Part 6

»‒ ‒ ‒ Meidän hallituksemme on vastuussa siitä, että sillä on oikeat tiedot ja että se muodollisuuksien estämättä rientää Viron kansan avuksi ja rakentaa sen sillan, jota myöten vastainen rauhallinen kanssakäyminen ja molempia hyödyttävä yhteistyö voi tapahtua.

»Hallitus voi olla vakuutettu siitä, että valtiollisesti itsetietoinen suomalainen Suomi on oleva sen takana ja tukena Viron avustamisessa.»

Sanomat Virosta kävivät kuitenkin jälleen huolestuttaviksi. Oli ilmeistä, että Suomesta tarvittiin muutakin apua kuin ne aseet, ampumatarpeet ja rahavarat, joita Viron väliaikaiselle hallitukselle oli myönnetty: tarvittiin suomalaisia joukkoja. Valmistuspuuhiin niiden kokoamiseksi ja Viroon lähettämiseksi olikin tällöin jo ryhdytty.

* * * * *

On joskus kuultu kiisteltävän siitä, kenen tai keiden toimesta Viron avustaminen pantiin alulle. Kieltämätön tosiasia kuitenkin on, että ajatus suomalaisavun lähettämisestä taistelevalle Virolle heräsi aivan toisistaan riippumatta, vieläpä jokseenkin samanaikaisesti useilla eri tahoilla, joista kolme on huomattavaa siitä syystä, että ne johtivat tulokseen.

Helsingin naiset ryhtyivät hankkimaan sidetarpeita ja lääkkeitä Viron väliaikaisen hallituksen joukkojen käytettäviksi. Joulukuun 16 p:nä ensimmäinen lähetys sidetarpeita toimitettiin Viroon. Tällä taholla ajateltiin myös erikoisen suomalaisen ambulanssin lähettämistä Viron rintamille.

Toisaalla oli varsinaisena alkuunpanijana Itämeren jalkaväkirykmentin Turun pataljoonassa Turussa palveleva res. luutnantti _Ernst Branders_. Hänen vaikutuksestaan mainitun rykmentin esikuntapäällikkö, vapaussodassamme kunnostautunut ruotsinmaalainen majuri _Martin Ekström_ innostui asiaan.

Joulukuun 9 p:nä luutnantti _Branders_ selvitteli ajatuksiaan Viron avustamisesta suomalaisella vapaaehtoisjoukolla majuri _Ekströmille_, joka ryhtyi innolla tekemään suunnitelmia apuretkikuntaa varten. Tarpeelliset neuvottelut ja järjestelytyö päätettiin suorittaa tulisella kiireellä, jotta apuretkeilijät ehtisivät ajoissa hätään joutuneiden avuksi. Suunniteltiin muodostettavaksi 700-miehinen, Viron sotilasjohdon välittömän päällikkyyden alainen suomalaisjoukko, jonka varustamisesta ja palkkauksesta Viron hallitus huolehtisi, sen ja majuri _Ekströmin_, retkikunnan johtajan, välillä tehtävän kirjallisen sopimuksen mukaan. Arveltiin niin pienen suomalaisjoukon riittävän antamaan epätoivon partaalla oleville virolaisille siinä määrin moraalista tukea, että he ilman suurempaa ulkonaista apua kykenisivät pitämään puoliaan bolshevikilaumoja vastaan.

Seuraavana päivänä luutnantti _Branders_ matkusti majuri _Ekströmin_ valtuutettuna Helsinkiin ottamaan Suomen viranomaisilta ja Viron edustajilta selvää heidän suhtautumisestaan suunnitelmaan. Hänen onnistui tavata Viron täkäläinen edustaja, tohtori _O. Kallas_ ja Viron oikeusministeri _Poska_, jotka ilmoittivat lämpimästi kannattavansa suomalaisen vapaajoukon lähettämistä Viron avuksi ja selittivät, että Viron väliaikaisen hallituksen suostumusta ei tarvinnut epäilläkään. Luonnollisesti oli kuitenkin sen kanssa lähemmin neuvoteltava asiasta.

Paljon vaikeammaksi kuitenkin osoittautui saada Suomen hallitus kannattamaan yritystä. Luutnantti _Branders_ pääsi kyllä joulukuun 11 p:nä Suomen silloisen sotaministerin, kenraali _Waldénin_, puheille. Mutta Suomen hallituspiireissä pidettiin silloin sotilaallista asemaa Virossa niin huonona, ettei 700-miehisen vapaajoukon luultu voivan aikaansaada mitään huomattavampaa, joten yritys tuntui turhalta seikkailulta.

Vaikka siis majuri _Ekströmin_ ja luutnantti _Brandersin_ ei onnistunutkaan hankkia yritykselleen Suomen hallituksen ja viranomaisten kannatusta, joka olisi ollut erittäin tärkeää retken osanottajille ja onnistumismahdollisuuksille, jatkoivat he toimintaansa ja vapaaehtoisten värväyksen suunnittelua.

Luutnantti _Branders_ sai tehtäväkseen matkustaa ensi tilassa Tallinnaan tekemään lopullista sopimusta Viron väliaikaisen hallituksen kanssa. Välikirja, joka sittemmin tuli olemaan pohjana Viron väliaikaisen hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välillä tehdylle sopimukselle eroten siitä kuitenkin muutamissa kohdin oleellisesti, allekirjoitettiin Tallinnassa joulukuun 18 p:nä. Luutnantti _Branders_ palasi senjälkeen Helsinkiin, jossa Viron avustamispuuha sillä välin oli kuitenkin joutunut uuteen vaiheeseen.

Viron avustamisasiaa oli näet ryhdytty ajamaan kolmanneltakin suunnalta. Varsinaisena aloitteentekijänä tällä taholla on pidettävä tohtori _Lauri Kettusta_, joka lämpimänä Viron ystävänä oli kauan yhä kasvavalla mielenkiinnolla seurannut tapausten kulkua, ja joka jo marraskuussa, ennen Narvan joutumista bolshevikeille, aikoi ryhtyä propagandaan Viron väliaikaisen hallituksen tukemiseksi Suomesta käsin. Asia ei kuitenkaan silloin kehittynyt sen pitemmälle.

Sittenkuin virolaisten asema kävi huolestuttavaksi, ryhtyi tohtori _Kettunen_ todenteolla pohtimaan avustusmahdollisuuksia. Hän neuvotteli kaikkein ensiksi tohtori _O.W. Louhivuoren_ kanssa esittäen, että everstiluutnantti _Hans Kalmia_ pyydettäisiin värväämään vapaaehtoisia toisella taholla, kun majuri _Ekström_ värväisi toisella. Sitten hän kääntyi eräiden jääkäri- ja itsenäisyysmiesten johtohenkilöiden puoleen, jotka myöskin olivat oman vapaussotamme ajoilta saakka tarkasti seuranneet Viron tapahtumia harkitakseen mahdollisuuksia Suomen puolelta tehdä jotakin virolaisten hyväksi. Bolshevikien hyökättyä kahdelta taholta Viron rajan ylitse ja saksalaisten miehitysjoukkojen päätettyä taistelutta poistua kotimaahansa katsottiin toiminta-ajan tulleen. Punnittiin avustusmahdollisuuksia ja -tapoja. Neuvotteluihin ottivat aktiivisesti osaa tohtori _Kettunen_, maisteri _Toivo Kaukoranta_ ja maisteri _Y.O. Ruuth_.

Avustustoiminnan puolelle päätettiin koettaa saada joku hallituksen ja eduskuntaryhmien arvonantoa nauttiva henkilö, joka esiytyisi välittäjänä Suomen hallituksen ja aloitteentekijöiden välillä. Siinä mielessä käännyttiin tohtori _Louhivuoren_ puoleen. Sittenkuin tohtori _Kallas_ palattuaan Tallinnaan tekemällään matkalta oli tehnyt selkoa arveluttavasta tilanteesta Virossa, suostui tohtori _Louhivuori_ muiden kera koettamaan vaikuttaa viranomaisiin niin, että Suomesta luovutettaisiin Virolle aseita ja ampumatarpeita riittävästi. Heille annettiin hyviä toiveita asian suotuisasta ratkaisusta.

Suomesta lähetettiinkin Viroon aseita, ennenkuin englantilainen laivasto saapui Tallinnaan tuoden Viron väliaikaiselle hallitukselle lisää aseita ja ampumatarpeita, kuten aikaisemmin jo on mainittu. Sittemmin englantilaiset lähettivät Viroon vielä enemmän sotatarpeita. Suomen apu siinä muodossa kävi siten tarpeettomaksi. Mutta pian ilmeni, että parempi asestus ei yksin kyennyt auttamaan virolaisia joukkoja voittoon. Peräytymistä jatkui yhä. Välitön vaara uhkasi jo Tallinnaakin. Viroon tarvittiin ehdottomasti apujoukkoja.

Tilanteen täten saatua toisen käänteen oli muutettava toimintasuunnitelmaakin. Ajateltiin perustettavaksi maisteri _Ruuthin_ johtama sotilastoimikunta, joka asettuisi sotilaallisen avustustoiminnan etunenään ja huolehtisi vapaaehtoisten lähettämisestä Viroon.

Maisteri _Ruuth_, joka silloin oli ulkoasiainministeriön sanomalehtiosaston johtaja, jätti neuvoteltuaan tohtori _Kettusen_ ja maisteri _Kaukorannan_ kanssa omassa nimessään ja vastuullaan pääministeri _Ingmanille_ seuraavansisältöisen pro memorian, jonka puolesta ulkoasiainministeriön kauppaosaston johtaja, tohtori _T.T. Kaila_ lupasi puhua pääministerille:

»P.M.

Katsoen siihen suureen poliittiseen merkitykseen, mikä Viron pelastamisella bolshevismin ylivallasta on Suomelle, on niissä nuoremmissa vapaaehtoisten sotilaiden piireissä, jotka ovat ottaneet osaa osittain jääkäriliikkeeseen, osittain vapaussotaan ja Karjalan retkeen, herännyt toive saada muodostaa vapaajoukko Viron hallituksen tukemiseksi.

Tällaisen retkikunnan johtajiksi on toiveita saada vapausarmeijamme etevimpiä upseereja, kuten _Sihvo, Kalm_ ja _Ekström_. On ajateltu, että ensinmainittu tulisi retkikunnan rykmentin päälliköksi ja molemmat jälkimäiset saisivat muodostaa oman pataljoonansa à 600 miestä. Koko retkikunta siis käsittäisi 1200 à 1500 miestä.

Näin suuren miesjoukon kokoaminen vaatisi kuitenkin, että värväys saa tapahtua vapaasti ja että yrityksen tueksi voidaan esteettä harjoittaa propagandaa. Värväys ei kuitenkaan saa ulottua Suomen vakinaiseen armeijaan, eikä sen taistelukunto saa järkkyä tai vähentyä senkautta, että hyviä voimia armeijan palveluksesta siirtyisi retkikuntaan.

Viron hallitus kustantaisi retkikunnan ylläpidon, mutta sen varustaminen aseilla, ampumavaroilla ja muilla tarvevälineillä olisi mieluiten saatava aikaan Suomesta käsin.

Luottaen siihen, että Suomen hallitus suhtautuu suosiollisesti tässä lyhyesti esitettyyn alotteeseen rohkenemme kunnioittavimmin anoa

että hallitus sallisi värväyksen Viron vapaaehtoista suomalaista joukkoa varten tapahtua täysin julkisesti, ja että hallitus suostuisi, jos niin tarvitaan, avustamaan retkikuntaa aseilla, ampumavaroilla ja muilla sotatarpeilla.

Helsingissä joulukuun 11 p:nä 1918.

_Y.O. Ruuth. Fil. maist._»

Pari päivää myöhemmin pääministeri _Ingman_ kutsui maisteri _Ruuthin_ luokseen valtioneuvostoon ja ilmoitti hallituksen myöntyneen tehtyyn anomukseen, kuitenkin sillä ehdolla, että sotilastoimikunta, joka oli suunniteltu itsenäiseksi, alistuisi vastaisuudessa valittavan yleisen avustustoimikunnan johtoon.

Senjälkeen sotilastoimikunta ryhtyi neuvotteluihin majuri _Ekströmin_ ja luutnantti _Brandersin_ kanssa. Maisteri _Ruuth_ kertoo siitä:

»Kun sotilastoimikunta perustettiin, oli meidän tehtävämme vain sovittaa yhteen molemmat aloitteet. Se tapahtui Ylioppilastalolla. Läsnä olivat _Branders_, joka aikaisemmin oli minun asunnossani yksityiskohtaisesti asiasta neuvotellut ja sopinut kanssani yhteistoiminnan perusteista, sekä _Kettunen, Kaukoranta, Ilmari Auer, Käpy_ ja vielä joku. Sopimuksen tekoa helpotti se, että _Branders_ ei ollut saavuttanut Suomen hallituksen kannatusta omintakeiselle toiminnalle, ja se, että _Ekström_ ja hän ymmärsivät asian saavuttavan suuremman poliittisen kantavuuden ja tuen yhteistyössä itsenäisyys- ja jääkärimiesten kanssa.»

Sotilastoimikunta oli sitä mieltä, että majuri _Ekströmin_ suunnittelema 700-miehinen apujoukko ei ollut riittävän suuri. Kuten maisteri _Ruuthin_ pro memoriasta näkyy, ajateltiin jo silloin lähettää Viroon kaksi joukko-osastoa, joista toista johtamaan aiottiin pyytää Suomen vapaussodassa kunnostautunutta, virolaissyntyistä everstiluutnantti _Kalmia_. Yrityksen katsottiin siten saavan osakseen paljon suurempaa kannatusta kaikkialla maassa.

Tohtori _Kettunen_ oli ennen sotilastoimikunnan perustamista neuvoteltuaan tohtori _Louhivuoren_ kanssa omassa nimessään alustavasti tiedustellut everstiluutnantti _Kalmilta_ hänen mielipidettään. Sotilastoimikunta asettui sitten tästä riippumatta kannattamaan everstiluutnantti _Kalmin_ ehdokkuutta. Maisteri _Ruuth_ kertoo siitä:

»Everstiluutnantti _Kalmin_ puoleen käännyttiin sotilaskomitean nimenomaisen ja yksimielisen päätöksen perusteella. Ensimmäiset neuvottelut _Kalmin_ kanssa tapahtuivat _Gradinilla_ joulukuun puolivälissä. Läsnä oli myös ylitarkastaja _Käpy_, joka puhelimitse oli kutsunut _Kalmin Gradinille_:, ja joka esitteli hänet minulle. _Kalm_ oli periaatteellisesti heti valmis tarttumaan toimeen, mutta halusi tarkkoja tietoja yrityksen sotilaallisista edellytyksistä, ennenkuin lupasi antaa lopullisen suostumuksensa. Seuraavana päivänä neuvottelimme kahden, ja senjälkeen _Kalm_ antoi suostumuksensa sotilaskomitean kokouksessa samana iltana Ylioppilastalolla. _Kalmin_ epäilykset koskivat aseiden saantia, miehistön lukumäärän rajoittamista j.n.e. Sitäpaitsi hän tahtoi palkkaedut ja valtuudet edeltäpäin määritellyiksi. Onnistuin _Kettusen_ kanssa järjestämään nämä asiat neuvotteluilla osittain ministeri _Kallaksen_, osittain sotaministeri _Waldénin_ ja kenraali _Vilkaman_ kanssa. Molemmat viimeksimainitut pitivät _Ekströmiä_ ja _Kalmia_ sangen sopivina.»

Eversti _Sihvon_ ehdokkuudesta rykmentinpäälliköksi luovuttiin sen johdosta, että katsottiin tarvittavan lähettää kaksi rykmenttiä Viroon. Niiden yläpuolelle suunniteltiin asetettavaksi siviilivirasto yhdyssiteeksi Helsinkiin sijoitettavan, retkikuntaa johtavan toimikunnan ja molempien rykmenttien välille.

Tällä kannalla olivat asiat, kun Helsingin naiset kutsuivat ilmoituksilla pääkaupungin lehdissä kaikkia niitä henkilöitä, jotka tahtoivat auttaa Viroa sen vaaranalaisessa tilassa, saapumaan keskiviikkona, joulukuun 18 p:nä 1918, klo 7 ip. Naisjärjestön huoneistoon, Antinkadun 4:ssä. Siellä piti keskustella suomalaisen ambulanssin lähettämisestä Viroon ja kysymyksen taloudellisen puolen järjestämisestä.

Kokouksesta muodostui kuitenkin paljon enemmän kuin sen kokoonkutsujat olivat ajatelleet. Se yhdisti lopullisesti kaikki ne suunnitelmat, joita oli tehty Viron pelastamiseksi, yhdeksi suureksi ja mahtavaksi avustusliikkeeksi.

Ajatus avustustoiminnan välttämättömyydestä oli sillä välin saanut yhä laajempaa kannatusta. Oli myöskin käynyt selväksi, että tehokkaan avun antaminen ja retkikunnan menestyksellinen toiminta oli vaikeaa ilman Suomen hallituksen kannatusta. Hallitus oli, kuten näkyy siitä ehdosta, jolla se suostui maisteri _Ruuthin_ pro memoriassa tehtyyn ehdotukseen, asettunut sille kannalle, että avustustoiminnan johtoon oli saatava eduskunta- ja kansalaispiirien luottamusta nauttivia, tunnettuja henkilöitä.

Kokous, jonka puheenjohtajana rouva _Ilmi Hallsten_ toimi, asetti tehtäväkseen toimia kaksi päivää myöhemmin pidettävän kansalaiskokouksen edeltäjänä. Päätettiin, että työohjelman laatu ja laajuus oli jätettävä kansalaiskokouksessa valittavalle johtokunnalle, jonka jäseniksi ehdotettiin, sittenkuin asianomaisilta oli hankittu suostumus siihen, kolme edustavaa henkilöä kustakin valtiollisesta puolueesta. Ne olivat: ruotsalaisesta kansanpuolueesta: ent. senaattori _Alexander Frey_, kansanedustaja _A.R. Hedberg_ ja rehtori, kansanedustaja _Eirik Hornborg_, kansallisesta kokoomuspuolueesta: ent. senaattori, kansanedustaja _O.W. Louhivuori_, tohtori _K.A. Paloheimo_ ja pankinjohtaja _Mauri Honkajuuri_, kansallisesta edistyspuolueesta: tohtori _Santeri Ivalo_, johtaja _W.A. Lavonius_ ja lakitieteen kandidaatti _H. Ritavuori_, maalaisliitosta kansanedustaja _Santeri Alkio_, ent. senaattori, kansanedustaja _K. Kallio_ ja kansanedustaja _A. Juutilainen_ sekä sosiaalidemokraateista professori, ent. senaattori _W. Voionmaa_, tohtori, ent. senaattori _J. Ailio_ ja tohtori _H. Ryömä_. Vielä valittiin muutamia väliaikaisia toimikuntia huolehtimaan avustustoiminnan alkuun panosta.

Seuraavana perjantaina, joulukuun 20 p:nä, alkoi klo 7 ip. Helsingin Vanhalla Suomalaisella Tyttökoululla kansalaiskokous, jossa oli läsnä joukko huomattavissa asemissa olevia pääkaupunkilaisia. Sittenkuin tohtori _A.H. Virkkunen_ oli muutamin sanoin avannut kokouksen, valittiin sen puheenjohtajaksi tohtori _Louhivuori_ ja sihteeriksi tohtori _Kettunen_. Tohtori _Maunu af Heurlinin_ tehtyä selkoa alustavista toimenpiteistä valittiin johtokuntaan ennenmainitut henkilöt, kuitenkin sillä poikkeuksella, että sosiaalidemokraattinen puolue jäi toimikunnassa edustuksetta. Aikaisemmin lupauksensa antaneet sosialistit olivat pyytäneet päästä ehdokkuudesta — arvattavasti puolueen käskystä. Avustustoimikunnan jäsenluku rajoittui siis 12:een.

Kokouksessa, joka osoitti selvästi maassamme silloin vallitsevaa suurta myötätuntoa Viron itsenäisyystaistelua kohtaan ja kansamme lujaa tahtoa auttaa kykynsä mukaan heimolaisia, tehtiin vielä selkoa tapahtumien kehittymisestä Virossa ja keskusteltiin valitun johtokunnan toiminnan suuntaviivoista. Kokouksen nimessä lähetettiin Viron väliaikaiselle hallitukselle tervehdyssähkösanoma, ja rouva _Minna Frisk_ valtuutettiin jättämään valtioneuvostolle anomus yleisen rahankeräyksen toimeenpanosta.

Suomen sosiaalidemokraattien menettely, joka rikkoi muuten täysin eheän rintaman Viron avustamiskysymyksessä, tuntuu omituiselta, etenkin heidän myöhemmän toimintansa valossa. Olihan verrattain yleisesti tunnettua, että vaikka puolue ei tahtonut ensinkään ottaa osaa Viron avustamiseen toivoen siis nähtävästi onnettoman veljeskansan joutuvan kokonaan bolshevikien valtaan, vaan koetti kaiken aikaa asetella esteitä avustustoiminnan tielle ja halventaa sen tekijöitä, niin puolueen johtavat jäsenet katsoivat kuitenkin voivansa esiytyä erikoisina Viron ystävinä, sittenkuin suomalaisten vapaaehtoisten avulla maa oli pelastunut tuhosta. Tunnettuahan on, miten he koettivat retkikunnan aikana ja sen jälkeen herättää Viron johtavissa piireissä epäluuloa suomalaisia auttajia kohtaan — ja onnistuivatkin siinä ainakin osittain ‒ selittäen haluavansa vain paljastaa Suomen porvariston kavalat aikeet Viroon nähden, aikeet, jotka todellisuudessa sisälsivät vain yhden ainoan toiveen: auttaa itsenäinen ja vapaa Viro jaloilleen.

Tämä menettely saa kuitenkin selityksensä Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen johtajien silloisesta vaikeasta asemasta. Vaikka yksityiset puolueen johtajat halusivatkin olla mukana Viron auttamisessa, ei puolueen johto uskaltanut sallia heidän liittyä avustustoimikuntaan peläten joukkojaan. Kaikista vastaväitteistä huolimatta silloinen sosiaalidemokraattinen puolue oli vallankaappausyritykseen sortuneen edeltäjänsä suoranainen perillinen. Sen johtajat eivät uskaltaneet — mikäli he sitä halusivatkaan — sanoutua ehdottomasti irti Venäjän bolshevikeista, jotka nyt yrittivät tehdä lopun virolaisten itsenäisyyspuuhista. Omaan maahamme sovitetun mittapuun mukaan täytyi Vironkin vapaustaistelun olla heidän mielestään kansalaissota: hullusta itsenäisyyshaaveesta ja vanhentuneista sivistysarvoista kiinni pitävän porvariston taistelu bolshevististen ihanneyhteiskunta-aatteiden läpitunkemia työläisiä vastaan. Se seikka, että Viroon hyökänneiden venäläisten ja virolaisten bolshevikijoukkojen mukana oli pieni määrä suomalaisiakin — siis tavallaan juuri heidän puoluetovereitaan — teki johtaville sosiaalidemokraateillemme Viron avustamistoimintaan osanoton vieläkin vaikeammaksi ja vaarallisemmaksi seikkailuksi, joka olisi saattanut syöstä heidät puolueen johdosta — seikka, johon he eivät tahtoneet heimolaisrakkaudenkaan nimessä alistua. He olivat siis pakotetut jäämään syrjään. Mutta toisaalta he eivät tahtoneet antaa virolaisten tietää tekonsa todellisia vaikutteita, ja siksi he koettivat selittää avustustoiminnan itsekkäitä tarkoitusperiä palvelevaksi, kavalaksi suunnitelmaksi, jonka toteuttamisessa he, Viron muka ainoat todelliset ystävät, eivät tahtoneet olla mukana.

Virolaiset ovat, kuten niin kauan vieraan aateliston iestä kantaneen kansan voi odottaa olevankin, suurimmaksi osaksi mielipiteiltään vasemmistolaisia. Käyttäen hyväkseen virolaisten oikeistokammoa ja ottamalla viisaasti avukseen sen vastakohdan, joka vallitsee suomalaisen ja virolaisen sivistyneistön välillä suhteessa saksalaisiin ja saksalaisuuteen, oli sosiaalidemokraateillemme verrattain helppoa saada Viron väliaikaisen hallituksenkin keskuudessa vähitellen heräämään jonkinlaista epäluuloisuutta sitä tukevia suomalaisia kansalaispiirejä kohtaan. Tulokset esiytyivät kuitenkin vasta myöhemmin.

Sosiaalidemokraattien johtajien ei ollut tietenkään vaikeata salata virolaisilta puolueen suuren enemmistön suhdetta Viron avustamiseen, jonka onnistuttua ei kuitenkaan enää arkailtu lähettää onnitteluja virolaisille saavutetun vapauden johdosta. Suomalaisten ja virolaisten sosialistien — sikäläiset vähälukuiset kommunistit poisluettuina — välinen ero on kuitenkin hyvin suuri. Sen sijaan, että Suomen sosiaalidemokraatit liittyivät maamme kohtalon hetkenä koko kansamme vuosisatojen kuluessa vihollisinaan pitämiin venäläisiin, joiden päätarkoitus oli tehdä loppu ei vain Suomen itsenäisyydestä, vaan koko Suomen kansastakin, piti suurin osa heidän virolaisia aateveljiään velvollisuutenaan ryhtyä kaikella tarmollaan, hengellään ja verellään puolustamaan maansa nuorta itsenäisyyttä ja kansansa olemassaoloa samoja vihollisia vastaan.

* * * * *

Tässä yhteydessä lienee syytä mainita hiukan Viron avustamisen alkamisajan otollisuudesta.

Edellä mainittiin, että jo marraskuussa, ennen Narvan joutumista bolshevikien haltuun, ajateltiin apuretkikunnan lähettämistä Viroon. Niiden kolmen Viron avustamisaloitteen ohella, jotka johtivat tulokseen, lienee jo marraskuussa useilla tahoilla pohdittu tätä asiaa. Herää niin ollen kysymys, olisiko retkikunnan lähettäminen jo tällöin ollut edullisempi edellyttäen, että se olisi voitu silloin saada aikaan. Toisin sanoen: ryhdyttiinkö Suomessa Viron avustamiseen oikeaan vai väärään aikaan? Lähemmin tarkastettaessa asioiden kulkua ei voi tulla muuhun tulokseen kuin, että _suomalainen apuretkikunta saapui Viroon juuri oikeaan aikaan_.

Jos se olisi tullut vaikkapa vain parisen viikkoa myöhemmin, olisivat bolshevikit valtaamalla Tallinnan, jonka edustalle he jo olivat saapuneet, ehtineet tehdä lopun Viron itsenäisyysmiesten vastarinnasta.

Jos suomalaiset joukot olisivat olleet Virossa _ennen_ bolshevikien hyökkäyksen alkua, olisi se parhaassa tapauksessa jäänyt tapahtumatta, tai se olisi torjuttu. Tällöin olisi Viro säästynyt bolshevikien hävityksiltä, jotka tuottivat etenkin huomattavia taloudellisia vaurioita ja maan asukkaille suuria kärsimyksiä. Mutta vain juuri ne kaiken entisen sorron ja kärsimyksen lisäksi Viron kansan hartioille laskettuina saattoivat herättää virolaiset välinpitämättömyydestä maan kohtaloon nähden. Ilman niitä ja varmaa uskoa, että ainoa pelastus oli lyödä vihollinen takaisin rajojen taakse ja vaikkapa pitkälliselläkin sodalla pakottaa se Virolle kunniakkaaseen rauhaan, eivät virolaiset nähtävästikään olisi voineet herätä isänmaalliseen itsetuntoon ja uhrautumishaluun ja eheytyä lujaksi kansayksilöksi.

_Suomalaiseltakin_ kannalta katsoen tällainen rauhallinen ratkaisu olisi ollut vähemmän suotava. Tässä tapauksessa heikoksi ja voimattomaksi sekä sisään- että ulospäin jäänyt Viro ei olisi vastannut Suomen toiveita etuvartijasta ja lujasta liittolaisesta hädän hetkellä. Avustustoiminta olisi Suomelta joka tapauksessa vaatinut melkein samat taloudelliset uhraukset, mutta ei olisi tuottanut niitä tuloksia Suomen ja Viron suhteiden kehitykselle, joita meillä on joka tapauksessa oikeus toivoa sen nykyisessä muodossaan myöhemmin tuottavan. Vielä tärkeämpää on kuitenkin, että tällöin Viron retki ei olisi tullut vaikuttaneeksi nykyään ja etenkin tulevaisuudessa suurena suomalaisen kansallisylpeyden aiheena ja oman voiman todistajana, jollaisia jokainen kansa tarvitsee pysyäkseen pystyssä.

Näin parhaassa tapauksessa. Mutta on otettava huomioon sekin suuri mahdollisuus, että niissä oloissa Viron vapaustaistelun olisi saattanut käydä huonostikin. On ennen kaikkea muistettava Viron pitkät maarajat Venäjää vastaan. Suomalaiset joukot olivat tosin karkoittaneet venäläiset Suomesta herättäen heissä kunnioitusta ja pelkoa suomalaisia aseita kohtaan, mutta ei ole sanottua, eivätkö bolshevikit sittenkin olisi ryhtyneet hyökkäykseensä Viroa vastaan, vaikka he olisivat kuulleet suomalaisia apujoukkoja olevan virolaisten puolella. Mahdollisesti he olisivat siitä tiedon saatuaan vain ryhtyneet huolellisemmin ja voimakkaammin valmistamaan hyökkäystä, joka olisi saattanut käydä virolaisille varsin tuhoisaksi. On näet mahdollista, että jos bolshevikit olisivat huomattuaan kohtaavansa lujempaa vastarintaa kuin olivat odottaneet, tuoneet suomalais-virolaista armeijaa vastaan ne kymmenkertaiset joukot, jotka sittemmin taistelivat virolaisten kanssa Viron rajoilla kuukausimääriä, niin suomalaistenkin puolustus olisi voinut murtua, jolloin kaikki olisi ollut auttamattomasti hukassa.

Juuri ne aikaisemmat tapaukset ja vallitsevat olot, jotka loivat tilanteen suomalaisten apujoukkojen saapuessa Viroon, tekivät suomalaisten suuret voitot ja Viron pelastamisen mahdollisiksi. Suomalaisten joukkojen loistavan menestyksen yksi kaikkein tärkeimpiä edellytyksiä oli juuri se, että virolaisista helposti saadut voitot olivat tehneet bolshevikijohtajien mielestä suuremmat ja paremmat joukot Virossa tarpeettomiksi ja houkutelleet nämäkin joukot etenemisessään varomattomuuteen ja liialliseen vihollisen halveksimiseen. Heistä saadut nopeat ja loistavat voitot synnyttivät bolshevikeissa sitten suuren suomalaiskammon ja suomalaisissa taas voitonvarmuuden ja itseluottamuksen, jotka tekivät heidän kuuluisat voittonsa mahdollisiksi, vaikka bolshevikit olivatkin verrattain pian ehtineet järjestää vastarintansa ja lähettää osan parhaita joukkojaan tuleen.

Toisaalta se tavaton _moraalinen_ vaikutus Viron sotilaihin ja koko kansaan, joka pysyy suomalaisen apuretkikunnan suurimpana historiallisena tekona, perustui siihen _ehdottomaan_ vaatimukseen, että suomalaiset vapaaehtoiset eivät kertaakaan saaneet väistyä, vielä vähemmin joutua tappiolle. Heidän tuli osoittaa virolaisille sotilaille, että taisteluun oli mentävä ilolla ja kaikki taistelujen kärsimykset kestettävä nurkumatta. Ja he tekivätkin sen. He eivät olleet pelastamassa ainoastaan Viron valtiota, vaan he nostivat myöskin Viron kansan perikadosta.

2. Apuretkikunnan alkuvaiheet.

Heti joulukuun 20 p:n kansalaiskokouksen jälkeen, kun yrityksen johtoon oli saatu kaikkien porvarillisten puolueiden luottamusmiehiä, jotka nauttivat suurta arvonantoa kaikkialla maassa, pääsi avustustoiminta täyteen vauhtiinsa. Eri aloilla kilpailtiin ripeässä toiminnassa.

Se, että sanomalehdet kaikkialla maassa asettuivat miltei poikkeuksetta hankkeen puolelle, todistaa puolestaan, miten yleinen oli kansassamme halu auttaa virolaisia, ja miten lujasti uskottiin omiin voimiin. Sanomalehdistön antama tuki oli avustustoiminnalle hyvin tärkeä suuren päämäärän saavuttamiseksi. Apuretkikunnan Viroon lähettämisajatuksen ensimmäisenä julkisuudessa esittänyt »Uuden Päivän» toimittaja Yrjö Koskelainen saattoikin siten kirjoittaa lehtensä pääkirjoituksessa joulukuun 28 p:nä:

»Me panemme erikoisella mielihyvällä ja kansallisella ylpeydellä merkille, että suomalainen maaseutulehdistö kauttaaltaan, puoluekarvaan katsomatta, on myötämielisesti suhtautunut Viron auttamiseen.»

Vain eräiden ruotsinkielisten sanomalehtien taholta osoitettiin kylmäkiskoisuutta. Nekin tunnustivat kyllä avunannon Virolle olevan Euroopan kulttuuriyhteisön velvollisuuden, mutta tahtoivat, että Suomi jättäisi suurille länsivalloille avustustoiminnan, joka saattaisi tuoda mukanaan meidän nuorelle valtiollemme vaaroja ja kansallemme kärsimyksiä. Epäilemättä tämä käsitys oli vallalla joissakin suomalaisissakin piireissä, niinkauankuin luultiin, että Englanti tulisi ottamaan Viron suojelukseensa. Mutta kun sitten havaittiin Englannin rajoittuvan Viron rannikkojen suojelemiseen ja aseiden lähettämiseen ja bolshevikien lähenevän jo Tallinnaa, jolle ei enää olisi ehtinytkään saapua apua muualta kuin Suomesta, ei enää käynyt epäröiminen. Maamme ruotsinkielinen väestö ei avustustyössä suinkaan vetäytynyt syrjään, vaan otti siihen suurella innolla osaa.

Sotilaallinen järjestelytyö avustustoiminnan alkuaikoina jäi sotilastoimikunnalle. Mutta sekään oli tuskin milloinkaan kokonaisuudessaan koolla. Järjestelytyö oli suoritettava tulisella kiireellä. Tärkeät asiat vaativat mahdollisimman nopeata ratkaisua. Sotilastoimikunnan töihin ottivat aktiivisesti osaa maisteri _Ruuth_ puheenjohtajana, maisteri _Kaukoranta_, joka hoiti toimikunnan kansliaa, tohtori _Kettunen_ ja tohtori _Hj. Göös_. Arvokasta apuaan antoivat maisteri _E.E. Kaila_, tuomari _V. Puustinen_, maisteri _E. Välikangas_ y.m., jotka kuuluivat toimikuntaan. Maisteri _Ruuth_ oli vilkkaissa neuvotteluissa sotaministerin, kenraali _Waldénin_ kanssa, joka osoitti kaiken aikaa suurta mielenkiintoa ja hyväntahtoisuutta apuretkikuntaa kohtaan. Monet alemmat sotilasviranomaiset sensijaan suhtautuivat puuhaan välinpitämättömästi ja aiheuttivat paljon harmia ja ajanhukkaa. Sotilastoimikunnan onnistui kuitenkin pitkillä neuvotteluilla saada asiat luistamaan. Apuretkikunnan tarpeisiin varattiin aluksi Uudenmaan kasarmin päärakennus ja sittemmin Merikasarmi Katajanokalta.

Maisteri _Ruuth_ kertoo sotilastoimikunnan työskentelystä alkuaikoina:

»Mitä sotilaskomitean toimintaan joulukuussa 1918 tulee, lisään vielä, että henkilökohtaiset neuvottelut _Ekströmin_ ja _Kalmin_ sekä pääintendentti _Göösin_ kanssa heidän ehdoistaan ja eduistaan, työnjaosta, velvollisuuksista j.n.e. sekä Viron hallituksen suostumuksen hankkiminen kaikkiin näihin ottivat huomattavasti aikaa. Työ oli siis etupäässä järjestävää ja alkuunpanevaa, neuvotteluja ja erilaisten intressien sovittelua. _Ekström_ ja _Kalm_ neuvottelivat kaikissa tärkeissä kysymyksissä, myös usein henkilö- ja nimitysasioissa, sotilaskomitean aktiivisten jäsenten kanssa.»

Aluksi toimi vapaaehtoisten luetteloimistoimisto vain Helsingissä, jossa rykmenttien upseerit sotilastoimikunnan jäsenten avustamina ottivat vastaan ilmoittautumisia Ylioppilastalolla. Sen johdosta saapui maaseudulta kirjeitä, joissa pyydettiin paikallisten kanslioiden ja värväystoimistojen perustamista maaseutupaikkoihinkin. Eräässä niistä kirjoitetaan m.m.:

»— — — on välttämätöntä, että veljeskansamme auttamiseksi alulle pantu apuretkikunta-aate laajennetaan koko maata, siis myös maaseutua käsittäväksi, maaseudulla on näet paljon viime talvena mukana olleita rintamamiehiä, jotka palavasti ovat odottaneet tilaisuutta päästä Viron avuksi. Mieliala maaseudulla, ainakin Mikkelin läänissä, on sangen innostunut. Kun kuitenkin, mikäli lehdistä huomasin, kanslia vapaaehtoisten ilmoittautumista varten on järjestetty ainoastaan Helsinkiin, ja kun halukkaiden maaseudulta näin ollen on vaikeaa ja joissakin oloissa suorastaan mahdotonta ilmoittautua osanottajiksi retkikuntaan, rohkenen esittää, että tällaisia kanslioita ja asiaa ajavia paikallisosastoja perustettaisiin myös maaseudulle, kunkin läänin pääkaupunkiin. Tämä olisi välttämätöntä asiassa pikaisiin tuloksiin pääsemiseksi. Myös tulee tämän kautta asian ja apuretkikunnan taloudellinen asema, s.o. rahavarat ja varustus, nopeimmin ja parailla tuloksilla järjestetyksi. Maaseudulla on paljon henkilöitä, jotka raha-avustuksella tulevat asiaa auttamaan. Myös vapaajoukkojen järjestelyssä on suuri merkitys sillä, että paikallisoloja pidetään silmällä.

»Siltä varalta, että ehdotukseen suostutaan, rohkenen vielä esittää, että tällaisten paikallisosastojen ja kanslioiden perustaminen yhdistettäisiin suojeluskuntien piiriesikuntien yhteyteen. ‒ ‒»

Sotilastoimikunnan puolesta maisteri _Kaukoranta_ ryhtyi järjestämään vapaaehtoisten värväystä maaseudulla suunnitelmallisesti. Lyhyessä ajassa tämä puoli saatiinkin kuntoon.

Heti yleisen avustustoimikunnan tultua valituksi ryhdyttiin sen nimessä neuvotteluihin Viron täkäläisen edustajan, tohtori _Kallaksen_ kanssa Viron väliaikaisen hallituksen ja avustustoimikunnan välillä tehtävän sopimuksen sisällöstä. Sen pohjana oli aikaisemmin mainittu välikirja Viron väliaikaisen hallituksen ja majuri _Ekströmin_ välillä. Sotilastoimikunnan ja tohtori _Kallaksen_ välillä käydyissä neuvotteluissa sovittiin sopimuksen poliittisen puolen yksityisseikoista. Sen sotilaallisen puolen (palkka-, ylennys- y.m.s. kysymysten) laatimiseen myöskin everstiluutnantti _Kalm_, majuri _Ekström_ ja luutnantti _Branders_ ottivat osaa.

Täten syntyneen sanamuodon tarkasti avustustoimikunnan puolesta senaattori _Frey_ Pohjoispankissa joulukuun 22 p:nä. Seuraavana päivänä tämä saksankielinen sopimus allekirjoitettiin senaattori _Freyn_ asunnossa. Se kuuluu suomennettuna seuraavasti:

»SOPIMUS.

Viron hallituksen ja Suomalaisen avustustoimikunnan välillä on tehty seuraava sopimus:

I. Suomalainen avustustoimikunta sitoutuu muodostamaan suomalaisen vapaaehtoisen joukko-osaston, johon tulee kuulua n. 2.000 miestä ja vastaava määrä upseereja. Joukko-osasto jakautuu kahteen itsenäiseen sotilasosastoon (militärische Einheiten), toinen majuri _Ekströmin_, toinen everstiluutnantti _Kalmin_ päällikkyyden alaisena. Molempien täytyy viimeistään kolme viikkoa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen olla taisteluvalmiina Viron mantereella.

II. Joukko-osaston tehtävänä on suojella Viroa Venäjältä maahan tunkeutuvia bolshevikeja vastaan. Senvuoksi joukko-osasto suorittaa vain puhtaasti sotilaallisia tehtäviä, eikä se ole velvollinen eikä oikeutettu sekautumaan Viron sisäpoliittisiin asioihin. Joukko-osasto jää Viroon siksi, kunnes Viro on puhdistettu bolshevikeista, tai kunnes Viron hallitus laskee sen pois.

III. Viron hallitus kustantaa joukon ylläpidon. Vapaaehtoisten palkkaus suoritetaan liitteen A. määräysten mukaan. Vapaaehtoisten vaatetusta varten Viron hallitus suorittaa kerta kaikkiaan Smk 2.000: — miestä kohden.

IV. Viron hallitus hankkii ampuma-aseet, niiden joukossa vähintään 40 konekivääriä ja 4 patteria, kussakin 4 uudenaikaista tykkiä, ampumatarpeet ja kaikki muut sotilaalliset tarve-esineet; se sitoutuu myös kustantamaan yhden tarpeeksi suuren kenttäambulanssin.

V. Kaatuneiden perheille ja invalideille Viron hallitus suorittaa eläkkeen samojen periaatteiden mukaan, joita Suomen hallitus vastaavissa tapauksissa noudattaa.

VI. Joukko muodostetaan Suomessa. Tähän tarkoitukseen Viron hallitus sitoutuu lähettämään Suomeen heti muodostamisen alettua riittävän määrän elintarpeita.

VII. Joukko-osasto on itsenäinen, erottamaton osa Viron armeijaa ja sotaministeriön ja armeijan ylikomennon alainen. Siihen kuuluvat vapaaehtoiset kantavat Viron armeijan merkkejä, kuitenkin joukko-osaston päällystöllä on oikeus Viron sotaministerin suostumuksella kantaa erikoisia merkkejä. Upseerien arvo koroitetaan yhdellä asteella, niinpiankuin joukko-osasto saapuu Viroon.

VIII. Sodan syttyessä Suomen ja jonkin muun ulkovallan välillä joukko-osasto voi Viron hallituksen suostumuksella palata Suomeen, jos Suomi välttämättä tarvitsee sitä ja sotilaallinen asema Virossa sen sallii.

IX. Joukko-osaston varustavat ja muonittavat Viron hallituksen intendentit ja tarkastusviranomaiset, joiden on heti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen saavuttava joukko-osaston muodostamispaikkaan, ja joiden käytettäväksi toistaiseksi Suomessa on heti asetettava yhden miljoonan Suomen markan luotto.

X. Viron hallitus kustantaa ilmoitukset, luetteloimistoimistot ja rekryyttien kuljetuksen muodostamispaikkaan, sekä myöskin joukon matkan Viroon ja takaisin.

Viron hallitus valtuuttaa tämän sopimuksen allekirjoittajaksi edustajansa Suomessa, tohtori _Oskar Kallaksen_.

Lisäys artikkeliin VIII: Jos joukkoon kuuluu henkilöitä, joiden Suomen lakien mukaan täytyy astua Suomen armeijaan aikana, jolloin joukko-osasto on Virossa, täytyy näiden henkilöiden noudattaa Suomen lakeja.

Helsingissä joulukuun 23 p:nä 1918.

Viron väliaikaisen hallituksen Suomalaisen avustuskomitean puolesta puolesta

_Oskar Kallas_. Al Viron hallituksen edustaja Suomessa.

Allekirjoitukset oikeiksi todistavat:

_Ernst Branders. Y.O. Ruuth._ Luutnantti. Fil. maist.»

Liite A.

Palkkausehdot.

Vapaaehtoisessa joukossa ovat voimassa seuraavat kuukausipalkat:

Sotilas.............................. Smk 300:— Korpraali (ryhmänjohtaja)............ Smk 350:— Kersantti (aliupseeri)............... Smk 400:— Varavääpeli.......................... Smk 450:— Vääpeli.............................. Smk 550:— Vänrikki............................. Smk 650:— Luutnantti (t. esikuntakapteeni)..... Smk 750:— Kapteeni (komppanianjohtaja)......... Smk 900:— Majuri............................... Smk 1.200:— Everstiluutnantti t. eversti......... Smk 2.000:—

Eri virka-asemat edellyttävät seuraavien upseeriarvojen palkkaetuja:

Joukkueenjohtaja | Pataljoonan adjutantti | vänrikin tai luutnantin palkkaa. Rahastonhoitaja |

Komppanianjohtaja | Patterinpäällikkö | kapteenin palkkaa. Rykmentin adjutantti | Rykmentin intendentti |

Pataljoonankomentaja | Tykistönpäällikkö | majurin palkkaa. Rykmentin varakomentaja |

Rykmentinkomentaja tai | everstiluutnantin tai everstin Osastonpäällikkö | palkkaa.

Tämän sopimuksen perusteella laadittiin ilman Päätoimikunnan myötävaikutusta tai tarkastusta kunkin retkikunnan osanottajan allekirjoitettavaksi seuraava

»VÄLIKIRJA.

Minä allekirjoittanut sitoudun täten niitten ehtojen mukaan, jotka ovat joulukuun 23 päivänä 1918 tehty Viron hallituksen ja Viron Avustustoimikunnan kesken, palvelemaan Viron Vapaaehtoisessa Apuretkikunnassa (Soome Vabasalgad) Viron hallituksen auttamiseksi sen nykyisessä taistelussa bolshevikeja vastaan siihen saakka, kunnes Viro on niistä puhdistettu tai Viron hallitus laskee minut tai retkikunnan pois. Niinikään lupaan ja vannon sotilaskunniani kautta osoittavani sitä uskollisuutta ja kuuliaisuutta, mikä sotilashenkilölle kuuluu, ja alistun henkilökohtaisen sotilaskurin alle.