Part 18

Narvan valloitus ei kuitenkaan ollut ainoastaan toistaiseksi loistokohtana Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon toiminnassa, vaan se jäi siksi myöskin pysyväisesti. Se oli Vapaajoukon suuri voimannäyte, jonka jälkeen pataljoonan sotilaallinen toiminta supistui verrattain vähiin, olosuhteiden pakosta.

* * * * *

Heti kun Viron raja oli saavutettu ja siis varsinaiset hyökkäystaistelut lopussa, alkoi näyttäytyä, millaisia seurauksia oli Vapaajoukolle koituva siitä, että se muodostettiin Suomessa niin hätäisesti. Pataljoonan upseerit ja sotilaat ansaitsevat mitä suurinta kiitosta Tallinna—Narva pikamarssistaan ja loistavista urotöistään sen varrella, he taistelivat kuin leijonat luontaisella uljuudellaan ja neuvokkuudellaan pelastuen vaikeimmistakin tilanteista. Mutta kun taistelukausi oli ohi, eivät nämä ominaisuudet enää yksin riittäneet pitämään pystyssä Vapaajoukon arvoa. Siihen olisi tarvittu jotakin, jota pataljoonalle ei oltu ehditty hankkia: vain perusteellisten sotilasharjoitusten kautta saavutettavissa olevaa lujaa kuria ja järjestystä. Oli osoittautuva, että vapaaseen taisteluun tottuneen ja siinä mainetta ja samalla itsetuntoa saaneen joukon kouluttaminen kunnolliseen sotilaskuriin oli ylivoimainen tehtävä myöskin eversti _Ekströmille_ ja niille hänen upseereistaan, joilla oli määräävä asema ja kykyä täyttää tehtävänsä.

Viimemainittua ei, ikävä kyllä, voi sanoa kaikista Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon upseereista. Ensinnäkin upseeristo oli kasvanut lukumäärältään taistelujen aikana ja tuli myöhemmin, aina Vapaajoukon hajoittamiseen saakka, yhä kasvamaan siinä määrin, että upseerien sijoittaminen tuotti mitä suurimpia vaikeuksia. Taisteluissa he olivat omiaan, mikäli heillä oli uljuutta ja päättäväisyyttä; niissä he saattoivat ansaita asemansa suorittamalla tärkeitä tehtäviä vaikkapa pienempiäkin joukkoja johtaen. Mutta sittenkuin järjestelyn aika tuli, kävi selvästi ilmi upseerien liiallisuus niin pientä joukko-osastoa varten. Heitä koetettiin sijoittaa, miten parhaiten voitiin, usein sellaisiin toimiin, jotka aliupseerit olisivat hoitaneet ainakin yhtä hyvin. Vielä pahempaa oli kuitenkin se, että muutamat upseerit eivät olleet saaneet tarpeellista upseerikasvatusta tai olivat sen tyystin unohtaneet. He osoittautuivat palveluksessa kykenemättömiksi ja sen ulkopuolella arvottomiksi kantamaan suomalaisen upseerin pukua.

Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välillä tehdyn sopimuksen 7:nnen kohdan mukaan suomalaisen apuretkikunnan upseerit oli koroitettava arvossa yhtä astetta ylemmäksi joukko-osaston saavuttua Viroon. Ensimmäiseen Suomalaiseen Vapaajoukkoon nähden luvattu koroitus ei kuitenkaan heti astunut voimaan. Vasta myöhemmin sen upseerit saivat virallisesti ylennyksen. Tallinna—Narva operatsionin aikana kutsuttiin Vapaajoukkoa _Ekströmin_ pataljoonaksi; kooltaan se tällöin olikin lähinnä pataljoonaa. Sen komentajaa nimitettiin majuriksi, vaikka hän olisi heti ollut oikeutettu everstiluutnantin arvoon. (Tätä operatsionia kuvattaessa on edellä senvuoksi johdonmukaisesti mainittu kaikkia Vapaajoukon upseereja heidän sotilasarvollaan Suomen armeijassa.)

Sittenkuin Narva oli vallattu, saapui Suomesta siellä muodostettu 5:s komppania pääjoukon yhteyteen tammikuun 23 p;nä. Lisäksi oli tammikuun 19 p:na eversti _Ekströmin_ käskystä muodostettu Vapaajoukon 2:nen puolipatteri luutnantti _Fritz Franzenin_ johdolla. Puhelinkomppanian miehistö siirrettiin muihin osastoihin, suurimmaksi osaksi pattereihin. Vapaajoukon muuttaminen 2-pataljoonaiseksi rykmentiksi saattoi näin ollen tulla kysymykseen. Se toteutetuinkin pian Narvan valloituksen jälkeen. Siitä lähtien kutsuttiin eversti _Ekströmiä_ virallisestikin hänen oikealla arvollaan. (Sen mukaisesti tullaan seuraavassa käyttämään upseereista niitä sotilasarvoja, joihin he olivat oikeutettuja jo alusta alkaen, vaikkei niitä vielä nytkään päiväkäskyssä julkaistu.)

Eversti _Ekström_ ryhtyi heti taistelukauden päätyttyä järjestämään rykmenttiään.

Joukko-osastojen päälliköiksi nimitettiin tammikuun 24 p:nä: 1:sen komppanian — kapteeni _Eskola_, (sittemmin luutnantti _Martti Saxell_).

2:sen komppanian — majuri _Kanerva_, (sittemmin luutnantti _Karl Koski_).

3:nnen komppanian — luutnantti _Laaksonen_.

4:nnen komppanian luutnantti _Dahlgren_.

5:nnen komppanian — luutnantti _Kustaa Makkonen_, (sittemmin jääkäriluutnantti _Paavo Hallamäki_).

1:sen puolipatterin — kapteeni _Hedberg_.

2:sen puolipatterin — kapteeni _Franzon_.

1:sen konekiväärikomennuskunnan — jääkärikapteeni _Vuorisalo_, (sittemmin luutnantti _Välikangas_).

2:sen konekiväärikomennuskunnan — luutnantti _Bruno Eriksson_. 3:nnen konekiväärikomennuskunnan — jääkäriluutnantti _Hallamäki_. 4:nnen konekiväärikomennuskunnan — luutnantti _Hayen_. Tiedusteluosaston — ratsumestari _Varmavuori_.

Räjähdyskomennuskunnan — luutnantti _Onni Aulo_.

Konekiväärikomennuskuntien päälliköt alistettiin vastaavien komppanioiden päällikköjen käskynalaisuuteen.

Seuraavana päivänä annetulla päiväkäskyllä määrättiin, että 1:seen pataljoonaan — v.t. komentajana kapteeni _Eskola_ — tulivat kuulumaan 1:nen, 3:s ja 4:s komppania ja 2:seen pataljoonaan — komentajana majuri _Kanerva_ — 2:nen ja 5:s komppania.

Vapaajoukkojen esikuntapäällikkönä toimi suurimman osan aikaa majuri _Erik v. Haartman_, kansliapäällikkönä kapteeni _Reinhold Waden_, rahastonhoitajana kapteeni _John Almqvist_, intendenttinä kapteeni _August Oinonen_, vanhempana adjutanttina ja operatiiviosaston päällikkönä kapteeni _Ollonqvist_, nuorempana adjutanttina ja organisointiosaston päällikkönä kapteeni _Branders_, tulkkiadjutanttina ratsumestari _Kirotar_, lääkärinä lääkintämajuri _Melartin_, hammaslääkärinä hammaslääkäri _Ahrenberg_, eläinlääkärinä lääkintäkapteeni _Emil Minni_ ja pappina pastori _Alanen_.

Vapaajoukon omista upseereista muodostettiin rykmentin auditöörin, kapteeni _Hjalmar Förlingin_ johdolla kenttä- ja sotaoikeus rykmenttiin kuuluvien upseerien ja sotilaiden rikkomusten rankaisemiseksi. Tätä sotaoikeutta varten laadittiin lyhyt ohjesääntö nimeltä »Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon Kenttä- ja Sotaoikeuden Laki». Kuolemanrangaistus oli sen mukaan kohtaava seuraavia henkilöitä:

»1:o Joka toiselta rykmenttiin kuuluvalta henkilöltä riistää hengen.

2:o Joka teoin vastustaa esimiestänsä taikka väkivaltaisesti häneen kajoaa.

3:o Joka asettuu yhteyteen vihollisen kanssa tai muuten teoillaan ja laiminlyömisillään vahingoittaa tai yrittää vahingoittaa meidän joukkojamme, rikkoo antamansa uskollisuuden lupauksen sekä tekee itsensä sotakavallukseen vikapääksi tai harjoittaa vihollismielistä kiihoitusta rykmentin keskuudessa.

4:o Joka jättää rykmenttinsä tai pysyy poissa sen yhteydestä jatkuvasti välttääksensä palvelusvelvollisuutensa täyttämistä.

5:o Jos kaksi tai useammat yhdessä yllyttävät tai ryhtyvät tottelemattomuuteen, vastustamiseen ja väkivaltaiseen esiintymiseen esimiestä kohtaan, on se katsottava kapinaksi ja rangaistava kuolemalla.

6:o Joka tekee itsensä syypääksi ryöstöön taikka kiristämiseen hankkiaksensa itsellensä aineellista etua, ja tämä hänen tekonsa kohdistuu johonkin rykmentin henkilöön tai maan asukkaaseen, joka ei kanna asetta meitä vastaan.

7:o Joka myy jotakin rykmentin omaisuutta.»

Etenkin sotilaskurin kannalta monet näistä rikoksista ovat kylläkin raskaita, mutta kuolemanrangaistuksen ei sentään olisi pitänyt tulla kysymykseen useimmista niistä, kun otetaan huomioon ne olosuhteet, joissa rykmentti toimi, ja sen vapaaehtoisuus.

Mutta tätä »lakia», jota kukaan ei ollut vahvistanut, ei ainoastaan julkaistu, vaan sen mukaan tuomittiinkin kuolemaan eräs 1:sen komppanian sotilas, jota syytettiin murtovarkauksista, ryöstöistä ja karkausyrityksestä. Tuomio alistettiin kuitenkin kenraali _Wetzerin_ vahvistettavaksi, ja hän kumosi sen määräten asian otettavaksi esille esikuntansa ohessa toimivassa sotaoikeudessa, joka tuomitsi Suomen sotaväen rikoslain mukaan.

* * * * *

Bolshevikit olivat pian toipuneet saamastaan iskusta ja rynnistivät kaikin voimin Narovajoen partailla olevia virolaisia joukkoja vastaan. Heidän hyökkäyksensä lyötiin kuitenkin aina takaisin. Näihin taisteluihin suomalaisetkin ottivat osaa Narvan kaupungin kohdalla. Bolshevikit pommittivat sen ohella väsymättä kaupunkia voimatta kuitenkaan tuottaa sinne sijoitetuille joukko-osastoille häiriötä. Virolais-suomalaiset patterit vastasivat tuleen. Tilanne Narovajoen partailla ei kuitenkaan vielä ollut varma.

Tammikuun 19 p:nä kenraali _Laidoner_ lähetti klo 11 yöllä 1:selle divisioonalle seuraavan-sisältöisen määräyksen:

»Ensimmäisen divisioonan tehtävänä on lujasti suojella Narvan kaupunkia ja Narovajoen linjaa vihollisen uutta hyökkäystä vastaan; sitä varten joen molemmat rannat, etenkin Narvan ympärillä, on saatava lujasti ja leveälti meidän käsiimme. Laivasto tulee tämän operatsionin päätyttyä Tallinnaan. Majuri _Ekströmin_ pataljoona kootaan, sittenkuin rautatie on saatu kuntoon, Tapan asemalle, jossa se yhtyy muihin suomalaisiin.»

Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon vienti Tapaan, jossa tähän aikaan Pohjan Poikain 1:nen pataljoona majaili, ei kuitenkaan vielä voinut tulla kysymykseenkään. Tilanne Narvan rintamalla oli vielä niin epävarma, ettei puolustusvoimia voitu niin huomattavasti heikentää. Siirtokäsky peruutettiinkin pian. Suomalaisten joukkojen yhdistämissuunnitelmasta luovuttiin sittemmin kokonaan olosuhteiden pakosta.

Saadun käskyn täyttämiseksi kenraali _Tönisson_, eversti _Reek_ ja eversti _Ekström_ tekivät seuraavan sotasuunnitelman:

Virolais-suomalaiset joukot marssivat tietä pitkin Luugajokeen saakka. Koska kuitenkin tien varrella kylissä on bolshevikeja, lähtee yksi komppania suomalaisia edeltä, ajaa ne pakosalle ja palaa senjälkeen Narvaan kaupungin turvaksi. Sitten virolais-suomalaiset joukot yhdessä marssivat Luugajokeen saakka, josta alkaen ne jatkavat etenemistä kahdessa ryhmässä, toinen toisella puolen jokea. Vasen ryhmä lähettää edeltä osaston särkemään sillat ja rautatien. Senjälkeen molemmat ryhmät hyökkäävät yhtaikaa sisään Jamburgin kaupunkiin.

Sotatoimet idässä Viron kansallisten rajojen ulkopuolella olivat siis astuneet päiväjärjestykseen, ja niitä varten toivottiin apua suomalaisilta vapaaehtoisilta. Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan sopimus ei kuitenkaan edellytä suomalaisten joukkojen käyttämistä _valloitus_tarkoituksiin Viron kansallisten rajojen ulkopuolella.

Majuri _Ekström_ ei ollut kuitenkaan tahtonut kieltäytyä antamasta virolaisille apua. Mutta hän oli päättänyt omalta osaltaan luopua operatsionista, jos yksikin ainoa vapaaehtoinen kieltäytyisi seuraamasta häntä vapaaehtoisesti Narovajoen itäpuolelle. Saadakseen selville sotilaittensa mielipiteen hän käski komppanioiden kokoutua rykmentin esikunnan eteen. Muudan 2:sen komppanian sotilas mainitsee tästä päiväkirjassaan:

»Aamupäivällä marssimme kaikki rykmentin esikunnan eteen, jossa eversti _Ekström_ kiittää käydystä taistelusta. Hän kysyy samalla, ketkä haluavat lähteä Venäjän puolelle Jamburgin kaupunkiin siellä tuottaakseen viholliselle häiriötä ja räjähdyttääkseen suuren rautatiesillan. Mutta pojilla ei ole suurtakaan halua lähteä Venäjän puolelle, olemmehan tulleet vain Viroa vapauttamaan. Niin palaamme laulaen kasarmille.»

Tosiasiallisesti kaikki muut komppaniat olisivat suostuneet lähtemään, mutta 2:sessa komppaniassa muutamat miehet kieltäytyivät vedoten sopimukseen. Päätöksensä mukaan eversti _Ekström_ päätti silloin luopua hyökkäysaikeesta ja ilmoitti siitä virolaisille.

Vapaaehtoisten kieltäytyminen vaikutti tietysti masentavasti päällikköihin, mutta jälkeenpäin katsoen on sitä pidettävä ymmärrettävänä, onhan aivan toinen asia taistella vapauttajana kuin vieraan maan valloittajana.

Kun operatsionisuunnitelma tuli uudelleen käsiteltäväksi ja eversti _Ekströmin_ osanottoa siihen pyydettiin jälleen, ilmoitti hän, että Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen ylipäällikkö oli matkalla Narvaan, joten virolaiset saattaisivat kaikkine pyyntöineen kääntyä hänen puoleensa. Kenraali _Wetzer_ vastusti kuitenkin jyrkästi aietta käyttää suomalaisia vapaaehtoisia Narovajoen itäpuolisiin operatsioneihin.

Kenraali _Wetzer_ tarkasti Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon ja otti vastaan sen paraatin tammikuun 22 p:nä Pietarintorilla kiittäen kutakin komppaniaa erikseen voitokkaista taisteluista.

Saatuaan tiedon suomalaisten vapaaehtoisten kieltäytymisestä ja lainkaan ymmärtämättä sen syitä ja oikeutusta virolaisetkin sotilaat osoittautuivat, kerrotaan, haluttomiksi lähtemään Jamburgia vastaan, joten sen valloitus sillä kertaa jäi yrittämättäkin.

* * * * *

Säännöllistä päiväjärjestystä koetettiin panna komppanioiden sisä- ja ulkopalveluksessa käytäntöön. Mutta se jäi kuitenkin verrattain heikoksi. Komppanioilla oli jonkinlaisia sotilasharjoituksia, ampumaharjoituksia, ja ennen kaikkea vartiopalvelusta sekä itse kaupungissa ja sen lähistöllä että kenttävartiossa joen toisella puolen.

Yksityiset sotilaat tai ryhmät tekivät seikkailunhaluisina partioretkiä Narovajoen itäpuolelle. He etenivät usein varomattoman kauas omista joukoista ja joutuivat tekemisiin ylivoimaisen vihollisen kanssa. Eräällä tällaisella retkellä, jonka neljä 1:sen komppanian miestä teki 21 p:nä, kaatui kaksi, kolmas joutui kadoksiin ja vain neljäs palasi Narvaan kertomaan tovereille onnettomuudesta. Tällöin joukko suomalaisia vapaaehtoisia lähti hakemaan toveriensa ruumiita ja, mikäli mahdollista, pelastamaan kadoksiin joutuneen. Kiivaan laukaustenvaihdon jälkeen he karkoittivat ylivoimaisen vihollisen ja saivat haltuunsa kaatuneiden ruumiit, mutta kadonnutta ei löydetty, vaikka sotilaat ajoivat bolshevikeja takaa pitkän matkaa. 1:nen komppania menetti täten kersantti _Paavo Lähteenmäen_ ja sotilaat _Arvo Aaltosen_ ja _Vilho Latvasen_. Eversti _Ekström_ kielsikin sitten mitä ankarimmin tällaiset uhkarohkeat, tarpeettomat partioretket ja velvoitti komppanianpäälliköt valvomaan sotilaitansa.

Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon oleskelu Narvassa ei tullut pitkäaikaiseksi. Niinpiankuin rintama oli saatu vahvistetuksi, sai Vapaajoukko vihdoin vapautuksen etuvartiopalveluksesta levätäkseen ja hankkiakseen tarpeellista koulutusta, jota varten sille jo usein oli luvattu aikaa, mutta olosuhteet olivat sen estäneet.

Esikunta, 1:nen, 2:nen ja 5:s komppania, 2:nen patteri, tiedusteluosasto, räjähdyskomennuskunta, sairashoitohenkilökunta ja kuormasta saivat käskyn olla tammikuun 30 p:nä lähtövalmiit kaupungin rautatienasemalla matkustaakseen Rakvereen, joka oli määrätty Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon majoituspaikaksi. 1:nen patteri sekä 3:s ja 4:s komppania jäivät toistaiseksi edelleen Narvaan, ja niiden päälliköt saivat määräyksen ilmoittautua 5:nnen rykmentin komentajan, eversti _Reekin_ käytettäviksi.

Vapaajoukon Narvassa olon ensimmäisistä päivistä ratsumestari _Kirotar_ kertoo:

»Tammikuun 20 p:nä saimme aamulla klo 10,30 vakoojien kautta tiedon, että vihollisen panssarijuna lähenee kaupunkia rautatietä pitkin ja jalkaväki yrittää samaan aikaan tunkeutua kaupunkiin pohjoisesta. Silmänräpäyksessä suomalaiset olivat laulaen lähdössä taisteluun. Jo meidän ensimmäisten laukaustemme pamahdettua vihollinen käytti Venäjällä ennen ja nyt tavallista taktiikkaa: pötki pakoon, sanan täydessä merkityksessä.

»Päivä kului rauhallisesti. Vain silloin tällöin jokunen granaatti vinkui meitä kohden vihollisen puolelta. Meidän tykistömme vastasi, mutta heti sellaisella tulella, että vastustaja paikalla vaikeni. —

»Kaiken järjestäminen kävi kuitenkin välistä vaikeaksi, virolaista esikuntaa ei näet löydetty mistään, vaikka haimme joka puolelta. Eräs juttu esimerkiksi silloisesta sekasorrosta:

»Olimme suurella kiireellä rynnänneet Narvaan. Koko kuormasto ja kaikki muonavarat olivat jääneet meistä kauas. Virolainen intendentti, joka oli määrätty joukkoomme, ei tehnyt mitään, vaan antoi meidän suorastaan nähdä nälkää.

»Pienempiä taisteluja täytyi yhä edelleen suorittaa, mutta kaikkein välttämättömimpiäkään sidetarpeita ei ollut paikalla. Muudan sisar, jonka piti hakea hiukan lääkeaineita kaupunkiin, etsi koko päivän hevosta päästäkseen lähtemään, mutta turhaan. Seuraavana päivänä minä lähdin apuun, ja nyt meidän ponnistuksemme olivat menestyksellisemmät: kuusituntisen odotuksen, etsimisen, mankumisen ja haukkumisen jälkeen meidän onnistui vihdoin löytää hevonen. Hyvä oli, että saimme sen heti aisojen väliin, muuten näet pystyssä olo tuotti elukalle suuria vaikeuksia. Istuimme vankkureille ja lähdimme ajamaan. Mutta jälleen uusi vastus ilmautui: vankkurien toinen takaratas ei pyörinyt, vaikka mitä olisi tehty. Onneksi oli maassa niin paljon lunta, ettei se tuottanut kovin suuria esteitä. Mutta annahan olla: Lagenassa kaikki pyörät olivat saaneet päähänsä bolshevistisia mielipiteitä ja tekivät yksimielisesti järkähtämättömän »streikin». —

»Narvan valtauksen jälkeen innostus oli tietysti suuri. Sotilaita koristettiin kuusenoksin ja kestittiin kaikin tavoin. Erikoista riemua sotilaissa herättivät paperossit, joiden puute oli ollut niin tuntuva, että 'vanhat tupakkamiehet' eivät kauhistuneet maksaa paperossilaatikosta 150 markkaa, maksoipa joku yhdestä kappaleesta kokonaista 30 markkaa. —

»Tammikuun 20 p:nä klo 5 ip. ratsumestari _Varmavuori_ oli kutsunut muutamia upseereja luokseen päivällisille juhlimaan 'suuremmin juhla-aterioin' Narvan valloitusta. Osaa ottivat eversti _Ekström_, kapteeni _Ollonqvist_, jääkäriluutnantti _Nygård, Varmavuori_ ja minä.

»Juhlapäivällinen oli suurenmoinen ja Narvan oloihin nähden ylellinen. Ensin leipää voihitusen kera, 1 silli, sitten lihaa perunain ja kastikkeen kera, teetä sokerin ja pannukakun kera, pullo Reinin viiniä ja paperosseja. Koko päivällisen ajan soitti gramofoni, joka oli löydetty jostakin romuläjästä. Mieliala oli joka tapauksessa erinomainen. Juteltiin niitä näitä ja muisteltiin viime taisteluja. Erittäin kiittävästi eversti _Ekström_ puhui Kalevan malevalaisista. — Se oli muutaman minuutin lepohetki. Heti senjälkeen täytyi jokaisen jälleen kiiruhtaa työhön. Narva oli kyllä jo vallattu, mutta joka silmänräpäys oli odotettavissa, että viholliset yrittäisivät jälleen hyökätä suurin joukoin.»

Konekiväärinjohtaja M. kirjoittaa elämästä Narvassa valloituksen jälkeen:

»Narvan valloituksen jälkeen meillä on yllin kyllin aikaa tarkastella ympäristöämme. Ja sitä onkin aivan työkseen tehtävä, nälkä näet ahdistaa tuimasti. Kruunun puolesta saamme kerran päivässä kauralientä — ei sillä mies elä.

»Narva on valloitettu lauantaipäivänä; sunnuntai kävellään hotelleja ja kahviloita tarkastelemassa. Käydään kaikki kadut, ja missä vain 'Söögimaja' kyltti riippuu, sinne juoksu jalkaa kiiruhdetaan. Mutta sama vastaus uudistuu aina säännöllisesti: »'köik otsas', kaikki lopussa, ja sitten seuraa juttu bolshevikeista, jotka ovat kaiken vieneet.

»Harhailen erään toverini kanssa katuja pitkin aivan toivottomana. Vastenmielistä muutenkin koko kuljeksiminen, kaatuneita bolshevikeja ja nälkäisten koirien repostelemia hevosenraatoja näet tapaa melkein joka kymmenennellä askeleella. Ihmiset hiiviskelevät valjuina ja arkoina pitkin katuvieriä tirkistellen ruumiita pelokkaan uteliaasti, ikäänkuin odottaen näkevänsä jonkun tutun. Ja samanlaisin ilmein he katselevat meitäkin — riemua saavutetusta vapaudesta ei ilmene heidän kasvoissaan, vaikka jo kaksi kuukautta he ovat saaneet bolshevikien hirmuhallitusta kestää, alituinen vankeuden ja nälkäkuoleman uhka silmien edessä. Ehkä on niin, että siviili-ihmisten on vaikeaa riemuita ruumiiden ääressä, vaikka ne olisivatkin vihollisten, tai kenties he ovat saaneet kohtalon kolhimani ihmisten elämänviisauden: älä iloitse liian aikaisin!

»Ruo'an etsiminen näyttää toivottomalta. Aiomme jo lähteä kasarmille, kun toverini keksii:

»'Menkäämme kaupunkilaisilta pyytämään. Eiväthän bolshevikit ole voineet kaikkia yksityisiä varastoja tyhjentää.'

»Kumeaa jyskettä alkaa samassa kuulua joen toiselta puolen, ja pian tykinkuulat lentävät vonkuen yli kaupungin. Pakokauhu syntyy. Katoksen alle! Ja kun shrapnelli räjähtää ja purkaa sisuksistaan lyijykuulat, jotka rapisten sinkoilevat katoille ja kaduille, yltyy joukon juoksu aivan mielettömäksi. Pelastakoon itsensä, ken voi! Se kuvastuu kaikkien kasvoista. Kuolemankauhu on vallannut heidät. Ikäloput ukot ja akat — kaikkia elämisen vaisto ajaa hämmästyttävää vauhtia suojaa etsimään.

»Seisomme katukäytävällä tuota näytelmää katsellen, kunnes oman tykkipatterimme jyske herättää meidät muistamaan harhailumme päämäärää. Keksimme vanhan naisen seisomassa ovensa edessä tarkastellen meitä ystävällisesti. Käymme hänen luokseen ja kysymme, saattaisiko hän mitenkään auttaa kahta nälkäistä sotapoikaa. Nainen on heti valmis ja vie meidät sisään. Siellä toinen vanha täti heti pistää liemen lämpiämään, ja taas kerran saamme syödä porsliinilautasilta. Tarjoamme maksua, mutta sitä ei huolita. Näillä vanhoilla sisaruksilla on nuori veljenpoika taistelemassa Viron armeijassa. Ja toverini on heidän mielestään paljon hänen näköisensä...

»Narvalaiset ovat sangen hitaita lähestymään, mutta kun menee heidän luokseen, ovat he hyvin ystävällistä ja mahdollisuuksiensa mukaan vieraanvaraista väkeä.

»Nälkä ajaa milloin minnekin. Päivällistä käyn syömässä erään virolaisen tohtorin luona, joka turistimatkoilla on käynyt Suomessa ihailemassa Punkaharjua ja Imatraa. Hän valittaa vain, että ummikkona on tullut ryssänä kohdelluksi. Muudan juutalainen kauppias tarjoaa iltaisin teetä; istun hänen kotonaan, käryytämme minun mahorkkaani, joka on parempaa kuin hänen, ja jutustamme. Hän on neljä viikkoa ollut bolshevikien vankina Hermannsfestissä, mutta päässyt pois päivää ennen kaupungin valtausta. Jonkinlainen pakokauhu oli vallannut vartijat, tärkeimmät panttivangit oli viety Jaamaan, osa vangeista tapettu, ja siinä rytäkässä hänen oli onnistunut livistää kotiinsa.

»Elämä Narvassa alkaa vähitellen käydä siedettävämmäksi. Ruokaa ilmestyy 'söögimajoihin': hotelli 'Moskvassa' saa kolmellatoista ruplalla annoksen sianlihaa perunoiden kera — se on jo pitkä askel eteenpäin. Kun on syönyt noin viisi annosta, saattaa panna mahorkkapalturin palamaan ja nauttia elämisestä. Jos vain rahaa riittää, ei ole hätää mitään. Rupla lasketaan markaksi, 'ostrubel' — saksalaisten liikkeelle laskema raha — kahdeksi. Kerenskin ruplatkin kelpaavat aluksi, mutta pian niitä on koko Narva täynnä ja silloin saamme käyttää niitä samaan tarkoitukseen kuin bolshevikitkin: käärepaperiksi.

»Narvan linnassa, Hermannsfestissä, käydään hakemassa saksalaisia kypärejä ja kaasunaamareita, joita siellä on suuret läjät, mutta virolainen vartija ja pääsykielto ilmestyvät pian portille. — Komea muinaisjäännös tuo linna sakaravalleineen ja torneineen. Mahtava linna vanhaan aikaan ja vielä nytkin hyvin kasarmiksi kelpaava. Siinä bolshevikit ovat säilyttäneet vankejaan ja varastojaan ja itsekin majailleet. Kerrotaan, että heitä vielä kauan kaupungin valtauksen jälkeen olisi sinne kätkeytyneenä — kukapa tuntee kaikki sopet vanhassa linnassa, johon vartavasten koppeja on muurattu linnanherralle vastenmielisten ihmisten hävittämiseksi elävien ilmoilta.

»Ylipäänsä elämä Narvassa alkaa viikon, puolentoista viertyä muuttua verrattain hauskaksi, kun järjestetään tanssiaisia ja muita pikkujuhlia, mutta sittenkin: Narva on jossakin määrin pimeä ja synkkä kaupunki, eikä kukaan sure, kun käsky tulee lähteä sieltä.»

»Sisäpalveluksesta» Narvassa konekiväärinjohtaja M. antaa seuraavan kuvauksen:

'Pieni hälinä vallitsee 1:sen K.K.K. kasarmin suurimmassa huoneessa — kuten aina paitsi ihan keskiyöllä. Miehet filosofoivat hieman suuriäänisesti sotilaan kohtalosta. Narvaan on jo hieman ennätetty saada muonavaroja, eikä miesten siis tarvitse juosta ympäri kaupunkia ruo'an haussa. On aikaa järkeillä.

Eipä kylläkään, että asia ketään erikoisesti innostaisi. Mutta kun miesjoukko makailee lähitaloista haalituilla leposohviila ja suurissa nojatuoleissa, ja kun sen vatsat ovat puolikylläiset ja valtavat mahorkkapalturit savuavat hampaissa, herää aina into järkeillä. Sehän on muutenkin suomalaisten helmasynti.

Kumeaa jyrinää kuuluu joskus joen toiselta puolen, sitten vonkuva ääni ja taas pamaus jossakin kaupungilla. — Polsut leikkivät, tuumii joku. Se on kuitenkin vain jonkinlainen vastaus tykinkuulalle, eikä huomautus muille. Liian vanha asia herättääkseen mielenkiintoa.

Aletaan jo olla yhtä mieltä siitä, että järkkymätön kohtalo määrää kuolonhetken, paras on aina vainolla rauhallinen, kun sisään astuu komppanian kokki L., joka on ollut kadoksissa Merikylän maihinnousupäivästä lähtien.

Hän esiytyy sangen vaatimattomasti ja luonnollisesti koettaen kaikessa hiljaisuudessa etsiä jotakin syrjäistä tuolia istuimekseen — ikäänkuin hänen ilmestymisensä ei olisikaan mikään erikoinen asia.

Mutta sitä ei sallita.

— No kokki, oletko sinä puuron polttanut pohjaan, kun et ole moneen päivään kehdannut nokkaasi näyttää?

— Ja mihin hiidenloukkoon sinä olet kenttäkeittiön ajanut?

Kun et olisi vain myönyt sitä polsuille!

— Ja se »sikahetelmäsoppa», jonka sinä lupasit Narvassa keittää — — —?

Kokki kuuntelee tyynen alistuvana pistopuheita, kunnes häly on sen verran vaimentunut, että hän saa äänensä kuuluville. Hän kertoo jääneensä Riigissä jäljelle muista ja aikoneensa jatkaa illalla matkaa Narvaan, kun bolshevikit joen toiselta puolen olivat aloittaneet helvetillisen tulen, jolloin hänen oli ollut livistettävä karkuun. Kenttäkeittiö oli sen jälkeen kadonnut.

Komppanian pisin mies ja kaikista sen koiranleuoista etevin, H., keskeyttää hänen juttunsa:

— Kokki on vielä hieman järkytetty ja tunnetulla vaatimattomuudellaan vaikenee sankaritöistään, mutta minäpä kerron, miten kävi. L. ajoi urheasti keittiötä Riigistä tänne, kun kaksikymmentä polsua piiritti hänet. Tiedättekö, mitä hän teki? — Joo, hän ryömi kattilan sisään ja alkoi sieltä kiivaan tulen. Sitten hän uskotteli polsuille, että keittiö on uudenaikainen panssariauto ja sai heidät antautumaan. Kokki, nähkääs, on suuri sotapäällikkö. Lopuksi hän möi keittiön polsuille viidestäkymmenestä tuhannesta »kerenskistä». — Ja nyt ruvetaan peliin ja nyljetään ne häneltä!

Kokin asia on toivoton. Hän kaivaa kortit taskustaan, ja pian on puolitusinaa miehiä pelaamassa »hoitoa kahdenkympin setillä».

Kokki on »viidestäkymmenestä tuhannestaan» ennättänyt satasen hävitä, kun rymyä kuuluu eteisestä, ovi avautuu ja sisään syöksyy kolmannen kiväärin ampuja M:nen, suruton maailmanmatti, jonka ruskeat silmät aina kiiluvat hyvää tuulta. Tuuhea kasakanhattu päässään, lyhyt lammasnahkaturkki yllään ja käyrä tikari vyöllään hän on kuin mikäkin kirgiisi.

— Pojat, minä kävin Hermannin linnassa, ilmoittaa hän jo ovelta.

— Valehtelet!

Hermannsfestiin on jo asetettu virolainen vartiosotilas, ja pääsy sinne on kielletty kaikilta.

— Eikö mitä. Minä painoin S:n kanssa portista, ja kun vartija aikoi estää, sanoi S., että minä olen finskii ohvitseri. Vartija teki kunniaa, ja me menimme sisään. Tarkastettiin kaikki paikat, ja ette usko, pojat, miten siellä oli tupakkaa ja sokeria ja vaikka mitä! Ihmekös, että niiden kannattaa jakaa meille kaksi karamellia päivässä. — Yksi varastovartijoista tuli kysymään, mitä miehiä me olemme. S. sanoi taas, että minä olen ohvitseri. Mutta silloin se vahtimikko tuumi, että hän menee hakemaan komendantin herra ohvitserin puheille, ja lähtikin, vietävä, painamaan tiehensä. Minulle ja S:lle tuli vähän kiire, mutta ennätin sentään ottaa puntin mahorkkaa muistoksi. Pistäkää palturiksi!

Paperipala on silmänräpäyksessä jokaisella sormissaan. Talo, jossa komppania majailee, on ennen ollut bolshevikien kanslia, ja siellä on runsaasti ohutta kirjoituskonepaperia, mikä mainiosti kelpaa paperossien kiertämiseen.

M:nen on monessa suhteessa tyypillinen tälle apuretkikunnalle. Luonto vetää vaaroihin, hän on niin koko sielullaan niissä mukana, ettei kerkiä pelätä. Iloisena ja huolettomana hän elää päivän kerrallaan tehden kepposia, kun on vähänkin tilaisuutta.

— No L., joko sinä taas pidät jahtia paidassasi? Ei se karja kumminkaan vähene, ellei sitä tupakalla karkoita.

M:nen heittää kourallisen mahorkkaa paitaan, jota muudan ikkunan ääressä istuva mies tarkastelee.

— Mee pois!

Ääni on murahtava, kuitenkin ilman suuttumuksen värinääkään. L. on aivan toista maata kuin M:nen, juro, itseensä sulkeutunut ja hidas. Vain viehtymys vaaroihin on heissä yhtäläistä. Mies, joka on tapellut Tampereet, Viipurit, Vienan Karjalat ja Viroon viimeksi joutunut. Ritari pelvoton ja nuhteeton, paitsi mitä puhtauteen tulee.

— Kuka lähtee »Moskovaan»? kysyy M:nen ja jatkaa samaan kyytiin: — Minä kävin siellä aamulla ja tilasin teetä. Tarjoilija-Iivana meinasi, että hän syö ensiksi. Mutta kun minä kerran kolautin käsipommilla pöytään, niin kylmänä viivana tuli teetä.

— Ja sitten sinä heräsit, murahtaa joku korttisakista.

— Ja sulla oli suu kärpäsiä täynnä.

— Ja poliisi ajeli niitä pois.

M:nen kääntää ylpeästi selkänsä tälle kylmälle seuralle ja lähtee marssimaan »Hotel Moskva'han».'

* * * * *

Sittenkuin _Ekströmin_ rykmentin pääjoukko oli jättänyt Narvan siirtyen Rakvereen, joutui osa Narvaan jääneistä suomalaisista ottamaan osaa erääseen suurempaan hyökkäysyritykseen Narovajoen itäpuolelle, nim. joukko 4:nnen komppanian sotilaita ja 1:nen patteri. Tämä hyökkäys oli päättymiseltään ainutlaatuinen Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon historiassa. Katsomme senvuoksi olevan syytä antaa siitä hiukan tarkemman kuvauksen. 4:nnen komppanian sotapäiväkirja kertoo siitä seuraavaan tapaan:

Neuvotteluissa eversti _Reekin_, kapteeni _Hedbergin_, luutnantti _Dahlgrenin_ sekä virolaisten 5:nnen ja 7:nnen komppanian, 1:sen kenttätykistöpatterin, järeän patterin ja räjähdyskomennuskunnan päällikköjen välillä tammikuun 31 p:nä klo 8,30 ip. päätettiin tehdä hyökkäys Novajan ja Sarietsjen kyliä sekä Karlovon kartanoa vastaan, karkoittaa vihollinen niistä ja räjähdyttää rautatie niin kaukana vihollisalueella kuin mahdollista. Luutnantti _Dahlgrenilta_ oli aikaisemmin kysytty, ottaisiko hän osaa retkeen vapaaehtoisen joukon kera, ja hän ilmoitti olevansa everstin käytettävänä n. 40 miehen kera, jotka vapaaehtoisesti tarjoutuivat seuraamaan.

Eversti _Reek_ esitti seuraavan suunnitelman:

Helmikuun 1 p:nä klo 8 ap. 4:s komppania, _Hedbergin_ patteri ja 7:s virolainen komppania kohtaavat toisensa venäläisen kirkon luona Ivangorodissa. 7:s virolainen komppania etenee maantietä pitkin itää kohden ja hyökkää Novajan kylään. 4:s komppania yhdessä räjähdyskomennuskunnan kera marssii rautatien oikealla puolella Karlovon kartanoa vastaan. Hyökkäys lasketaan alkavaksi klo 9,30 ap., jolloin itsekukin komppania on ehtinyt perille. Kapteeni _Hedberg_ saa virolaiselta kenttätykistöpatterilta yhden pikatykin ja etenee 3:nnen vartiotuvan luo rautatien varrella sekä ampuu vihollisen panssarijunaa ja Karlovoa. 5:s virolainen komppania marssii Pulkovaa vastaan ja suojelee hyökkäyksiltä siltä puolen. Suojana vasemmalla siivellä on yksi komppania Sahonjen kylässä. Virolainen järeä patteri ja kenttätykistöpatteri pommittavat Novajaa, Sarietsjeä ja Karlovoa klo 6,30—9 ap. Klo 9 jälkeen järeä patteri ampuu Komarovkan ja Dubrovkan kyliä klo 12:een päivällä. Novajan ja Sarietsjen kylät olivat edellisenä yönä 7:nnen komppanian hallussa, mutta ne jätettiin jälleen. Karlovon kartanossa on, saapuneiden tietojen mukaan, yksi komppania vihollisia. Sittenkuin 7:s komppania on miehittänyt Novajan kylän, lähettää se ilmaan punaisen raketin ja asettaa sideratsumiehen. Kun 4:s komppania on saapunut Karlovoon, lähettää sekin ilmaan punaisen raketin. — Kun luutnantti _Dahlgren_ tiedusteli, eikö 4:nnen komppanian voima ollut liian pieni sille annetun tehtävän suorittamiseen, katsottiin se kyllin suureksi.

Helmikuun 1 p:nä klo 8 ap. eri osastot tapasivat toisensa määrätyllä paikalla ja lähtivät marssimaan ohjeiden mukaan. 4:nnessä komppaniassa oli 30 miestä, 4 sanitääriä, 2 kuskia, 1 ammusvaunu ja 1 reki sekä 4:s K.K.K. vänrikki _Bror Hjeltin_ johdolla 4 konekiväärin, 1 vaunun ja 1 reen kera.

Sittenkuin 4:s komppania ja räjähdyskomennuskunta olivat kulkeneet rautatien ylitse, suuntautui kärki kulkemaan vasemmalle. Vaunut jätettiin erään talon luo, mutta reet otettiin mukaan, ammukset ja konekiväärit kuormanaan, käytettäviksi haavoittuneiden kuljetukseen. Komppania marssi ryhmärivistössä taistelupatrullein, kunnes se oli saapunut ratavartiotuvalle N:o 246, jossa luutnantti _Dahlgren_ odotti ilmoitusta _Hedborgin_ patterilta. Sillä välin rikottiin puhelinjohdot molemmin puolin rataa. Klo 10 ap. saatiin sana, että patteri oli asettunut asemiin. Se alkoikin heti senjälkeen ammunnan. Komppania asetettiin taisteluryhmiin oikealle puolelle rautatietä kahteen osastoon. Taistelupatrulleilta tuli ilmoitus, että kosketus vihollisen kanssa oli saatu, ja että punaisten 50-miehinen ampumaketju oli asettunut asemiin kartanon luo. Luutnantti _Dahlgren_ antoi käskyn lähteä eteenpäin. Lyhyen etenemisen aikana oikea osasto teki kiertoliikkeen hyökätäkseen kartanoa vastaan sivustasta. Vasen taistelupatrulli ja aliupseeripatrulli, joka toimi oikeana taistelupatrullina, lähetettiin liikkeelle.