Part 22
1:nen pataljoona majoittui aseman lähistölle, pataljoonan esikunta, 2:nen ja 3:s komppania sekä 1:nen K.K.K. rautatienaseman itäpuolella oleviin taloihin, 1:nen komppania Pijrin taloon aseman länsipuolelle. Virolainen panssarijuna oli Sangasten sillan luona, joka oli jo saatu korjatuksi. 3 km. päässä siitä olevaa pienempää rautatiesiltaa pantiin parastaikaa kuntoon, mutta punaiset häiritsivät työtä. Pohjan Poikain patteristo oli sijoitettu Santasten asemalle ja Ruusan kartanoon. 2 tykkiä oli asetettu suojaamaan teitä Tellisten kartanosta Söörhofin kartanoon ja Väreen. 2:nen pataljoona mukanaan 2 kevyttä tykkiä marssi Folkin kartanoon ja sai määräyksen ryhtyä heti tiedustelemaan. Rykmentinkomentaja esikuntineen jäi rautatievaunuun Santasten asemalle. Yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona oli asettunut Luhde Grosshofin kartanon linjalle. Tarton suojeluspataljoona ja 1 komppania sissejä toimi yhdessä 3:nnen virolaisen rykmentin kanssa Helmen suunnalla.
Eversti _Kalm_ antoi 30 p:nä klo 7,30 ip. saatuaan ilmoituksen, että vihollinen olisi muka aikeissa tehdä saartoliikkeen Folkin suunnalta operatsionikäskyn N:o 4 Tartto—Valk joukoille taisteluun ryhtymisestä seuraavana päivänä. Eri osastot saivat seuraavat tehtävät:
1:nen pataljoona jääkäriluutnantti _Hannulan_ johdolla asettaisi varmistuksen Söörhofin kartanon tienhaaraan tiedustelemaan luoteiseenpäin ja pitämään yhteyttä suoraan rykmentin esikuntaan, seuraisi reservinä yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoonaa Telliste—Valk maantietä, lähettäisi yhden komppanian Puuleikaja—Varna tietä etenemään Valkia kohden ja kaupungin lävitse hyökättyään asettuisi asemiin kaupungin eteläpuolelle.
2:nen pataljoona sekä jääkärikapteeni _Påhlsonin_ johtamat 2 tykkiä ja räjähdysosasto jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ komennossa lähtisi klo 6 ap. liikkeelle Fölkistä etelään Konselun ja Mürgin taloja kohden, rikkoisi Valk—Vöru rautatien Mürgin tai Paranin siltojen kohdalta, ilmoitettuaan sen tapahtumisesta rykmentinkomentajalle etenisi rautatien vartta Valkiin, ottaisi haltuunsa Valkin rautatienaseman ja sen ympärillä olevan itäpuolisen ulkonevan osan kaupunkia ja lähtisi siltä alueelta etenemään varsinaiseen kaupunkiin puhdistaen sitä, senjälkeenkuin 1:nen pataljoona olisi marssinut sen lävitse.
Pohjan Poikain patteristosta 4 tykkiä ja _Kuperjanovin_ tykistöstä 2 tykkiä jääkärimajuri _Snellmanin_ johdolla seuraisi 1:stä pataljoonaa Telliste—Valk maantietä tukeakseen edellä marssivia jalkaväenosastoja ja pommittaisi, jos se osoittautuisi välttämättömäksi. Valkin kaupunkia ja mahdollisesti teitä sen eteläpuolella.
4 panssarijunaa ja yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona kapteeni _Irvin_ johdolla etenisivät Sangaste—Valk rautatietä pitkin korjaten sen siltoja ja Telliste—Valk maantietä eteenpäin.
Luutnantti _Hannula_ oli edellisenä päivänä pyytänyt, että 1:nen pataljoona saisi ensimmäisenä hyökätä Valkia kohden, ja eversti _Kalm_ oli luvannutkin sen. Mutta eversti _Kalmin_ tavattua sitten Sangasten asemalla yliluutnantti _Kuperjanovin_ ja esitettyä hänelle sensuuntaisen taisteluohjelman, että sissipataljoona kulkisi 1:sen pataljoonan reservinä, selitti _Kuperjanov_ sissiensä aina kulkeneen etulinjassa ja haluavan tehdä sen nytkin. Eversti _Kalm_ katsoi olevansa pakotettu antamaan perään, joten 1:nen pataljoona määrättiin sissien reserviksi.
Kapteeni _Svinhufvudin_ joukot lähtivät ensimmäisinä liikkeelle. Klo 5,30 ap. 31 p:nä kutsuttiin komppanioiden päälliköt pataljoonankomentajan puheille saamaan lähempiä määräyksiä päivän toiminnasta. 4:s ja 5:s komppania, 2:nen K.K.K., räjähdysosasto ja tykit lähtisivät liikkeelle klo 6 ap. edeten Folkin kartanosta suoraan Igastin kartanoon, josta räjähdyskomennuskunta 4:nnen komppanian tukemana lähtisi katkaisemaan Valk—Vöru rautatien. 6:s komppania seuraisi ensin pääjoukkoa, mutta erkanisi sitten kulkemaan oikealle poikkeavaa tietä Pysnikin kylään, jonne se asettuisi asemiin lähettäen ilmoituksen pataljoonan komentajalle ja jääden odottamaan lähempiä määräyksiä.
Vääpeli _Ilmari Luostarinen_ kertoo päivän vaiheista:
»31 p:nä klo 6.15 tapahtuu lähtö Fölkistä. 4:s komppania saa kunnian päästä etumaiseksi, ja joukkueeni joutuu kärjeksi.
»Aamu on kaunis. Kärki kunnossa. Sivustapatrullit lähetetty. Kuljemme Mushwan kylän ohitse. Talojen luona on hämmästyneitä ihmisiä töllistelemässä ohimarssivia joukkojamme.
»Lähestymme Emajokea. Tiedämme, että vastassamme on yhden rykmentin vahvuinen vihollinen. Alamme laskeutua loivaa, aukeata rinnettä Igastin kartanoa kohden.
»Äkkiä pamahtaa laukaus. Seuraa toinen, kolmas, pian se muuttuu yhtämittaiseksi rätinäksi.
»Komennan kärjen ketjuun, ja hyökkäämme nopeasti eteenpäin. Huudan sivustapatrulleille, että ne puhdistaisivat talot tien vasemmalla puolen. Jäljellä olevien miesteni kera riennän maantiesiltaa ja kartanoa kohden. Kuulat vinkuvat korvissamme.
»Vihollisen ratsujoukko, n. 20 miestä, pakenee täyttä laukkaa joen ylitse. Sen perässä parisataa miestä jalkaväkeä. Seuraamme niitä. Sitten tulee pysähdys, käsky pataljoonan komentajalta. Pataljoona ei menekään tästä suoraan rautatielle, vaan tekee polvekkeen Pysnikin kautta Mürgin sillalle. Igastista etelään kuuluu olevan hyllyviä soita ja tuntemattomia metsiä.
»Ensimmäisestä kahakastamme olemme selvinneet vaurioitta. 6 vihollisen kaatunutta näemme kylässä.
»Joukkueeni saa määräyksen jäädä varmistukseksi ja suojaamaan pääjoukon marssia sivusta- ja selkähyökkäyksiltä. Kylässä ollessamme tiedustelemme Karulan aseman suuntaan, jolloin vakoilijamme käyvät aina mainitun aseman luona joutuen siellä vastakkain punaisten ratsujoukon kanssa. Pienempi vihollisjoukko tekee hyökkäyksen myös meidän etupatrullejamme vastaan, mutta lyödään takaisin. Klo 3 ip. tulee käsky liittyä pääjoukkoon, jonka saavutamme klo 5 ip. Lauksaressa.»
Jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ joukkojen muista vaiheista Valkin valloitusretkellä kertoo luutnantti _Kallio_, joka 6:nnen komppanian kera kulki toista tietä:
»Tulemme seuraavaan kylään, joka on Fölkin ja Igastin kyläin puolitiessä. Täällä erkanee oikealle talvitie Pysnikin kylän kautta Valkiin. Poikkean komppaniani kanssa kulkemaan sitä.
»Taistelujärjestyksessä, kärjen, sivustasuojain ja yhdysmiesten kera komppania lähtee verkalleen marssimaan kohti tuntemattomia seutuja. Kuljen heti kärjen takana voidakseni paremmin valvoa, että edetään oikeata tietä.
»Alkutaival on metsäistä seutua. Sitten avautuu iso aukea — kylä, jonka halki juoksee Emajoki. — Seis! Lähetän vääpeli _Lauri Pietilän_ ryhmän kera metsän turvissa tarkastamaan kylän oikealla puolen olevia taloja. Sillä aikaa tähystelen kiikarilla edessämme olevaa kylää. Ei mitään epäilyttävää. Vääpeli _Pietilä_ miehineen on jo joutunut oikealla olevien talojen kohdalle. Tutkittuaan ne hän antaa merkin: vihollista ei ole näkyvissä. — Eteenpäin!
»Tullaan kylään. Matalat, turvekattoiset talot tarkastetaan. Asukkaiden ilmoituksen mukaan on vihollisten parituhat-miehinen joukko-osasto edellisenä päivänä kulkenut sivu. — Siis eteenpäin.
»Edettyämme kylästä noin pari virstaa tulee vastaamme virolainen hevosmies, joka ilmoittaa vieneensä leipäkuorman bolshevikeille seuraavaan kylään ja punaisten lähimmän kenttävartion olevan virstan, parin päässä. Edelleen hän kertoo vihollisia olevan kovin paljon ja ihmettelee, että näin vähillä voimilla uskallamme lähteä niitä hätyyttämään.
»Siis vihdoinkin tapaisimme vihollisen!
»Jatketaan matkaa vuoroin aukeita, viljeltyjä seutuja, vuoroin metsämaita. Igastin kylän kautta kulkenut, pataljoonankomentajan välittömässä johdossa oleva pääjoukko on nyt saavuttanut komppaniani jälkijoukon. Se lisää turvallisuuden tunnetta. Vihollista vain ei näy.
»Yht'äkkiä kuuluu laukaus. Vihollisen etuvartija ampuu ennen karkuun lähtöään merkkilaukauksen meidän metsässä etenevää kärkeämme kohden — tietysti sivu. Samassa pamahtavat kärkimiesten vastalaukaukset. Hurraata huutaen kärkijoukko syöksyy vääpeli _Pietilän_ johdolla eteenpäin.
»Annettuani merkin komppanialleni seurata juoksen eteenpäin. Eteeni avautuu iso aukea, jonka toisessa laidassa suuri vihollisjoukko liikehtii noin 600—700 metrin päässä. Se avaa kiivaan tulen meitä kohden. Edessä oleva tasanko ylenee loivasti noin satakunta metriä eteenpäin tarjoten maassa makaavalle jonkin verran suojaa. Sen korkeimmalla kohdalla on talo. Sieltä maasto alkaa loiveta, kunnes taas nousee vihollisen puolella.
»Mutta mitä joukkoja nuo ovat, aukean vasemmalla puolen, jotka suuntaavat kulkunsa edessä olevaa vihollista kohden? Tarkastan kiikarilla. Aurinko paistaa suoraan päin, joten en voi erottaa muuta kuin ääriviivat. Miehiä venäläisessä sotilaspuvussa. Voisivatkohan ne olla virolaisia?
»Taisteluintoinen kärkijoukko on ketjussa syöksynyt jo kauas aukealle ja avannut kiivaan vastatulen. Annan sille käskyn edetä korkeimmalle kohdalle, jotta se saisi näkyvän maalin. Komppanian pääjoukon määrään kehittämään sieltä edelleen ketjua oikealle pitkin metsänlaitaa ja avaamaan sitten tulen edessä olevaa vihollista vastaan.
»Lähden kärkijoukon jäljessä aukealla olevaa taloa kohden, johon vasen siipi ulottuu. Päästyäni perille ryhdyn jälleen kiikarilla tarkastamaan vasemmalla noin 500—600 metrin päässä meistä liikehtiviä joukkoja, joista suurin osa on jo kadonnut metsäsarakkeen taa. Huomaan silloin, että miehet kävellessään ampuvat meitä — siis vihollisia! Komennan vastatulta. Oikealla oleva vihollinen asettuu myös asemiin pitkin metsänlaitaa ja alkaa ampua meitä kiivaasti.
»Olemme ristitulessa!
»Ketjussa makaavilla sotilailla on sentään verrattain suojattu asema tällä sivustalla. Käskettyäni ylläpitämään tasaista tulta poistun mennäkseni oikeaa siipeä tarkastamaan.
»En ole astunut vielä montakaan askelta, kun tunnen yhtäkkiä kuin isolla moukarilla olisi lyöty jalat altani ja samassa suistun maahan. Vasen jalkani on aivan hervoton, ja virtanaan veri syöksyy reidestä valkealle hangelle. Kyynärpäiden varassa alan vaistomaisesti ryömiä eteenpäin metsänlaitaa kohden, mutta pitkälle en pääse, ennenkuin voimani herpautuvat. En jaksa edes sitoa haavaani.
»Silloin juoksevat kärkijoukosta luokseni ryhmänjohtaja _Matti Keskipoikila_ ja sotilas _Yrjö Nikkilä_, jotka nopeasti sitovat tiukan siteen reiteni ympärille haavan yläpuolelle ja saavat siten verenvuodon lakkaamaan.
»Tuskin se on tehty, kun kuulen ryhmänjohtaja _Keskipoikilan_ huudahtavan: 'nyt kävi!' Hän paneutuu istumaan ja alkaa tutkia vasenta jalkaansa, johon luoti on osunut. Kehoitan häntä pysyttelemään makuulla, mutta ennenkuin hän ennättää paneutua pitkälleen, tapaa toinen luoti samaa jalkaa. — Tässä on tosi kysymyksessä. Näkyy, että vastassamme on lättiläisiä tarkk'ampujia, joiden taitoa ei suotta kehuta.
»Samassa alkaa kuulua meidän konekivääriemme yhtäjaksoista papatusta ja tykkiemme jymähdyksiä. Nähtävästi se hermostuttaa vihollista. Kuulat kulkevat nyt enimmäkseen yli maalin ilkeästi vonkuen.
»Kuulasateessa sotilas _Nikkilä_ alkaa sitten polvillaan ollen laahata minua poikki tuon toistasataa metriä pitkän aukean metsän laidassa olevan rakennuksen suojaan. Itse koetan, mikäli mahdollista, auttaa terveellä jalallani, jonka senkin sittemmin havaitsen saaneen osansa.
»Päästyämme metsänlaitaan huomaan, että sotilas makaa siellä rakennuksen suojassa liikkumatta. Lakki on valahtanut hangelle, kasvot ovat kalman kalpeat ja elottomat. Sehän on urhoollisen kärkijoukkomme johtaja, vääpeli _Pietilä_ — hengettömänä.
»Kuulen nyt, että vääpeli _Pietilä_ huomatessaan minun haavoittuneen ja loikovan avuttomana kuulasateessa on luotituiskusta välittämättä syöksynyt pelastamaan minua. Ensin kuula on lävistänyt hänen käsivartensa, mutta siitä huolimatta hän on juossut eteenpäin, kunnes paremmin tähdätty luoti osui suoraan sydämeen.
»Kiitettyäni sotilas _Nikkilää_ hänen urhoollisuudestaan jätän hänelle kiikarini ja karttani vietäviksi komppanian 1:sen joukkueen johtajalle, vääpeli _Lauri Simeliukselle_, jonka määrään johtamaan komppaniaani taistelun loppuun saakka.»
5:s komppania oli taistelun alettua levittäytynyt ketjuun 6:nnen komppanian vasemmalle puolelle, 4:s taas oli toistaiseksi jäänyt varaväeksi. Taistelu kiihtyi kiihtymistään. Jääkärikapteeni _Påhlsonin_ tykit ottivat osaa otteluun. Konekiväärit toimivat.
Vihollisen vastarinta oli sitkeää. Saadakseen taistelun ratkaistuksi jääkärikapteeni _Svinhufvud_ lähetti 1 joukkueen 4:nnestä komppaniasta oikealle sivustalle saartamaan vihollisen vasenta siipeä. Se ratkaisi taistelun. Nyt vihdoin klo 11,30 ap. bolshevikit peräytyivät kolmatta tuntia kestäneen taistelun jälkeen luovuttaen Pysnikin kylän suomalaisille.
Hetken kuluttua lähdettiin jatkamaan matkaa, ensin 5:s ja 4:s komppania, 2:nen K.K.K., sitten tykistö ja viimeisenä 6:s komppania. Kuljettiin täydessä taistelujärjestyksessä. Vastustaja saattoi piillä missä hyvänsä.
Vihollinen tavattiin klo 2 ip. uudelleen Konselu—Lauksare linjalla, jossa se vielä kerran yritti ryhtyä vastarintaan. Se karkoitettiin kuitenkin jo 15 minuuttia kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen.
Räjähdyskomennuskunta ja 3:s joukkue 6:nnesta komppaniasta jääkärikapteeni _Påhlsonin_ johdolla lähtivät sitten konekiväärien ja tykkien suojaamina räjähdyttämään Mürgin rautatiesiltaa, jonka ylitse punaisten panssarijuna juuri vähän aikaisemmin oli kulkenut Silta räjähdytettiin klo 3,30 ip.
Pataljoona lähetti sitten rykmentin komentajalle raportin päivän taisteluista ja sillan räjähdyttämisestä ja jäi odottamaan uusia määräyksiä. Sinä päivänä ei enää edetty pitemmälle, vaan pataljoona yöpyi lähitaloihin, Sartesta rautatielle saakka.
Seuraavana aamuna, 1.2., klo 6.30 pataljoona räjähdyskomennuskunnan ja tykkien kera lähti jälleen liikkeelle. 6:s komppania ja osa räjähdyskomennuskuntaa eteni pitkin rautatietä Vöru—Valk viimemainittua kohden. Muu osa pataljoonaa marssi maantietä Pruksi—Tamber kaupunkiin. Kumpikaan joukko ei kohdannut vihollista matkallaan. Bolshevikit luopuivat Valkista enemmittä taisteluitta. 2:nen pataljoona marssi sinne klo 10,30 ap.
2:sen pataljoonan kokonaistappio Valkin valloituksen yhteydessä oli: 4:s komppania: 2 haavoittunutta sotilasta; 5:s komppania 6 haavoittunutta: (2 aliupseeria ja 4 sotilasta); 6:s komppania: 1 kaatunut, joukkueenjohtaja _Lauri Pietilä_, ja 6 haavoittunutta (1 upseeri, 2 aliupseeria ja 3 sotilasta).
* * * * *
Ratkaiseva taistelu Valkin omistamisesta suoritettiin kuitenkin toisaalla.
Eversti _Kalm_ antoi, niinpiankuin hän oli saanut tiedon, että 2:nen pataljoona eteni voitokkaasti päämääräänsä kohden, Tartto—Valk rautatien luona toimiville joukoilleen käskyn lähteä liikkeelle. Lähimpänä päämääränä tällä suunnalla oli Luhde Grosshofin kartanon valtaus, jotta voitaisiin sijoittaa tykistö sen luo, Valkia hallitsevalle kukkulalle, pommittamaan Valk—Wolmar rautatietä ja siten häiritsemään vihollisen peräytymistä. Jääkärimajuri _Snellman_ ja yliluutnantti _Kuperjanov_ saivat klo 10,45 ap. käskyn asettua toistensa yhteyteen kartanon valtaamiseksi.
Pohjan Poikain 1:nen patteri sijoitettiin koillis-itäpuolelle kartanosta. Se alkoi heti ampua vihollisen asemia. 3:s patteri oli asetettu asemiin Kiisan talon luo. Se avasi tulen Luhde Grosshofia vastaan klo 12,35 p. Yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissien patteri, joka oli taistelun ajaksi määrätty jääkärimajuri _Snellmanin_ johtoon, oli Pensin talon luona.
_Kuperjanovin_ sissipataljoona järjestyi urhoollisen päällikkönsä johdolla taisteluun Luhde Grosshofin pohjoispuolella ja ryhtyi etenemään kartanoa kohden. Pataljoona pääsi n. 50 m. päähän karta nosta kohtaamatta vastarintaa. Mutta silloin vihollinen avasi sitä kohden murhaavan kivääri- ja konekivääritulen, joka pysähdytti sissien etenemisen. Heti taistelun alussa yliluutnantti _Kuperjanov_ haavoittui kuolettavasti. Sitäpaitsi hänen upseereistaan kaatui 3 ja haavoittui 1, sotilaista kaatui 10 ja haavoittui 41. Sissipataljoona tarvitsi ehdottomasti apua Luhde Grosshofin valtaamiseksi.
Pohjan Poikain 1:nen pataljoona oli klo 10 ap. kokoutunut Pijrin talon luo valmiina lähtemään sille määrättyjen tehtävien suorittamiseen.
Jääkäriluutnantti _Hannula_ kirjoittaa Luhde Grosshofin valloituksesta:
»Koko operatsionikäskyssä N:o 4 esitettyä Valkin valtaussuunnitelmaa täytyy katsoa taktillisesti virheelliseksi. Se oli kokonaan rakennettu sille olettamukselle, että vihollisen pääpuolustus keskittyisi itse kaupunkiin. Olettamus osoittautui kuitenkin vääräksi. Valkin kaupunki on puolustajalle varsin epäedullinen, etenkin talvisaikaan, ja senvuoksi vastustaja keskittikin puolustuksensa Luhde Grosshofin ympärille, jossa on erinomaiset asemat. Kokonaisen pataljoonan (P.P.2:sen) lähettäminen kauaksi itään oli tarpeetonta. Kuten edelläolevasta sen toiminnan kuvauksesta ilmenee, kohtasi se vain verrattain vähäistä vastarintaa, ja sitäpaitsi se oli niin kaukana, ettei sitä voitu enää katsoa sivustasuojaksi, eikä se liioin vaikuttanut päätaistelun (Luhde Grosshofin) ratkaisuun. Eversti _Kalmin_ välittömässä johdossa olevista joukoista oli vain l/3 käytettävänä päätaistelua varten. Mitään yhteisreserviä ei oltu jätetty. Sen sijaan, että oltaisiin pyritty mahdollisimman suurin voimin ratkaisuun ja vihollisen aseman murtamiseen yhdessä kohdassa, oli taisteluvoimat hajoitettu yli koko rintama-alueen, ja siitä syystä koko hyökkäyksen teho heikentyi, eikä viholliselle onnistuttu tuottamaan musertavaa tappiota.
»6:nnelle virolaiselle rykmentille määrätystä Sädejoen ylitse vievän rautatiesillan rikkomisesta ei tullut määräaikana mitään. Sillan tuhosi vasta Pohjan Poikain räjähdyskomennuskunta Valkin valtauksen jälkeen helmikuun 1 p:nä. Vihollinen saattoi siis kaikessa rauhassa peräytyä Valkista Riikaan päin. Tartto—Valk joukkoihin kuuluvien panssarijunien toiminnasta ei liioin tullut mitään, kun rataa ei saatu ajoissa kuntoon. Samoin radan rikkominen Valkin eteläpuolella vihollisen peräytymisen vaikeuttamiseksi jäi vain tyhjäksi suunnitelmaksi, se kun oli mahdoton toteuttaa.
»Juuri voimien vähyyden vuoksi Luhde Grosshofin taistelu muodostui meille erittäin raskaaksi. Sitäpaitsi liikkeelle lähtökäsky (annettu Sangasten asemalla 31.1. klo 5,30 ap.) tuli minulle liian myöhään, sain sen vasta klo 8 ap. Olisi pitänyt ryhtyä etenemään jo yöllä, jotta hyökkäys Luhde Grosshofia vastaan olisi voitu tehdä ennen päivän valkenemista, aamuhämärissä, sen sijaan, että se nyt suoritettiin keskellä kirkasta päivää.
»Lähetän käskyn komppanioille kokoutua Pijrin talon luo, joka on 1:sen komppanian majapaikka, mukanaan taistelukuormastot. Raskas kuormasto jätetään rautatievaunuihin kuljetettavaksi myöhemmin junalla Valkiin. Mukaan otetaan vain se, mitä 2 päivän aikana välttämättä tarvitaan.
»Kokoonnuttuaan 1:nen pataljoona lähtee liikkeelle kulkien vihollisen huomion välttämiseksi metsän kautta Tellisteen vievää syrjätietä. 1:nen komppania huolehtii marssivarmistuksesta. Talvipäivä on kirkas ja auringonpaisteinen.
»Emajoen maantiesillan (Ema- ja Peddeljoen yhtymäkohdassa) ylitse tultuamme eroavat Söörhofiin vievälle tielle operatsionikäskyn N:o 4 määräyksen mukaisesti 2:nen komppania + l/3 1:sestä K.K.K:sta jääkäriluutnantti _Koiviston_ johdolla ja 1 joukkue + 1 kevyt konekivääri 3:nnesta komppaniasta luutnantti _Kalervon_ johdolla. On huomattavaa, että luoteessa Helmen suunnalla tilanne on vielä epäselvä. Meidän pohjoispuolellamme sillä suunnalla tiedetään olevan vielä punaisia joukkoja, joita vastaan 3:s virolainen rykmentti, Tarton suojeluspataljoona ja 1 _Kuperjanovin_ komppania toimivat. Söörhofiin on senvuoksi asetettava 1 joukkue selkäpuolen turvaamiseksi. Jääkäriluutnantti _Koivistolle_ annan määräyksen ottaa haltuunsa Varnan kartanon, tiedoittaa sen tapahtumisesta viipymättä minulle ja jäädä sinne odottamaan lisämääräyksiä minulta sekä varmistaa ja tiedustella joka suuntaan ottaen yhteyden Piglusarin tien kautta, mikäli mahdollista, Luhde Grosshofia vastaan toimivien joukkojen kanssa. Luutnantti _Kalervon_ tehtävänä on varmistaa Söörhof, tiedustella luoteiseenpäin ja olla suoranaisessa yhteydessä rykmentin esikunnan kanssa. Yhteyden pitoa varten jääkäriluutnantti _Koiviston_ kanssa saatan luovuttaa hänelle vain yhden ratsulähetin. (Pohjan Poikain ratsuosasto ei vielä ollut saanut täyttä hevosmäärää, joten vain pieni osa siitä oli voinut seurata rykmenttiä Sangasteen muiden jäädessä Tarttoon täydentämään varustuksiaan. Senvuoksi voitiin minulle antaa vain 2 ratsulähettiä, joiden lisäksi minulla oli oma ratsulähettini, siis yhteensä kolme. Yhteydenpito eri tahoille hajoitetun pataljoonan osien välillä ja rykmentin johdon kanssa oli senvuoksi tietenkin varsin heikkoa.)
»Koko ajan on edestämme, Luhde Grosshofista päin, kuulunut yhtämittaista tykki- ja kivääritulta. Pataljoonan esikunta ja kuormasto (2:sen komppanian kuormastoa lukuunottamatta, joka seurasi komppaniaa) jätetään Emajoen sillan korvassa, lähellä Söörhofin tienhaaraa olevan karjatalon luo. Mukaan otetaan vain k.k.-, panos- ja sairasreet. Eteen lähetetään heti pieni varmistus- ja tiedustelupatrulli ottamaan yhteyttä taistelevan sissipataljoonan kanssa. 1:nen komppania, 2/3 3:nnesta komppaniasta ja 2/3 1:sestä K.K.K:sta sekä ambulanssi (lääkäri _Kallioinen_ ja sairaanhoitajatar _Kyllikki Pohjala_) etenevät johdollani aina Pensin talon luo.
»Sissipataljoonan 2 tykkiä on asemissa talon luona maantien varressa. Pohjan Poikain 3:s patteri on hiukan ylempänä vasemmalla Kiisan talon luona. Majuri _Snellman_ ohjaa puhelimitse tykistön tulta metsänreunassa Konisten talon kohdalla olevasta tähystyspaikasta. Punaisilla on nähtävästi vain yksi tykki käytettävänään. Aika ajoin sen ammukset putoilevat maantielle Pensin talon eteen.
»Menen Pohjan Poikain patterin luo ja asetun puhelimitse yhteyteen majuri _Snellmanin_ kanssa. Hän ilmoittaa ensin, että tilanne parastaikaa on hyvä, ja että vihollinen maantien oikealla puolella pakenee. Mutta hetkistä myöhemmin hän tiedoittaa, että virolaiset nyt vuorostaan peräytyvät, ja että tarvitaan pikaisesti yksi komppania oikealle siivelle avuksi. Aikaisemmin lähettämäni tiedustelupatrulli palaa tuoden ilmoituksen, että yliluutnantti _Kuperjanov_ itse on vaikeasti haavoittunut, suuri osa hänen upseereistaan joko kaatunut tai haavoittunut ja pataljoona vailla yhtenäistä johtoa.
»Annan silloin jääkäriluutnantti _Kärnälle_ käskyn rientää johdossaan 1:nen komppania ja 2 raskasta konekivääriä oikean siiven avuksi. Ambulanssi seuraa komppaniaa. Kun vielä suljetussa järjestyksessä marssiva komppania on saapunut Varen torpan kohdalle, saa se tulta edessä olevasta Luhde Grosshofista. Yksi kuula m.m. lävistää neiti _Pohjalan_ vyössä riippuvan kenttäpullon. Juosten komppania rientää edessä olevan puron uomaan, jossa se on täysin suojassa.
»Lääkäri _Kallioinen_ järjestää sitomapaikan Varen torppaan. Paikka on tosin vaarallinen ollen alttiina vihollisen jalkaväkitulelle, ja aika ajoin luodit rapisevatkin sen seinissä ja katossa. (Tykkitultaan vihollinen ei, kumma kyllä, kohdistanut sinne koko aikana.) Myöskin maantie talon luota n. l/2 km taaksepäin on alttiina punaisten tulelle, ja vihollisen konekiväärisuihku pyyhkii silloin tällöin maantietä. joten haavoittuneiden y.m. jälkikuljetus sitä myöten on uhattu, ja senvuoksi alkumatka on kierrettävä metsän suojassa. Sissipataljoonan ambulanssi on järjestänyt ensimmäisen sitomapaikkansa siksi kauas kuin Emajoen maantiesillan pohjoispäässä olevaan karjakartanoon, siis 3 km. päähän taistelulinjasta. (Lääkäri _Kallioisen_ ambulanssi hoiti sitten sekä Pohjan Poikien että virolaisten haavoittuneet pysyen urheasti paikoillaan loppuun saakka huolimatta siitä, että torppa oli koko ajan vihollistulen alaisena ja luodit tavan takaa puhkoivat kattoa ja seiniä. Onneksi kuitenkin kuulat kulkivat aina ylhäällä katon rajassa vahingoittamatta ketään sisällä olevista. Raskaassa työssään ambulanssi sai avukseen neidit _Inga Sahlbergin_ ja _Ruth Hannulan_.)
»Pataljoonan komentopaikaksi valitsen Varen torpan kohdan. Siitä voi yhdellä silmäyksellä nähdä taistelualueen ja seurata ottelun kulkua kokonaisuudessaan. Hetken kuluttua saapuu paikalle eversti _Kalm_, joka määrää minut rautatie—Varna (viimemainittu mukaanluettuna) rintamakaistan ja sillä toimivien joukkojen päälliköksi ja antaa minulle tehtäväksi viipymättä valloittaa Luhde Grosshofin.
»On ilmeistä, että punaiset ovat keskittäneet voimansa Luhde Grosshofin puolustukseksi, miehittäneet ja varustaneet sen vahvasti (m.m. on konekiväärejä asetettu puihin). He tekevät koko ajan mitä urhoollisinta ja sitkeintä vastarintaa. Luhde Grosshof on Valkin lukko, joka on murrettava auki, ennenkuin voidaan ajatella kaupungin valtaamista.
»Asema on vihollisille mitä edullisin. Puolustuksen tukikohdan muodostaa kartano puistoineen ja kivirakennuksineen, joka maaston korkeimmalla kohdalla ollen hallitsee laajalti ympäristöä. Joka puolella leviävät suuret, aukeat, alaspäin viettävät pellot. Päivällä suoritettavaa hyökkäystä varten taas asema on mitä epäedullisin. Kun lisäksi maa on lumen peittämää, eikä hyökkääjillä ole lumipaitoja, on tuskin lainkaan tilaisuutta suojattuun etenemiseen. Voimien vähyyden vuoksi taas (sissipataljoona alkoi olla kokonaan hajalla, ja sitäpaitsi se oli kärsinyt suuria tappioita) ei voida saartaa kartanoa joka taholta, vaan täytyy rajoittua hyökkäämään pääasiallisesti vain kahdelta suunnalta. (Ehdottomasti edullisinta olisi ollut tehdä rynnäkkö vasta seuraavana yönä, eikä sillä olisi juuri aikaakaan menetetty, ellei olisi ollut tarjolla vaara, että _Kuperjanovin_ pataljoonan hyökkäyksen murtumisen jälkeen punaiset olisivat voineet käyttää hyväkseen voittoa. Tilanteen pakosta oli ryhdyttävä taisteluun huolimatta epäedullisista olosuhteista.)
»Peddeljokeen pohjoisesta Varen torpan ohitse virtaavan puron syvä uoma tarjoaa hyökkääjälle täyden suojan. Sen rinteet ovat korkeat ja verrattain jyrkät kohoten kuperina kartanoa kohden, joten sillä kohdalla, etenkin maantien itäpuolella, niiden suojassa saattaa päästä n. 200—300 m. päähän kartanosta. Mutta tämä onkin ainoa etu, minkä maasto hyökkääjälle suo. Vastustajan ainoa heikko puoli taas on se, että puolustuksen tukikohta, itse kartano, on aivan alttiina hyökkääjän tykistötähystykselle ja -tulelle. (Tykistömme suorittikin hyökkäyksessä suuren palveluksen tukien koko ajan jalkaväen taistelua. Sen tuli oli erinomaisen tarkkaa ja hyvin ohjattua tuottaen granaateillaan ja etenkin shrapnelleillaan suurta tuhoa viholliselle.)
»1:sen komppanian päästyä vahingoittumatta edellämainitun puron uomaan jääkäriluutnantti _Kärnä_ jakaa komppaniansa taistelua varten seuraavasti: 1 joukkueen jääkärivääpeli _Oivan_ johdolla on edettävä maantien suunnassa sen oikeaa puolta kartanoa kohden, jääkäriluutnantti _Kärnä_ itse kahden joukkueen kera ryhtyy kiertämään ensin puron uomaa myöten Paissariin, sieltä edelleen Piglusariin hyökätäkseen täältä oikealta kaarrostaen Piglusar—Luhde Grosshof tien suunnassa. Kello on silloin 1,30 ip.
»1:sen komppanian levittäytyessä taistelua varten virolaisten ketju makaa puron uomassa. Ylempänä puron rinteellä on toinen ketju, jota ensin luulemme virolaiseksi, eikä jääkärivääpeli _Oivan_ joukkue siitä syystä uskalla ampua taempana olevia vihollisparvia, vaikka tilaisuus siihen olisi erinomainen. Mutta yht'äkkiä edessä oleva ketju avaakin tulen joukkuetta vastaan. Se on vihollinen. Kauempana olevat, tiheät bolshevikiparvet ovat kuitenkin jo ehtineet asettua suojaan.
»Paikaltani saatan koko ajan seurata _Kärnän_ joukon liikettä oikealla. Näen, kuinka se kehittäytyy ketjuun Piglusarin ja Paissarin välillä ja ryhtyy etenemään kartanoa kohden. Urhoollinen jääkärivääpeli _Oivo_ ei kuitenkaan malta odottaa komppanian pääosan saapumista, vaan ryhtyy konekiväärien avustamana hyökkäämään. Joukkue tunkeutuu kartanon puistoon asti ja joutuu siellä raivoisaan käsikähmään vastahyökkäykseen käyvien ylivoimaisten vihollisparvien kanssa. _Oivo_ haavoittuu itse leukaan ja lopulta, ettei joutuisi vihollisen käsiin, ojentaa pistolinsa ohimoaan vastaan ja painaa liipasinta, mutta onneksi makasiini on ammuttu tyhjäksi. Joukkueen onnistuu käsigranaateilla torjuen irtautua ahdistavasta vihollisesta ja peräytyä kartanoon vievän tien ja maantien risteykseen, johon se asettuu asemiin avaten tulen.
»Oikealla sivustalla jääkäriluutnantti _Kärnä_ lähestyy joukkonsa kanssa, joka suojattomalla aukealla edetessään on alttiina vihollisten tulelle ja kärsii melkoisia tappioita saaden m.m. tulta etuoikealla olevasta metsästä. Lähtiessään liikkeelle _Kärnä_ tapaa metsässä Piglusarin luona pienen joukon virolaisia, n. 30 miestä, jotka hän ottaa mukaansa.»
Luutnantti _Reponen_ kertoo taistelun tästä vaiheesta:
»Olemme joutuneet ristituleen.
»'Mars mars! huutaa _Kärnä_. — Konekivääri asemiin ja tulta metsään!'
»Juostaan. Lumi pöllähtelee. Konekivääri toimii tehoisasti. Vihollisen sivustatuli vaikenee vähitellen.
»Syöksytään yli maantien ja heittäydytään asemiin pellolle parinsadan metrin päähän Luhde Grosshofin puistikosta. Alamme _Kärnän_ kanssa vierekkäin seisten tähystellä. Tilanne näyttää kummalliselta. Puistokujassa liikkuu miehiä, toiset tullen meihin päin toiset pyrkien kartanon suojaan. Vasemmalla olevan virolaisten ketjun suunnalta hyökkäilee myös väkeä kartanoon.
»'lisivatko virolaiset jo edenneet sinne?' mutisee _Kärnä_.
»Hän koettaa huutaa päästäkseen selville asiasta. Ammunta on tällä kertaa vaiennut. Joku kartanon luota huutaa vastaan ja heiluttaa kättään.
»Silloin äkkiä ilmestyy suurehko osasto näkyviin. Kuuluu miestemme huutoja: nyt ne tulevat!
»_Kärnä_ katsahtaa taakseen ja antaa määräyksen vetäytyä takanamme olevaan maantienojaan. Koetan kiljua hänelle, että meillähän on käsigranaatteja. Myöhäistä. Miehemme juoksevat jo. Osasto on nyt kokonaan näkyvissämme. Suhahtelee — se ampuu siis meitä. Vihollinen! Entäpä, jos ovat virolaisia, jotka eivät tiedä mitään kiertoliikkeestämme ja luulevat suomalaisia vastahyökkäystä tekeviksi bolshevikeiksi. Olkoot! Kun kerran ampuvat, ammumme mekin.
»Avataan tuli. Minulla on venäläinen kivääri, jolla innostun ampumaan. _Kärnä_ seisoo lähelläni. Kerran kuulen hänen sanovan: mitä on tehtävä? En muista, mitä vastasin. Alan jälleen ampua ajatellen, että kyllähän _Kärnä_ sitten antaa määräyksensä kun pääsee johonkin päätökseen.
»Jonkin ajan kuluttua huudetaan minulle, että minun on otettava komppania johtooni. Tokaisen tylsästi: miksi? Sitten juolahtaa mieleeni, että _Kärnä_ on ehkä lähtenyt tapaamaan pataljoonankomentajaa, ja että _Oiva_ kärkensä kanssa on kenties jäänyt virolaisten riveihin. Otan siis johdon. Pian ymmärrän syyn, kun alan kulkea pitkin ketjua. Siinä pari miestä kantaa jääkäriluutnantti _Kärnää_, joka on saavuttanut urhon kuoleman. Luoti on osunut keskelle otsaa.
»Kaatuneen päällikön viimeiset sanat: mitä on tehtävä? kaikuvat korvissani.
»Minua häiritsee vielä kysymys, ovatko vastassamme olevat vihollisia vai ystäviä.
»Siellä ne seisovat. Pelottomia miehiä joka tapauksessa. Päätän koettaa saada jonkun heistä lähenemään. Määrään muutaman miehen heiluttamaan nenäliinaa kiväärinpiipun päässä. Lähenevät. Miesten tekisi mieli ampua, mutta kiellän sanoen:
»'Ei ole vahinkoa, jos tulevat likemmäksi. Siinä tapauksessa, että ne ovat vihollisia, kaadamme ne kaikki.'
»Mutta ne eivät tule lähemmäksi, vaan äkkiä vetäytyvät taaksepäin ja alkavat jälleen ampua. Silloin meidän puoleltamme avataan tuli, jota kestää taistelun loppuun saakka.»
Jääkäriluutnantti _Hannula_ jatkaa Luhde Grosshofin valtauksen kuvausta:
»Oikealta kaartavat joukkomme pääsevät maantien reunaan asti yhtyen _Oivan_ joukkueeseen, tunkeutuvat vielä jonkin matkaa kartanon puistoon, mutta vihollinen kohdistaa niihin niin kiivaan, keskitetyn k.k.- ja kivääritulen, että niiden on pakko vetäytyä maantien taakse asemiin.
»Haavoittuneita tuodaan yhä enemmän taistelulinjasta. Lääkärillä ja sairashoitohenkilökunnalla ei ole hengähtämisaikaakaan. Varen torpan suojat täyttyvät haavoittuneista virolaisista ja suomalaisista. Niitä kuljetetaan myös tulilinjaa lähempänä olevaan Kamatsin taloon, jossa komppanioiden sanitäärit antavat ensi avun. Haavoittuneiden kuljettamiseksi edelleen on taakse jääneen kuormaston purettava rekiään. Tässä yhteydessä on syytä mainita se erinomainen urheus ja uhrautuvaisuus, jota tulilinjassa toimivat komppanioiden sanitäärit osoittavat, samoinkuin pataljoonan hevosmiehet, jotka ajavat pitkin taistelualuetta usein tulilinjaan asti korjaten haavoittuneita.
»Saatuaan 1:sen komppanian hyökkäyksen pysähdyksiin vihollinen keskittää nyt tulensa osaksi vasenta siipeämme vastaan, jonka virolaiset muodostavat, osaksi sen konekiväärien luotisuihku pyyhkii vastapäätä olevan joen törmää, maantietä ja sitomapaikan ympäristöä.
»Sissipataljoona on jo aivan hajallaan, suuria tappioita kärsinyt ja vailla yhtenäistä johtoa, mutta ottelee kuitenkin erinomaisen urhoollisesti. Tulilinjassa olevat virolaiset ovat maantien oikealla puolella yhtyneet Pohjan Poikien ketjuun taistellen heidän päällikköjensä alaisina. Vasemmalla puolella maantietä on, kuten sanottu, yksinomaan virolaisia. Olen aikaisemmin lähettänyt Pensin luo jääneille 3:nnen komppanian kahdelle joukkueelle käskyn saapua pikamarssissa Varen luo. Komppania tulee jääkäriluutnantti _Marttisen_ johdolla juoksumarssissa paikalle ja heittäytyy maahan maantien vasemmalle puolelle metsän suojaan jääden odottamaan enempiä määräyksiä.
»Nähdessäni, että maantien vasemmalla puolella olevat virolaiset vihollistulen pakotuksesta alkavat peräytyä juosten alas joen rinnettä annan jääkäriluutnantti Marttiselle käskyn viipymättä kehittää puolet joukostaan maantien vasemmalle puolelle ja temmata peräytyvät virolaiset mukaansa takaisin hyökkäykseen. Jääkäriluutnantti _Marttinen_ lähtee itse joukkueen mukaan.
»Tykistömme, joka aikaisemmin jalkaväen tultua lähelle vihollista on ollut pakotettu siirtämään tulensa edemmäksi, ryhtyy taas pommittamaan vihollisen etulinjaa.
»Juostuaan alas puron uomaan kärsimättä tappioita, vaikka vastustaja nyt suuntaa tulensa puron äyräille, _Marttisen_ joukko alkaa ponnistella kartanoa kohden. Vihollinen on, kuten myöhemmin saan kuulla, tuonut lisäväkeä Valkista Luhde Grosshofiin, ja sen vastarinta on nyt äärimmäisen sitkeää ja raivoisaa.