaan. 2:nen komppania siirtyi Prjadlevaan ja miehitti kenttävartioilla Nankinan ja Rogosinan.

Koko sen päivän, 21.3., kesti pataljoonan kohdalla yhtämittaisia kahakoita vihollisen kanssa. Pataljoona sijoittautui päivän kuluessa uudelleen. 3:s komppania saapui Vastseliinasta ja vaihtoi klo 6 ip. 2:sen komppanian, joka marssi rykmentin komentopaikkaa suojaamaan. Kenttävartiot asetettiin. Niiden lisäksi 2:nen komppania lähetti virolaisten pyynnöstä 1 kevyen konekiväärin miehistöineen Petruseen, jossa se otti osaa kahakkoihin punaisia vastaan. Pataljoonan käytettäväksi muodostettiin 2:sen patterin vanhoista tykeistä n.s. 3:s patteri, joka asettui pataljoonan yhteyteen.

Pataljoonan tappiot olivat näiden taistelujen aikana seuraavat: Pataljoonan v.t. komentaja, jääkäriluutnantti _Koivisto_ haavoittui, mutta saattoi kuitenkin pysyä paikallaan. 1:nen komppania menetti 1 kaatuneen, sotilas _Väinö Niinisaaren_, 1 haavoittuneen aliupseerin ja 5 haavoittunutta sotilasta, 2:nen komppania 2 kaatunutta, sotilaat _Yrjö Räsäsen_ ja _Kalle Saarisen_, ja 3 haavoittunutta sotilasta sekä 1:nen K.K.K. 2 kaatunutta, sotilaat Toivo _Lensun_ ja _Uuno Raatikaisen_, ja 1 haavoittuneen aliupseerin.

2:nen pataljoona oli saanut käskyn puhdistaa Voronkinan, sittenkuin 1:nen pataljoona olisi vallannut Ruskij Borin. Viimemainitun valtauksesta tiedon saatuaan jääkärikapteeni _Salminen_ antoi 20 p:nä 5:nnelle ja 6:nnelle komppanialle käskyn marssia Ruskij Boriin ja hyökätä sitä kautta Voronkinan kimppuun, jota Pohjan Poikain tykistö oli ampunut jo useampina päivinä. 4:nnen komppanian tuli samanaikaisesti lähettää omalta suunnaltaan taistelupatrulleja Voronkinan luoteisreunaan.

5:s ja 6:s komppania lähtivät liikkeelle, mutta niiden hyökkäys Voronkinaa vastaan jäi kesken alkaneen lumituiskun vuoksi. Kylän valtasi 4:s komppania lyhyellä, mutta kiivaalla taistelulla. Vänrikki _Luostarinen_ kertoo siitä:

»Käskyn mukaan lähetän taistelupatrulleja. Saan vielä lisäksi 30 virolaista vasemmalle siivelle käytettävikseni. Valloitan ja miehitän niiden ja 5 suomalaisen kera Alehnovan kylän Vakasarin pohjoispuolella ja niinikään muutamia kukkuloita Shirkovan kylän pohjoisliepeiltä. Saamme täten mainiot asemat, joista on hyvä jatkaa taistelupatrullien lähettämistä.

»Noin klo 4 aikaan kuuluu kiivasta ammuntaa Voronkinan takaa. Ajattelen, että nyt 5:s ja 6:s komppania hyökkäävät kylään. Tuli taukoaa kuitenkin kohta. (Kuulin myöhemmin, että komppaniat olivatkin jättäneet hyökkäyksen kesken.) Lähetän vänrikki _Niilo Reinikan_ ja aliupseeri _Albin Pöyryn_ johdolla taas yhden 10-miehisen patrullin Voronkinaan. Luulen kylän olevan tyhjän vihollisesta, kun sieltä ei enää ammuta meitä kohden, ja arvelen, että vaikkei niin olisikaan, niin meidän suunnaltamme yht'äkkiä hyökkäämällä yllättäisimme vihollisen. 3 ryhmän kanssa olen asemissa valmiina ryntäämään perästä. Arveluni osoittautuu oikeaksi. Hämmästynyt vihollinen menettää toimintatarmonsa, kun meidän puoleltamme hyökätään.

»Seuraan patrullin kulkua. Se on jo kylän laidassa. Jokunen laukaus pamahtaa. Patrulli jatkaa matkaansa. Ammunta kiihtyy. Silloin hyökkään 3 ryhmäni kanssa patrullin avuksi. Tavattuamme sen aloitamme kylän puhdistuksen. Lyhyen, kiivaan laukaustenvaihdon jälkeen n. 150-miehinen vihollinen lähtee pakenemaan Kranzovaa kohden.

»Yhden ryhmän kanssa lähden puhdistamaan kylää itäänpäin lähetettyäni 2 ryhmää Shirkovan puoleiselle alueelle. Olen ratsain. Etenemme Kirovoa kohden. Vihollista ei näy. Saavumme jo kartanon puistokujaan. On hämärää.

»Yht'äkkiä ketju, n. 150 miestä, ilmestyy kartanon takaa. Luulen sitä virolaisiksi, jotka mahdollisesti ovat aloittaneet etenemisen vasemmalta käsin. Molemmin puolin lähetään. Tultuamme n. 100 m. päähän annan pojille merkin seisahtua. Silloin erotan venäläisiä sanoja.

»Bolshevikeja!

»Nyt nekin huomaavat meidät ja alkavat epäillä, mutta eivät vielä näy olevan varmoja, ehkä luulevat meitä Kranzovasta tuleviksi 'tavaritsheiksi'.

»Ajattelen, että hukka meidät perii. Takanamme on aukeaa yli kilometrin. Edessä olevasta ketjusta 3 miestä lähenee tarkastamaan, keitä me olemme. Aliupseeri _Aatu Hiivan_ kanssa lähden niinikään muutaman metrin lähemmäksi. Vieläkin näet ajattelen, että jospa ne sittenkin ovat virolaisia. Kujan puut vielä hämärän lisäksi varjostavat, niin ettei voi erottaa käsivarsinauhoja.

»Tulemme näin 50 m. päähän bolshevikisotilaista. Yht'äkkiä he huutavat: finljandskija tai jotakin siihen tapaan. Kiroten laukaisen browninkini ja _Hiiva_ kiväärinsä. Yksi miehistä kaatuu. Käännän hevoseni ja huudan pojille, että he peräytyisivät. Alamme rientää Voronkinaa kohden.

»Vihollisketju ampuu. Kuulaa tulee. Korvissa vinkuu. Kannustan hevostani. Browninki on lujasti kourassa. Aivoissa on vain yksi ajatus: jos hevonen kaatuu tai minä haavoitun ja putoan hevosen selästä, niin en elävänä antaudu. Browningissani on vielä 5 kuulaa: 4 ryssille, 1 minulle itselleni.

»Ammunta kiihtyy. Kannustan entistä tiukemmin. Ystäväni Liisu-ratsu näyttää ymmärtävän tilanteen. Matalana korskuen laukkaa, lentää yli särjetyn sillan. Hiljennän vauhtia, sillä huomaan, että kuulat lentävät ylitse.

Vänrikki _Reinikka_ on joukkoineen saapunut kylän reunaan. Kohta pojat tulevat perässäni. _Hiivalta_ on mantteli siekaleina, mutta miehessä ei ole naarmuakaan. Bolshevikit hämmästyivät kai niin, etteivät muistaneet tähdätäkään, laukoivat vain. Jos he olisivat malttaneet oikein ampua, olisimme kaatuneet joka mies aukealle. Komennan tulta hovia kohden. Kohta vihollinen vetäytyy jälleen takaisin.

»Minut kutsutaan pataljoonankomentajan luo. Siellä tiedetään jo tapahtuma. Pataljoonankomentaja ehdottaa, että tekisin poikineni hyökkäyksen Kirovon kartanoon. Mielihyvällä suostun siihen, saanhan siten maksaa äskeisen löylyn.

»Menen komppaniaan ja ilmoitan aikeen miehistölle. Mutta pojat ovat siksi väsyneitä monen päivän ponnistuksista — useilta ovat sitäpaitsi jalat paleltuneet — etteivät he mielellään vapaaehtoisesti lähde. Ainoastaan 8 miestä tarjoutuu. Se on liian vähän. Ilmoitan pataljoonankomentajalle, ja hän ymmärtää kyllä poikien aseman. 4:s komppania on ollut koko ajan etulinjoilla, ja on ollut jo puhetta, että se siirrettäisiin muutamaksi päiväksi lepäämään.»

4:s komppania majoittui Vakasariin, 5:s ja 6:s komppania Voronkinaan ja 2:sen pataljoonan esikunta ambulanssin kera Solovjevaan.

Päivän taisteluissa menetti 4:s komppania 1 haavoittuneen sotilaan ja 5:s komppania 5 haavoittunutta sotilasta sekä patteri 1 haavoittuneen sotilaan.

Neiti _Pohjala_ kertoo Voronkinasta:

»Taistelun tauottua kylä on aivan hävityksen vallassa — pääasiassa meikäläisten tykkitulen tuhoa. Mökki toisensa vieressä on tuhkaraunioina. Aavemaisia, matalia kiviseiniä vain on pystyssä. Vaatearkkuja ja huonekaluja on siirretty pihamaalle, jotta säästyisivät tulipalolta. Savu nousee kytevistä raunioista, paikoin on vielä ilmitulta.

»Kun tulen kylään, tapaan siellä vanhan, kumaraselkäisen vaimon, joka vipulaitteessa kantaa kahta vesiämpäriä. Virolaiseen 'tere' tervehdykseeni saan venäläisen vastauksen.

»'Onkohan tuokin bolsheviki?' kysäisee toverini.

»'Eihän tuollainen enää voi olla bolsheviki eikä mensheviki, ei punainen eikä valkoinen.'

»'Niin, siinä on vain kohta hautaan vierivä ihminen.'

»Eukko pysähtyy eteemme, laskeutuu polvilleen. Ristinmerkkejä tehden ja venäjänkieltä oudosti murtaen selittää hän viimeisten päivien tapahtumia. He ovat maanalaisissa kellareissaan maanneet suojaa etsien, 'paha mies' on ryöstänyt heidän tavaransa, monta miestä tullessaan murhasi, vielä useamman lähtiessään.

»Ihmisiä ilmaantuu vähitellen kylään. Muutamia olkikattoisia hökkeleitä on aivankuin huomaamatta säästynyt. Niiden varjossa harmaahapsiset vanhukset ja paljasjalkaiset lapset värjöttävät. Yön viima käy läpi ohuen vaatekerran, kyyneleet vierivät poskelle.

»Siellä täällä makaa bolshevikien rääkkäämiä ihmisiä, joiltakin on niska väännetty nurin, toisilta sormet katkaistu j.n.e.

»Eläimiäkin on joutunut tulen uhriksi. Palaneita eläinruumiita makaa navettojen raunioissa.

»Kylän pienessä katolilaisessa temppelissäkin on hävityksen jälkiä. Jumalankuvat ovat rikki ja heitettyinä pitkin lattiaa.»

Seuraavana päivänä, 21.3., 2:nen pataljoona oli vilkkaassa toiminnassa. 4:s komppania sai käskyn lähteä liikkeelle klo 9 ap., vallata Shirkovan kylän ja edetä sieltä aina Nastahinaan. 6:nnen komppanian ja 1 joukkueen 5:nnestä komppaniasta tuli samanaikaisesti hyökätä Voronkinasta Kirovon kartanoon.

Päivän taistelut olivat erittäin kiivaat. Molemmin puolin tykistöt olivat vilkkaassa toiminnassa. 4:s komppania valtasi nopeasti Shirkovan, mutta Nastahinasta vihollinen ei luopunut yhtä pian. Se piti myös kauan puoliaan Kirovossa, mutta klo 5 ip. se oli pakotettu luopumaan kiivaan taistelun jälkeen Nastahinasta, Kirovosta ja Valujevosta.

Vänrikki _Luostarinen_ kertoo päivän taisteluista, jotka olivat kaikkein raskaimmat 4:nnelle komppanialle, seuraavaa:

»Shirkovan kylä on korkeilla vuorilla Voronkinan ja Kirovon pohjoispuolella. Otamme asemat kylän lounaisreunalla ja aloitamme hyökkäyksen heti aukeita kukkuloita myöten kauheassa ristitulessa. Taistelemme tuimasti talo talolta, kukkula kukkulalta — aina vain eteenpäin.

»Parin tunnin ottelun jälkeen saammekin kylän haltuumme. Otamme asemat ja avaamme tulen Nastahinaan ja Kirovoon päin. Kuulaa tulee joka suunnalta. Urhoollinen ja rohkea vänrikki _Reinikka_ haavoittuu, miehiä niinikään, toinen toisensa jälkeen. Mutta asemissa on pysyttävä, jos mieli 6:nnen komppanian saada Kirovo. Yhä useampia haavoittuu. Koetan lohduttaa ja rohkaista poikiani.

»Taistelu kestää koko päivän. Emme saa ruokaakaan. Vihollinen tekee sisukasta vastarintaa.