Part 19

Hyökkäys alkoi klo 10,30, melkein samaan aikaan kuin 7:s virolainen komppania ryntäsi Novajan kylää vastaan. Edetessään metsänlaitaa kohden 4:s komppania joutui hyvin kiivaan konekivääri- ja kivääritulen alaiseksi, josta ilmeni, että vihollisella oli huomattavasti suuremmat joukot kuin oli ilmoitettu. Oikea osasto vänrikki _Hjeltin_ johdolla yhden konekiväärin kera hyökkäsi kartanoa vastaan sivusta. Vasen osasto taas asettui asemiin rautatien luo rintama Karlovoa kohden, mutta se joutui myöskin kiivaan sivustatulen alaiseksi. 1/2 tunnin kuluttua vihollinen alkoi tyhjentää kartanoa, mutta samalla huomattiin suurien bolshevikijoukkojen tulevan paeten Novajasta kohti suomalaisten vasenta sivustaa. Niitä vastaan avattiin tuli vasemmanpuolisesta konekivääristä. Kun komppanialta kuitenkin puuttui tarpeellista suojaa tällä sivustalla ja eräs bolsheviki, joka oli otettu vangiksi 25 metriä suomalaisten takana, ilmoitti, että n. 100 punaista oli selkäpuolella radan lähellä, ja kun sitäpaitsi patterit olivat vaienneet, katsoi luutnantti _Dahlgren_ peläten joukkonsa joutuvan saarroksiin olevansa pakotettu antamaan peräytymiskäskyn.

Oikealle osastolle, jonka kimppuun niinikään oli hyökätty sivusta, lähetettiin sananviejä ilmoittamaan käskystä. Taistelussa oli kaatunut 3 konekiväärimiestä ja 1 sanitääri, sotilaat _Arvi Heikkinen, Lauri Kataja_ ja _Einar Tallberg_ sekä sanitääri _Karl Honkanen_. Vänrikki _Hjelt_, vääpeli _Juho Hulmi_ ja 3 jalkaväen miestä olivat haavoittuneet. Komppania joutui peräytyessään asemistaan kiivaan tulen alaiseksi. Se kokoutui jälleen ratavartiotuvan N:o 246 luo. Vihollisen tuli lakkasi komppanian vetäydyttyä metsään. Vapaaehtoiset marssivat pitkin rataa takaisin ja saapuivat hyvässä järjestyksessä kasarmille klo 2 ip. Kaatuneiden ruumiita ei saatu kuljetetuiksi pois taistelukentältä, vaan ne jäivät vihollisen käsiin.

Eversti _Reek_ lähetti helmikuun 2 p:nä eversti _Ekströmille_ seuraavan-sisältöisen sähkösanoman:

»Teidän Narvassa olevasta komppaniastanne liittyi joukkooni, jota panssarijuna tuki, 40 vapaaehtoista sotilasta. Karlovon kylän luona Teidän miehenne taistelivat kuin leijonat. Lähes 2 rykmenttiä hyökkäsi meitä vastaan. Hyökkäys torjuttiin. Me särjimme rautatien ja vetäydyimme takaisin Narvaan.»

Samana päivänä kuin Karlovon onneton taistelu tapahtui kenraali _Wetzer_ ilmoitti kenraali _Laidonerille_ eversti _Ekströmin_ pyytävän, että hän saisi Rakvereen rykmenttinsä Narvassa vielä olevat osat, joille yhtämittainen rintamapalvelus oli käynyt varsin raskaaksi. Kenraali _Laidoner_ ei kuitenkaan katsonut tilanteen Narvan rintamalla vieläkään sallivan muuta kuin yhden Narvaan jääneen suomalaiskomppanian siirtyä pois. Saadun luvan perusteella 3:s komppania jätti Narvan helmikuun 3 p:nä.

Rykmentin koulutukseen ryhdyttiin Rakveressa, johon loputkin Ensimmäistä Suomalaista Vapaajoukkoa saapui, sittenkuin lisäjoukkoja oli saatu Narvan rintamalle. Sotilaallinen päiväjärjestys 4—6-tuntisine riviharjoituksineen, luentoineen ja sisäpalveluksineen määrättiin kullekin joukko-osastolle. Patterit kävivät ampumaharjoituksissa kaupungin ulkopuolella. Konekiväärikomennuskunnat ja jalkaväkikomppaniat harjoittelivat maaliin ampumista ja käsigranaattien heittoa. Upseerit velvoitettiin ottamaan mitä tarkimmin vaaria miehistön koulutuksesta ja käyttäytymisestä annetuista määräyksistä. Iltalomat rajoitettiin j.n.e. Mutta kaikesta tästä huolimatta rykmentin järjestystä ei saatu tyydyttäväksi. Harjoituksia ja kuria häiritsivät kaikenlaiset upseerien keskeiset henkilöriitaisuudet, jotka välistä saattoivat saada uhkaavankin leiman, ja yhä kasvava tyytymättömyys miehistön keskuudessa, johon pian palaamme.

Rykmentin esikunta oli sijoitettu hotelli »Hansoniin» Pitkänkadun 15:een ja eri joukko-osastot ja niiden upseerit kaupungin kasarmiin, kouluihin, yksityisten taloihin ja hotelleihin. Kaupungin päävartiosto, jossa vartiomiehistönä oli Ensimmäisestä Suomalaisesta Vapaajoukosta 1 upseeri, 1 aliupseeri, 27 sotilasta ja 1 lähetti vuorokauden kerrallaan, sijaitsi Pitkänkadun 30:ssä.

Rykmentin eri osastojen vahvuus oli Rakveressa helmikuun 18 p:nä: J

_Esikunta_: 12 upseeria, 6 aliupseeria ja 10 sotilasta.

_1:nen pataljoona_: 24 upseeria, 79 aliupseeria, 366 sotilasta, 14 hevosta, 485 kivääriä, 16 konekivääriä, 251.528 kiväärinpanosta ja 420 käsigranaattia.

_2:nen pataljoona_: 15 upseeria, 52 aliupseeria, 217 sotilasta, 5 hevosta, 241 kivääriä, 7 konekivääriä ja 34.000 kiväärinpanosta.

_Tiedusteluosasto_: 3 upseeria, 34 aliupseeria, 12 sotilasta, 11 hevosta, 45 kivääriä, 1 konekivääri, 5.000 kiväärinpanosta ja 2 pomminheittäjää.

_1:nen patteri_; 5 upseeria, 18 aliupseeria, 38 sotilasta, 41 hevosta, 70 kivääriä, 2 tykkiä, 5.995 kiväärinpanosta, 238 tykinammusta ja 25 käsigranaattia.

_2:nen patteri_: 5 upseeria, 15 aliupseeria, 42 sotilasta, 30 hevosta, 62 kivääriä, 2 tykkiä, 8.000 kiväärinpanosta ja 200 tykinammusta.

_Kuormasto_: 5 upseeria, 2 aliupseeria, 11 sotilasta, 20 hevosta, 20 kivääriä, 2 konekivääriä ja 12.350 kiväärinpanosta.

_Soittokunta_: 2 aliupseeria ja 8 soittajaa.

Sitäpaitsi kuului eversti _Ekströmin_ komentoon ratsastava konekiväärijoukkue balttilaisesta rykmentistä (vahvuus 1 upseeri, 2 aliupseeria ja 15 sotilasta). Koko rykmentin miesluku oli siis tällöin 70 upseeria, 210 aliupseeria ja 719 sotilasta.

Paitsi jokapäiväisiä riviharjoituksia, ampumaharjoituksia ja vartiopalvelusta pantiin Rakveressa toimeen myös suurempia ja pienempiä taisteluharjoituksia ja paraateja. Erään paraatin yhteydessä eversti _Ekström_ jakoi rykmentin urhoollisimmille sotilaille neljä kelloa.

Suomalaisten joukkojen soittokunta saapui myös Rakvereen soittovänrikki _Kaartotien_ johdolla ja 30 soittajan vahvuisena helmikuun 2 p:nä. Vänrikki _Kaartotie_ kertoo sen ensimmäisestä Rakveressa olosta:

»Esittäydyin eversti _Ekströmille_, joka esikuntapäällikkönsä kanssa oli parhaillaan sotakarttojaan tutkimassa. Hän otti soittokunnan vastaan sydämellisesti ja sanoi, että meitä oli jo pitkän aikaa odotettu.

»Kun nyt olimme jo täysin esiytymiskykyisiä, alkoi varsinainen tehtävämme sotilaiden innostajina. Niinpä jo seuraavana päivänä rykmentillä oli marssiretki ja paraati, jossa saimme kokea, mitä soittaminen talvella on kovassa tuulessa ja kymmenen asteen pakkasessa. Pitkän aikaa saatiin torvet kyllä pysymään soittokunnossa, mutta lopulta 'venttiilit' jäätyivät, ja soittaminen oli keskeytettävä.

»Helmikuun 5 p. muodostui soittajille oikein voimannäytteeksi. Kun ensin oli soitettu pari tuntia sairaalassa suomalaisille haavoittuneille, saimme mennä asemalle vastaanottamaan Narvasta palaavaa 4:ttä komppaniaa ja soittaen marssia sen kanssa kaupungin lävitse. Illalla taas olivat maakunnan ja kaupungin viranomaisten suomalaiselle upseerikunnalle toimeenpanemat juhlaillalliset Rakveren käsityöläisten talolla, ja siellä soittokuntammekin oli esiydyttävä.

»Kaikki ympäristön virolaiset säätyhenkilöt olivat juhlassa läsnä, ja juhlavalmistukset olivat olleet ensiluokkaiset. Hieno illallinen samppanjan kera odotti suomalaisia upseereja. Useita puheita pidettiin Suomen, Viron ja upseeriston kunniaksi. Hallituksen komissaari piti tervehdyspuheen suomalaiselle retkikunnalle, kenraali _Tönisson_ puhui eversti _Ekströmille_, joka matkansa takia ei ollut voinut saapua juhlaan.

»Paikkakuntalaisten tilapäinen jousiorkesteri huolehti aluksi soitosta, mutta pääasiallinen juhlasoitto jäi meidän huoleksemme. Kun ylikapellimestari _Liljeström_ oli Tallinnasta saapunut juhlaan, johdimme soittokuntaa vuoron perään ja esitimme isänmaallisia kappaleita, m.m. Sibeliuksen 'Finlandian'. Onnistunut juhla, jota jatkettiin tanssilla, loppui vasta myöhään aamulla.»

Soittokunta ei tällä kertaa viipynyt kauan Rakveressa. Se matkusti jo helmikuun 7 p:nä kenraali _Wetzerin_ määräyksestä Valkiin. 13 p:nä se sitten jaettiin, niin, että Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko sai vääpeli _Tukiaisen_ johtaman 15-miehisen soittokunnan, kun taas muut soittajat liitettiin Pohjan Poikain rykmenttiin.

Konekiväärinjohtaja M. kirjoittaa Rakveresta:

»Tammi-helmikuun vaihteessa siirrettiin suurin osa _Ekströmin_ joukoista Narvasta Rakvereen.

»Vaihtelu ilahduttaa sotilasta niinkuin muitakin. Hauskoja muistoja tosin liittyy Narvaan, mutta se on 'ahdas mörskä' — käyttääkseni toverieni sanontatapaa — kapeine katuineen ja, sanoisinko, tomuttuneine linnoineen. Rakvere sensijaan on paljon valoisampi — se muistuttaa suuresti suomalaista pikkukaupunkia, vaikkakin nuo vanhojen kaupunkien linnanrauniot ja homeenväriset talot antavat sille aivan meikäläisistä poikkeavan leiman.

»Rakvere miellyttää. Saattaa olla kyllä mahdollista, että suuri osa mieltymystä — sangen inhimillistä! — johtuu Rakveren paremmista muonavarusteista. Tullessamme sinne saa puodeista ostaa suklaata, karamellejä ja rusinoita — vieläkö parempaa suositusta kaupunki kaipaa! Totta kyllä, että nämä herkut pian loppuvat, mutta 'söögimajat' jäävät jäljelle, ja niistä saattaa saada ihania piparkakkuja, jotka sulavat suussa, kun levittää siirappia päälle ja kastaa teehen.

»Paitsi kaikkea tätä hyvää Rakveressa on saunoja, joita voi mainita arvosanalla 'tyydyttävä'. Sehän suomalaiselle merkitsee puolen viihtymystä.

»Mutta ennen kaikkea: kadut ovat suhteellisesti leveitä ja talot matalia, aurinko ja tuulet pääsevät vapaasti joka kolkkaan — siellä saattaa vapaasti hengittää, vapaammin kuin Tallinnassa ja Narvassa, joissa jonkinlainen 'menneisyyden aave' aina tuntuu kurkistelevan joka paikasta. Virolainen on tietysti siihen tottunut, hänestä ehkä suomalaiset kaupungit, joissa tuskin missään on erikoisleimaa, saattavat tuntua hirvittävän ikävystyttäviltä.

»Mitä tulee kauniimpaan sukupuoleen, joka luonnollisesti merkitsee sotilaalle tavattoman paljon, täytyy sanoa, että ainakin 'asiantuntijain' lausuntojen mukaan rakverettaret ovat paljon valloittamattomampia kuin tallinnattaret — narvattarista ei voi olla puhettakaan, siellä näet oli vain vanhaa naisväkeä, neitosia sangen vähän.»

Komppaniat panivat silloin tällöin toimeen pieniä juhlia, joihin kaupunkilaiset vastasivat järjestäen tanssiaisia. M.m. kaupungin käsityöläisyhdistys kutsui suomalaisia sotilaita tanssiaisiinsa helmikuun 13 p:nä talolleen, jossa oli Rakveren ainoa tilavampi juhlahuoneisto ja sen yhteydessä kahvila ja biljardihuone.

Rykmentin pappi, pastori _Alanen_ saapui myöskin Rakvereen ja järjesti ensimmäisen kerran jumalanpalveluksen Rakveren kirkkoon helmikuun 9 p:ksi klo 9 ap. suomeksi ja klo 5 ip. ruotsiksi.

Kun sotilaiden koulutuksessa oli ilmennyt vaikeuksia sen vuoksi, että useat aliupseerit eivät olleet toimeensa kykeneviä, päätti eversti _Ekström_ rykmenttinsä oheen perustaa aliupseerikoulun. Siitä annettiin helmikuun 20 p:nä päiväkäskyllä N:o 41 seuraavat määräykset:

»12 §.

Ensi tiistaina alkaa rykmentissä aliupseerikoulu, jonka johtajaksi määrätään luutnantti _Hallamäki_. Opettajiksi määrätään:

1. luutnantti _Välikangas_. 2. » _Björklöv_. 3. » _Wirén_. 4. vänrikki _Wigström_.

Kunkin komppanian on kouluun komennettava vähintään viisi (5) aliupseeria. Niitä vänrikkejä, jotka eivät aikaisemmin ole saaneet sotilaskasvatusta, kehoitetaan myös ottamaan osaa kursseihin:

Aliupseerikoulun ohjelma:

1. Voimistelua.

2. Harjoituksia (komennusharjoituksia).

3. Komennusharjoituksien kirjallinen opetus.

4. Henkilökohtainen esiintyminen palveluksessa ja sen ulkopuolella.

5. Taktiikka.

6. Matematiikka.

7. Kartantuntemista.

8. Oikeinkirjoitusta kaunokirjoituksen yhteydessä.

9. Opetusta komppanioissa tarpeellisten kirjain ja kaavakkeiden tuntemisessa ja täyttämisessä.»

Aliupseerikoulua ei kuitenkaan ehditty panna kuntoon, ennenkuin rykmentti taas sai käskyn lähteä rintamalle.

* * * * *

Taistelut Narvan rintamalla olivat Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon Rakveressa ollessa kiihtymistään kiihtyneet. Viron nuori armeija oli siellä saanut ponnistaa kaikki voimansa, ja se suoriutui taisteluista ihmeteltävällä lujuudella lyöden ylivoimaiset viholliset kerta kerralta takaisin. Mutta rajakylät siirtyivät yhä uudelleen verisissä taisteluissa kädestä käteen. Virolaiset joukot alkoivat väsyä. (Tällöin virolaiset saivat jo esimakua koko vapaussodan ajan kestävistä hurjista taisteluista Narvan omistamisesta.) Virolaisia joukkoja oli tälläkin rintamalla liian vähän. Reservejä ei ollut. Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko oli jo muutaman päivän ehtinyt odottaa lähtömääräystä Narvan rintamalle, jonka taisteluista oli saatu sanomia, ennenkuin se sitten saapui.

Helmikuun 22 p:nä kenraali _Laidoner_ sähkötti kenraali _Wetzerille_, kenraali _Tönissonille_, eversti _Ekströmille_ ja panssarijunien komentajalle, kapteeni _Irwille_:

»Varmojen tietojen mukaan vihollinen aikoo helmikuun 22 p:nä hyökätä Narvaa ja Narvan Joensuuta vastaan suuremmin joukoin. On tarpeen, että _Ekströmin_ pataljoona tulee lähetetyksi Narvaan. Pyydän kiireistä järjestämistä. Juna on lähetettävä Tallinnasta. Sitäpaitsi pyydän järjestämään yhden panssarijunan lähettämisen mahdollisimman pian Narvaan.»

Sittenkuin kenraali _Wetzeriltä_ oli samana päivänä saapunut vahvistus kenraali _Laidonerin_ määräykseen, antoi eversti _Ekström_ helmikuun 22 p:nä päiväkäskyssään N:o 43 seuraavat käskyt:

»1 §.

»Kenraalien _Laidonerin_ ja _Wetzerin_ määräyksestä lähtevät rykmentin kaikki komppaniat, tiedusteluosasto, ratsastava konekivääriosasto, sairashoito-osasto ja soittokunta tänään klo 3,30 ip. avustamaan Narvan kaupunkia, jota vastaan vihollinen suurin voimin on hyökännyt.

»1. ja 2. patteri lähtevät huomenna niin varhain kuin suinkin.»

Bolshevikit tekivätkin 22 p:nä suuren hyökkäyksen Narvaa vastaan, jota samaan aikaan pommitettiin. Kaupunkiin putosi n. 1.000 pommia ja shrapnellia. Vihollinen ryhtyi seitsemän kertaa rynnäkköön, mutta joka paikassa virolaiset jaksoivat vielä ajaa sen suurin tappioin takaisin.

Helmikuun 24 p:nä 4:s komppania, tykistö ja ratsastava konekiväärijoukkue marssivat Korfista kapteeni _Franzonin_ päällikkyyden alaisina Auveren kautta Kriushin kylään Narovajoen rannalle, jossa kiivaita taisteluja riehui jatkuen yhä yltyvällä voimalla. Suomalaiset joukot ottivat niihin menestyksellä osaa. Vihollisen kaikki hyökkäykset lyötiin takaisin ja sen asemia pommitettiin.

2:nen ja 5:s komppania sekä tiedustelijat marssivat pataljoonan v.t. komentajan, ratsumestari _Varmavuoren_ johdolla Narvan Joensuuhun, jonka luona ne ottivat menestyksellä osaa taisteluihin Narovajoen itäpuolisten kylien omistuksesta.

1:nen ja 3:s komppania sekä räjähdyskomennuskunta jäivät Repnikiin rykmentin esikunnan, soittokunnan ja sairashoito-osaston kera. 1:nen komppania ja räjähdyskomennuskunta siirtyivät pian Riigin kylään ja ottivat siellä osaa vihollisten hyökkäysten takaisin torjumiseen.

Bolshevikien ryntäys lyötiin siis kaikkialla nytkin takaisin. Taisteluja Narovajoen linjalla jatkui kuitenkin melkein yhtä mittaa, joskin toistaiseksi pienemmällä raivolla, kiihtyäkseen taas jonkin ajan kuluttua. Tällä kertaa Suomalaisen Vapaajoukon moraalinen merkitys tapausten kulkuun oli epäilemättä paljon suurempi kuin sen käymä taistelu: virolaisten väsyneihin joukkoihin tieto suomalaisten tulosta vaikutti elähdyttävästi, eikä oltu hitaita tiedostamaan vihollisellekin suomalaisten saapumisesta.

Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko oli siis vielä kerran tehnyt palveluksen Viron armeijalle ja maalle, mutta se jäikin viimeiseksi. Rintamalle lähdön vaientama tyytymättömyys sotilaiden keskuudessa puhkesi jälleen ilmi huomattaessa, että kyseessä oli vain asemataistelu Narvan rintamalla.

Tätä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon sotilaiden tyytymättömyyttä ja sitä seuranneita tekoja on julkisuudessa arvosteltu erittäin ankarasti, onpa siitä kuultu käytettävän myöskin sanaa »kapina». Joskin sotilaiden käyttäytymistä on mitä jyrkimmin paheksuttava, on sanottava, että kapinoitsija-nimityksen sovelluttaminen miehiin, jotka vapaaehtoisesti olivat saapuneet Viroa vapauttamaan, olivat uljaasti ja menestyksellisesti suorittaneet tehtävänsä loppuun vapauttamalla itäosan maata ja syystä tai syyttä katsoivat nyt joutuneensa huonosti kohdelluiksi ja tahtoivat palata kotiin, on aivan kohtuutonta.

Viro oli puhdistettu bolshevikeista melkein joka taholla. Edessä oli niin ollen joko kuolettavan ikävä garnisonielämä jossakin Viron kaupungissa puutteellisissa oloissa tai väsyttävä, suuressa määrin hermoja kysyvä asemataistelu Viron rajoilla. Kumpaakaan niitä varten vapaaehtoiset eivät olleet jättäneet kotiaan. Taistelujen tauottua koti-ikävä ja siihen liittyvä lomakuume olivat levinneet yhä laajemmalle vapaaehtoisten keskuuteen: melkein kaikki olisivat tahtoneet lomaa. Näiden tunnesyiden ohella oli tyytymättömyyteen kaksi pääasiallista syytä: monasti luvattujen palkkojen ja vaatetusrahojen ylijäämän maksun viipyminen ja aikaisemmin esitetty epäonnistunut välikirja, joka vasta helmikuun puolivälissä esitettiin Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon allekirjoitettavaksi, ja josta kiistaa kesti kotiin paluuseen saakka. Rykmentin esikunta vaati sen allekirjoittamista Päätoimikunnan kanslian ja Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnan kiirehtimällä mitä jyrkimmin jokaiselta vapaaehtoiselta. Puheena olevan välikirja-tekeleen, joka milloinkaan ei ollut joutunut Viron Avustamisen Päätoimikunnan tarkastettavaksi, eikä siis saanut sen hyväksymistä, tarpeettomuutta ja epäonnistunutta sanamuotoa on edellä selvitetty. Tilannetta ja rahojen viipymisen ja koti-ikävän vuoksi kiihtynyttä mielialaa Vapaajoukon keskuudessa tuntemattomat virastot tulivat allekirjoitusvaatimuksineen heittäneeksi tulta tappuroihin. Kytevä tyytymättömyys leimahti liekkiin. Miestensä mielialaa ymmärtämättömät upseeritkin osaltaan kiihdyttivät heitä uhkaamalla niskuroivia mitä ankarimmilla rangaistuksilla, mikä luonnollisesti oli omiaan yhä enemmän levittämään tyytymättömyyttä.

2:sen patterin korpraali, maisteri _V. Borg_ kirjoittaa näistä riitaisuuksista:

»Eversti _Ekströmin_ rykmentin majaillessa Rakveressa sattui 2:sessa patterissa ja muissakin osastoissa johdon ja miehistön välillä selkkaus, jota pyydän selostaa jälkimmäisen kannalta katsottuna.

»Helmikuun keskivaiheilla esitettiin miehistölle allekirjoitettavaksi tunnettu välikirja, myös niille, jotka olivat sen aikaisemmin tehneet, koska näistä ei ollut luetteloa saatavissa. Tämän sanottiin olevan ainoastaan muodollista laatua, mutta niille, jotka sitä eivät tekisi, ei Viron hallitus myöskään maksaisi mitään korvausta haavoittumisesta tai muusta vahingosta. » Miehistö oli heti vastustavalla kannalla:

»1:o koska välikirja oli vanhentunut ja siis merkityksetön. Siinä sanottiin: »— — — sitoudun — — — palvelemaan — — — taistelussa bolshevikeja vastaan siihen saakka, kunnes Viro on niistä puhdistettu tai Viron hallitus laskee minut tai retkikunnan pois.» Puhumattakaan Viron historiallisesta alueesta virolainen kielialuekin oli jo vapaa. Tämä selvisi rintamatiedoista ja kartoista. Kenraali _Laidonerin_ sähkösanomassa meille Narvan valloituksen jälkeen, eräässä vanhassa päiväkäskyssä ja jossakin poliittisessa banketissa, sanomalehtitietojen mukaan, oli sanottu, että bolshevikit oli poisajettu ja maa vapautettu. Näitä asiakirjoja ei meillä tietenkään enää ollut, niitä ei oltu kansliassakaan säilytetty. Tehtävämme oli siis suoritettu. Väitteemme todettiin oikeaksi myöhemmin, kun kenraali _Laidoner_ Viron itsenäisyyspäivänä, helmikuun 24:ntenä, lausui maapäivillä: »Tällä hetkellä on koko Viro vapaa», vaikkakin asema oli viime päivinä huonontunut.

»2:o Tämä välikirja koski ainoastaan meidän velvollisuuttamme Viron hallitukseen nähden, jälkimmäinen oli korvausvelvollinen sen sopimuksen mukaan, minkä se oli tehnyt Viron avustustoimikunnan kanssa, kunhan me vain olimme retkikunnan kirjoissa huolimatta välikirjasta, etenkin, koska sitä ei oltu ajoissa meille esitetty, jolloin sen tietysti olisimme allekirjoittaneet. Nythän olisimme voineet olla jo vaikka invalideina Suomeen lähetettyjä, eikä mikään sopimusten kirjoittaminen meidän puoleltamme enää olisi tullut kysymykseenkään.

»3:o Ei oltu täytetty monta kertaa annettuja lupauksia uusien manttelien hankkimisesta, vaan olimme (erikoisesti juuri puhelinkomppania ja siitä muodostetut patterit) saaneet koko ajan kulkea peräti likaisissa ja risaisissa venäläisissä shinelleissä, joiden pitäminen oli meille alentavaa. Niistä oli meitä veloitettu 240 markalla, vaikka hinta sitten alennettiin 100 markkaan; itse arvioimme ne 5 markan arvoisiksi, mutta sitäkään niistä ei saanut, jos koetti myydä. Toisista vaatetusesineistä oli veloitettu enemmän kuin alussa luvattiin. Koska olimme kokeneet, kuinka huonosti virolaiset täyttävät sopimuksensa, emme me enää allekirjoittaisi mitään välikirjaa.

»4:o Johdolla tai upseeristolla oli ilmeisesti aikomus väärin tulkita välikirjan sisällystä.

»Tähän upseerit vastasivat:

»1:o Me emme määrää Viron alueen rajoja, ja lisäksi on vielä sisäisiä bolshevikeja jäljellä.

2:o Vaikka Viro olisikin bolshevikeista puhdistettu, emme me ole vapaat tehtävämme täyttämisestä, ennenkuin Viron hallitus päästää meidät pois. Upseerit väittivät edelleen, että välipuhe on niin ymmärrettävä, että olimme vapaat vasta sitten, kun Viro oli bolshevikeista vapaa ja Viron hallitus vapauttaisi meidät, vaikka erityisesti näytimme, että välipuheessa oli tai.

»3:o Vaikka tulkintamme olisikin oikea, emme suin päin saisi lähteä kotiin, kun katsoimme maan puhdistetuksi. Tämän myönsimme, mutta väitimme olevamme oikeutettuja vaatimaan kotiin lähtöä sitä haluaville ja muille uusia välikirjoja. Edellistä emme vielä olleet vaatineet, mutta meistä vanhentuneiden välikirjojen allekirjoittaminen oli merkitystä vailla, ja kun siihen siitä huolimatta tahdottiin pakottaa, olimme vakuutettuja, että se tapahtui epärehellisissä tarkoituksissa.

»Kävin rykmentin esikunnassa tiedustamassa, mitä kaikki tämä merkitsi. Siellä selitettiin, että näitä sitoumuksia vaadittiin koko rykmentiltä, jotta Viron hallitus olisi velvollinen antamaan lupaamansa vahingonkorvauksen haavoittuneille ja kaatuneiden omaisille. Ikäänkuin meidän myöhäisempi toimintamme voisi jotakin vaikuttaa jo velvollisuutensa täyttäneiden vainajien ja Viron hallituksen välisiin suhteisiin! Tämmöistä palturia tyhmät upseerit koettavat syöttää sotilaille.»

Epäluulo, että vanhentuneen välikirjan esittäminen ja allekirjoitusvaatimus kätkivät taakseen joitakin hämäriä suunnitelmia vapaaehtoisten käyttämiseksi Inkerinmaan tai jonkin muun vieraan alueen valtaamiseen ilman, että heille annettiin tilaisuutta palata kotiinsa tai kirjoittaa uudet välikirjat, oli syöpynyt syvälle miehistön mieleen. Olemme täysin vakuutettuja, että tämä ei ollut upseeriston tarkoitus. Ylempää tuleva painostus määräsi epäilemättä sen esiytymisen tässä kysymyksessä miehistöä vastaan. Upseerien esittämistä vastaväitteistä ensimmäinen on jälkimmäiseltä osaltaan aivan väärä. Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välinen sopimus nimenomaan kieltää suomalaisia vapaaehtoisia millään tavoin sekautumasta Viron sisäpolitiikkaan.

Välikirja oli alunperin tarkoitettu vain Päätoimikunnan ja sotilaiden väliseksi, joskaan se ei käy ilmi sen sanamuodosta, joten vapaaehtoisten pelko, että Viron hallitus voisi käyttää sitä aseena heitä vastaan, oli turha. Ensimmäiseen Suomalaiseen Vapaajoukkoon nähden oli tämä välikirja kuitenkin jo tällöin epäilemättä vanhentunut. Pian se oli sitä myös Pohjan Poikain rykmenttiin nähden. Viron Avustamisen Päätoimikunta ryhtyikin heti, kun Viro oli puhdistettu bolshevikeista, neuvotteluihin Viron hallituksen kanssa uusien sopimusten teosta. Sekin katsoi siis, että aikaisempi sopimus ja sen kera välikirja olivat jo vanhentuneita. Asiain tällä kannalla ollessa oli mieletöntä vaatia sotilaita allekirjoittamaan vanhaa välikirjaa, kun he kerran eivät tahtoneet sitä. Olisi ollut tyynesti odotettava asiain kehittymistä ja ilmoitettava sotilaille, että Viron hallituksen kanssa keskustelut uuden sopimuksen teosta olivat käynnissä. Silloin tämä valitettava selkkaus onnettomille seurauksineen olisi arvattavasti välttynyt.

Yksi psykologinen syy on vielä olemassa Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon sotilaiden kyllästymiseen Virossa oloon. He saivat sanomalehdistä lukea niistä juhlallisuuksista ja sydämellisistä tervetuliaistoivotuksista, jotka tulivat Pohjan Poikain rykmentin osaksi, ennenkuin se vielä oli saapunut edes rintamalle. Verratessaan sitä kaikkea heidän osakseen Tallinnassa ja Itä-Virossa tulleeseen kohteluun he luonnollisesti katkeroittuivat. Olivathan he täyttäneet tehtävänsä niin hyvin ja nopeasti kuin suinkin voitiin vaatia. Mutta juhlallisuuksista he olivat jääneet melkein osattomiksi, etenkin alipäällystö ja miehistö. Tämä ei luonnollisesti ollut omiaan solmimaan lähempää, luottamuksellista suhdetta Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon sotilaiden ja maan asujanten välille.

Tyytymättömyys oli ensin puhjennut 2:sessa komppaniassa ja sitten muissakin Vapaajoukon osastoissa. Pian eversti _Ekström_ sai alipäälliköiltään toiselta toisensa jälkeen sanoman, että miehistö oli kieltäytynyt allekirjoittamasta välikirjaa ja uhkasi palata kotiin. Vain 4:nnen komppanian, 2:sen patterin ja räjähdyskomennuskunnan miehistö pysyi täysin rauhallisena. Niillä oli Kriushin luona ja Riigissä mieluista työtä, joten upseerien ja sotilaiden entinen hyvä suhde oli vähitellen taistelujen kuluessa palannut. Sotilaiden esiytyminen vaikutti päällystöön erittäin masentavasta m.m. majuri _Kanerva_ pyysi eroa 2:sen pataljoonan komentajan virasta.

Tiedusteluosaston vastaus allekirjoitusvaatimukseen on tälle urhoolliselle pikku joukolle luonteenomainen:

Rakvere helmikuun 17 p:nä.

'Rykmentin Komentajalle.

Määräyksenne mukaan olen ehdottanut miehilleni välikirjan allekirjoittamista. He ovat sitä mieltä, että kirjoittavat alle ainoastaan siinä tapauksessa, että pääsevät taisteluun, mutta silloinkin vain sillä ehdolla, että pyyhitään pois väärä, käsittämätön sanamuoto: »tai Viron hallitus laskee minut tai retkikunnan pois.» He ovat valmiit seuraamaan Rykmentin Komentajaa taisteluissa mihin vain mutta kun taistelut ovat loppuneet, haluavat he päästä kotiin.

Ratsumestari _Varmavuori_.'

Eversti _Ekström_ koetti rauhoittaa kiihtyneitä mieliä rintamalla olevissa komppanioissa onnistuenkin siinä useimmissa tapauksissa. Mutta useat, katkeroittaneina heihin kohdistetuista syytöksistä ja uhkauksista sekä täyttämättömistä lupauksista, tahtoivat heti päästä kotimaahan.

Maaliskuun 1 p:nä 2:nen komppania, jolle eversti _Ekström_ oli selittänyt, että sillä oli oikeus lähteä pois, ellei halunnut olla paikoillaan, jätti asemansa ja matkusti Rakveren kautta Tallinnaan, jossa osa siitä liittyi desanttijoukkoihin toisen osan palatessa suoraan kotimaahan. Komppanian malttamatonta ja omavaltaista menettelyä on mitä ankarimmin moitittava. Mutta siihen kuuluneet sotilaat saivat myös ankaran rangaistuksen: Päätoimikunnan päätöksen mukaan heille ei maksettu vaatetusrahojen ylijäämää. Mutta enemmän kuin tämä aineellinen vahinko painaa vaa'assa se varjo, joka täten laskeutui urhoollisesti ja kunnialla taistelleen 2:sen komppanian nimen ylle.

Muut komppaniat jäivät Viroon, mutta pyysivät päästä kotimaahan. Repnikiin majoitetut osastot Ensimmäistä Suomalaista Vapaajoukkoa olivat esikunnan kera siirtyneet Narvan Joensuuhun helmikuun 28 p:nä. Kaupungin garnisonipäällikkönä toimi ratsumestari _Varmavuori_.

2:sen komppanian lähdettyä kotimatkalle 1:nen komppania vetäytyi Riigin kylästä Repnikiin. Räjähdyskomennuskunta luutnantti _Aulon_ johdolla pysyi asemissaan Riigissä. Sen asestuksena oli 4 granaatin- ja 2 miinanheittäjää, joita se sai koetella Riigissä pari kertaa, viimeksi maaliskuun 4 p:nä, jolloin eversti _Ekström_ sai seuraavan tiedonannon:

»Taisteluraportti.

Tänään klo 10 ap. joutui Riigin kylään sijoitettu virolainen joukko-osasto kosketuksiin vihollisen kanssa Narovajoen itäpuolella ja peräytyi asemiin joen länsipuolelle.

Virolaisten päällikön pyynnöstä koko osastoni ryhtyi ampumaan ja kehitti miina- ja granaattitulen aina 1.300 m. etäisyydelle Narovajoen itäpuolelle, jonka jälkeen etuvartiot voivat palata joen yli entisille paikoilleen.

Miehistöni osoitti täyttä taisteluvalmiutta.

_Onni Aulo._ Luutnantti.»

Kriushissa taistelevat joukot suorittivat niinikään tehtävänsä loppuun kunnialla lukuunottamatta 1:stä patteria, jonka tykit ja ampumatarpeet luovutettiin 2:selle patterille miehistön tyytymättömyyden ja lomahalun takia.

Narvan Joensuussa annetussa päiväkäskyssä N:o 50 (8. 3.) eversti _Ekström_ lausuu:

»2:sen patterin, 4:nnen komppanian, R.B.M.G. Zugin ja Räjähdyskomppanian päällystölle ja miehistölle, jotka uhrautuvaisuudella ja ymmärryksellä sekä hyvällä kurilla ovat saavuttaneet täyden hyväksymiseni suorittamalla palvelutehtävänsä huolellisesti etulinjalla, lausun minä lämpimät kiitokseni.»

Oli ilmeistä, että koko rykmentti kaipasi lepoa. Kenraali _Laidonerin_, Päätoimikunnan ja eversti _Ekströmin_ välillä asian johdosta käydyissä neuvotteluissa päätettiin Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko viipymättä viedä Suomeen lomalle, jonka jälkeen sen piti uudelleen järjestettynä ja täydennettynä palata Viroon.

Vapaajoukko luovutti käskyn saatuaan aseensa ja ampumatarpeensa Viron sotilasviranomaisille ja vetäytyi etulinjoilta virolaisten joukkojen asetuttua tilalle. Lähtöpäiväksi määrättiin maaliskuun 12:s. Kapteeni _Franzonin_ aie lienee ollut irtautua pattereineen Ensimmäisestä Suomalaisesta Vapaajoukosta ja jäädä Viroon. Miehistölle annettiin kuitenkin eversti _Ekströmin_ vaatimuksesta oikeus itse ratkaista, seuraisiko se muiden kera kotimaahan vai jäisikö edelleen Viroon. Suurin osa äänesti poislähtöä, joten tämäkin patteri, jota vieraat upseerit olivat kiittäneet Viron parhaaksi, hajautui. Muiden mukana lähti kotimatkalle vasta Suomesta saapunut 3:s, n.s. _Hiukan_ patteri ampumatta laukaustakaan.

Eversti _Ekström_ sai rykmentin lähtiessä vastaanottaa seuraavan kirjelmän:

»Suomalaisen vapaaehtoisen pataljoonan komentajalle, eversti _Ekströmille_.

Teidän Virumaan rintamalta lähtönne johdosta pidän velvollisuutenani Teille, kaikille pataljoonanne upseereille, lääkäreille, laupeudensisariile, virkamiehille ja urhoollisille sotilaille koko Virumaan rintaman nimessä ilmaista kaikkein suurinta kiitollisuutta siitä voimakkaasta avusta, jota Virumaan rintamalle ja koko Virolle olette antaneet Virumaata puhdistettaessa punaisista. Olkoon Teidän tukenne varmana panttina kahden veljeskansan hyvän välin lujenemisesta.

Virumaan rintaman komentaja

Kenraalimajuri _Tönisson_.

Esikuntapäällikkö.

Everstiluutnantti _Reek_.

Vaivara maaliskuussa 1919.

N:o 208.»

Päiväkäskyssä N:o 54 eversti _Ekström_ lausui maaliskuun 12 p:nä:

»Päällystö, alipäällystö ja miehistö!

Kotimatkamme on alkanut. Taistelukentällä olette te tuottaneet kunniaa suomalaiselle sotilasmaineelle. Näyttäkää myöskin nyt, että te kotimatkalla noudattaen kuria ja kaikin puolin mallikelpoisesti käyttäytyen lujitatte sitä mainetta, jonka te urhoollisina sotureina olette saaneet.

Todellisen soturin velvollisuus on osoittaa itsearvostelukykyä, harkitsevaisuutta ja itsensä hallitsemista silloinkin, kun ei olla palveluksessa.

Jättäkäämme siis kunnialla veljesmaamme ja arvokkuudella saapukaamme kotimaahamme.»

Rykmentti tuli Rakvereen 12 p:nä ja jatkoi seuraavana iltana matkaa Tallinnaan, josta toivottiin heti voitavan jatkaa matkaa yli lahden. Olo siellä tuli kuitenkin pitempiaikaiseksi kaikenlaisten järjestelytoimien vuoksi. Tallinnassa eversti _Ekström_ tarkasti rykmenttinsä viimeisen kerran sen asunnon, Liivakasarmin edustalla maaliskuun 16 p:nä klo 10 ap.

Tallinnan baltilaiset naiset lahjoittivat eversti _Ekströmille_ kauniin sini-valkoisen lipun, keskellä Suomen vaakuna ja vasemmassa yläkulmassa kirjoitus: »Reval—Wesenberg—Lagena—Narva—1919» kiitollisuuden osoitukseksi rykmentin toiminnasta Pohjois-Viron vapauttamiseksi bolshevikeista.

Tallinnassa annettujen päiväkäskyjen sisällöstä mainittakoon:

Päiväkäsky N:o 57 (17. 3.):

»Upseerit, alipäällystö ja miehistö!

Retkemme on tällä kertaa päättynyt. Venäläinen bolshevismi, joka myöskin etelästä päin on koettanut tuoda propagandaansa, on täällä tavannut vahvan vastuksen, samalla kuin te olette auttaneet, että onnellisemmat ja rauhallisemmat olot nyt vallitsevat veljesmaassamme Virossa.

Teidän työllänne on ollut suuri vaikutus ihmisyydelle ja länsimaiselle sivistykselle. Se on myöskin sanan parhaimmassa merkityksessä isänmaallinen.

Tahdon vielä kerran kiittää teitä taistelukentillä näyttämistänne sankariteoista, palveluksessa osoittamastanne tottelevaisuudesta sekä siitä, että aina mielihyvällä olette seuranneet minua taisteluihin; minä olen aina muistava urhoollisia sotureitani rakkaudella ja kiitollisuudella. _Ekström_.»

Päiväkäsky N:o 61 (21.3.):

»3 §.

»Rykmenttini tulee lähitulevaisuudessa uudelleen muodostettavaksi, ja ilmoitetaan asiasta sanomalehdissä kaikille, jotka uudelleen haluavat liittyä johdettavikseni. Alaikäisiä ja naisia ei oteta vastaan. Suojeluskunnan suositus, lääkärintodistus ja sopimusten allekirjoittaminen ovat välttämättömiä ehtoja.»

Vihdoin maaliskuun 22 p:nä Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko nousi jäänmurtaja »Väinämöisen» kannelle kotimaahan matkatakseen.

Hiljaa »Väinämöinen» erkani äänettömästä ja tyhjästä laiturista suunnaten kulkunsa sataman suuta kohden. Raskaan työnsä kunnialla suorittaneet sankarit jättivät Viron helpotuksesta huokaisten. Kotimaahan paloi mieli. — Kotiin! Kotimaan rantaa tähyiltiin jo kaukaa, ja liikutus pyrki mieleen rakkaiden rantojen ilmestyessä näköpiiriin.

»Oi kallis kotimaa, Suomi sulo pohjola!»

Laivan saapuessa Helsingin satamaan eversti _Ekström_ hyvästeli erikseen jokaista joukko-osastoaan kiittäen niitä uskollisesta asetoveruudesta. Todellista kaipausta tuntien upseerit ja sotilaat erosivat toisistaan. Kaikki keskinäiset riitaisuudet oli kuin pois pyyhkäisty. Monista vaivoista ja puutteellisuuksista huolimatta, joita retken kuluessa niin runsain määrin oli jokaisen vapaaehtoisen osaksi tullut, voitiin nyt, kun kaikki oli ohi, mielihyvin katsoa taapäin: suureen, pysyvään historialliseen työhön.

Nyt hajautuessaan Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko hajosi ainiaaksi. Vielä pitkän aikaa sen esikunta tosin työskenteli Helsingissä odottaen vain Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välillä käytyjen, uusia sopimuksia koskevien neuvottelujen suotuisaa ratkaisua kootakseen uudelleen rykmentin entistä ehompana. Mutta myönteistä päätöstä ei milloinkaan saavutettu. Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon lyhyt, mutta kunniakas historia oli päättynyt.

Eversti _Ekströmin_ suhde miehistöön oli kaiken aikaa mitä parhain. Miehistö jumaloi häntä ja luotti häneen sokeasti. Eräs Vapaajoukon sotilas kirjoittaa everstistään:

»Eversti Ekströmistä pitäisi oikeastaan kirjoittaa sankari-heksametrissa, sillä proosassa tuntuvat ylistyslauseet ylen teennäisiltä — ja muuta kuin ylistystä ei voi kirjoittaa everstistä kukaan, jolla on ollut ilo taistella hänen johdollaan.