Part 26

»Heti ottelun alkaessa olen antanut 2:selle komppanialle käskyn rientää Koikylään. Mutta ratsulähetti, sensijaan, että olisi ratsastanut suorinta tietä Kakuun, kuten hänelle neuvottiin, kiersi Karulan kautta saapuen siitä syystä vasta myöhään perille.

»Marssijärjestyksessä Koikylästä palaavan 3:nnen komppanian juuri päästyä mäen päälle, josta taistelu ensin alkoi, ja jossa patteri, hevoset ja lähetit ovat kokoutuneina kaikessa rauhassa avataan maantieltä Koikylän pohjoislaidasta äkkiä kiivas konekiväärituli meitä kohden. On onni, että maanpinta mäellä on aaltoilevaa, joten siellä olevat silmänräpäyksessä ehtivät heittäytyä näkymättömiin. Hevoset saadaan myös kiireesti suojaan, vain yksi hevonen tykistöstä haavoittuu.

»Oivallan heti, että Koikylään saapuva 2:nen komppania luullen 3:tta komppaniaa kartanosta peräytyväksi viholliseksi on avannut tulen. Huudan tämän miehille ja kiellän ampumasta. Ei ole varaa kohottaa päätään, sillä sumusta huolimatta konekiväärisuihku pyyhkii ihailtavan tarkasti aivan mäen harjaa, joten täytyy tekeytyä mahdollisimman litteäksi. Ensimmäisen luotituiskun lakattua koetamme yhteen ääneen kiljua, että olemme Pohjan Poikia, mutta kohta tulee uusi ryöppy, joten ei auta muu kuin painua lumeen. Lähetän ratsumiehen oikealla olevaan metsäkielekkeen kautta kiidättämään 2:lle komppanialle ilmoitusta todellisesta asiain tilasta.

»Ennen taisteluun lähtöä on komppanioille jaettu valoraketteja, joista punainen merkitsee, että oma tuli haittaa omaa väkeä. Koetamme niillä antaa merkkejä, mutta ne toimivat huonosti, eivätkä näy. Vihdoin ampuminen lakkaa, ja 2:nen komppina alkaa marssijärjestyksessä lähetä kartanosta meitä kohden. Kuten sen upseerit myöhemmin kertovat, ovat he lopulta huomanneet erehdyksensä päättäen siitä, ettei meidän puoleltamme vastata tuleen. Onneksi ei tuli ehdi tuottaa vahinkoa.»

Taistelun päätyttyä 2:nen komppania sai käskyn majoittua Koikylän kartanoon ja asettaa kenttävartion Piriin. 3:nnen komppanian tehtävänä oli miehittää linja Mäniste—Mäe-Veski (poisluettuna) ja 1:nen komppania Mäe-Veski (mukaanluettuna)—Aherojärvi (mukaanluettuna). Pataljoonan esikunta ja tykistö majoittuivat Koikylän kartanoon, samoinkuin Karulasta saapuneet ambulanssi ja kuormasto. Pohjan Poikain 3:s patteri tuli myöskin jälkeenpäin Koikylään.

Taistelu oli ollut Pohjan Pojille kunniakas ja sen tuottamat tappiot vähäiset. Vain 1 Pohjan Poika oli kaatunut, nim. vääpeli _Kalle Karisto_ 3:nnesta komppaniasta, ja haavoittunut muutamia, joista kuolivat myöhemmin haavoihinsa kersantti _Niilo Salo_ 1:sestä K.K.K:sta ja pieni, reipas ratsulähetti _Hans Oksman_, joka sai heti taistelun alussa kuulan läpi otsansa ja heitti henkensä parisen viikkoa myöhemmin Tarton sairaalassa. Bolshevikien erittäin lukuisat kaatuneet joka puolella taistelualuetta osoittivat, että vihollinen sen sijaan oli kärsinyt sangen huomattavan mieshukan.

Koikylän loistava voitto osoittautui seurauksiltaan laajakantoisemmaksi kuin oli voitu toivoakaan. Se saattoi vastustajan kauhun valtaan. Kaikkialla bolshevikit, jotka olivat ryhtyneet suuriin valmistuksiin alkaakseen rynnistyksen etelärintamalla, vetäytyivät takaisin. He pakenivat niin nopeasti, että kosketus heidän kanssaan Koikylän taistelun jälkeen menetettiin Pohjan Poikain rintamaosalla kokonaan.

Saatuaan Koikylän taistelun jälkeen eräältä virolaiselta talonpojalta tietää 500-miehisen vihollisjoukon kulkeneen edellisenä päivänä Pirin ohitse pohjoista kohden ja peläten sen katkaisevan Koikylän ja Valkin yhteyden jääkärikapteeni _Hannula_ ilmoitti asiasta eversti _Kalmille_, joka määräsi yhden panssarijunan lähetettäväksi Lijlen luona olevan tienristeyksen kohdalle.

Edelleen saatiin tietää, että bolshevikit olivat keskittäneet aloitettavaa offensiiviaan varten sotilaita Aajoen mutkaan, ja että voimakkaita punaisia joukkoja oli lähtenyt liikkeelle Sileä ja Bekkeä kohden.

Koikylän taistelu teki kuitenkin kaikki vihollisen hyökkäysaikeet tyhjiksi. Peläten joutuvansa saarroksiin punaiset ryhtyivät nopeasti peräytymään. 3:s virolainen rykmentti saattoi senvuoksi taisteluitta asettua linjalle Wolmarin rata—Oling—Sallisemnek—Wiezemhof—Meschmüsch—Munze. Stackelnin asema joutui myös virolaisten haltuun, mutta he menettivät sen pian jälleen.

Myöskin Valk—Marienburg radan suunnassa vihollinen oli peräytynyt. Pohjan Poikain patrullit totesivat Lännemetsin tyhjäksi punaisista. Taivolastakin bolshevikit poistuivat virolaisen panssarijunan ryhdyttyä etenemään ja vetäytyivät aina Hoppenhofiin asti. Mustjoen (Schwarzbachin) rautatiesillalle he jättivät — sen miinoitettuaan — räjähdyskomennuskunnan tuhoamaan siltaa, jos suomalais-virolaiset joukot yrittäisivät edetä etelämmäksi.

Vaikka siis punaisten hyökkäysaie etelärintaman keskustassa Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan uljaan taistelun vuoksi oli jäänyt toteuttamatta, eivät bolshevikit muualla luopuneet siitä. Ruhjan ja Pihkovan suunnilla he pakottivat virolaisten joukot peräytymään.

Eversti _Kalm_ sai 15 p:nä käsiinsä lättiläisen brigadin erään tiedonannon, josta kävi selville, että Koikylässä oli Pohjan Poikain vastustajana ollut sama rykmentti kuin Luhde Grosshofissa, nim. 1:nen lättiläinen rykmentti, ja että brigadin esikunta 2:sen rykmentin kera oli Hoppenhofissa.

Pohjan Poikain 1:nen pataljoona ei ryhtynyt etenemään pakenevan vihollisen perässä, koska eversti _Kalmilta_ saapui määräys pysyä otetuissa asemissa. Vain l;sen komppanian kenttävartio siirrettiin Aherojärven luota Appiaan. Yö kului täysin rauhallisesti.

Koikylän kartanoon sijoittuivat m.m. 1:sen pataljoonan ja patteriston esikunnat. Yösijan hankkiminen tuotti kuitenkin tavattomia vaikeuksia suuressa, mutta paljaaksi ryöstetyssä linnassa. Patteriston esikunta sai sentään kaksi jonkin verran kalustettua huonetta käytettävikseen, niissä oli näet sijainnut punaisten esikunta, mutta muuten ei koko rakennuksesta voitu löytää muita huonekaluja kuin yksi sänky likaisine patjoineen. Esimerkkinä siitä, millaisiin oloihin upseeritkin saivat rintamalla tyytyä, mainittakoon, että useita öitä valvoneet 1:sen pataljoonan upseerit saivat — pataljoonan komentajaa lukuunottamatta, joka nukkui äskenmainitussa sängyssä — maata yönsä olkipahnoilla uunin ympärillä kylmässä huoneessa syötyään yksinkertaisen illallisensa suoraan suuresta, nokisesta padasta, jossa se oli valmistettu. Mutta monien päivien rasitusten jälkeen kaikki se tuntui luonnollisesti erittäin hyvältä.

* * * * *

Kun vihollinen oli koko Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan taistelualueella vetäytynyt taaksepäin, antoi jääkärikapteeni _Hannula_ pitäen hyödyttömänä jäädä entisiin asemiin etenemiskäskyn. Pataljoona lähti liikkeelle 16 p:nä klo 2 ip. Taivolan rautatienasemaa kohden. (Vääpeli _Nikin_ johtama kenttävartio jätettiin kuitenkin edelleen Piriin.) Sen vastarintaa kohtaamatta sivuutettuaan pataljoona pysähtyi kuitenkin jo linjalle Taivolan kartano—Harglan-(Harjelin-)joki. Taivolan aseman vallanneen virolaisen panssarijunan puolesta ilmoitettiin näet, että punaiset olivat miinoittaneet Mustjoen n. 50 m. pitkän rautatiesillan. Oli koetettava saada silta vahingoittumatta vallatuksi, ja siitä syystä oli tällä suunnalla edettävä mahdollisimman varovaisesti. Sillan korjaaminen, jos punaiset olisivat ehtineet sen räjähdyttää, olisi vienyt parin kuukauden ajan, jolloin virolaiset panssarijunat eivät olisi voineet tukea jalkaväen hyökkäystä.

1:nen komppania majoittui radan varrella olevaan Kysteradin kansakouluun asettaen kenttävartion Taivolan kartanoon ja aliupseerivartion Iremäelle Harglanjoen länsirannalle. 2:nen komppania sijoittui Didrikylään Taivolan aseman lähistölle lähettäen edessiirretyn kenttävartion Essemäelle, radan toiselle puolen, tehtävänä varovaisesti tiedustella radan pohjoispuolitse Mustjoelle. 3:s komppania asettui Taivolan rautatienasemalle. 1:nen ja 3:s patteri saapuivat myöhemmin illalla Taivolan kartanoon, 1:sen pataljoonan esikunta taas otti majapaikakseni Vanakupjan tienhaarassa olevan karjatalon.

Pohjan Pojat eivät yön kuluessa joutuneet kosketuksiin vastustajan kanssa. Aajoen laaksossa Taivolan lounais- ja eteläpuolella havaittiin jonkinlaista vihollisen liikehtimistä, mutta siellä oli vain pohjoisesta peräytyväin bolshevikien lähettämiä tiedustelijoita. Paikallisilta asukkailta saatiin tietää, että punaisia oli m.m. Adsel-Neuhofissa ja Augustenthalissa, ja että Adselin linnassa majaili jokin punaisten korkeampi esikunta tai komitea.

* * * * *

Eversti _Kalm_ oli turhaan odottanut virolaisilta luvattua ilmoitusta radan katkaisemisesta Marienburgin seuduilla. Virolaiset olivat 16 p:ään mennessä päässeet vasta Lutsnekin linjalle. Heidän etenemisensä kävi yhä hitaammin punaisten tehdessä paikoitellen lujaa vastarintaa. Asioiden ollessa tällä kannalla eversti _Kalm_ uskoen voivansa rykmentillään suorittaa tehtävän paljon helpommin kuin virolaiset joukot, etenkin, koska bolshevikit peräytyivät kauhuissaan yhä kauemmaksi Pohjan Poikain rintaman kohdalla, päätti 16 p:nä antaa rykmentilleen käskyn voimakkaaseen etenemiseen. Sen tarkoituksena oli Pihkova—Riika viertotien katkaiseminen ja Marienburgin valloittaminen, jotta punaisten paine etelärintaman muillakin osilla heikkenisi ja Valk—Marienburg radan itäpuolella toimivilta vihollisjoukoilta katkaistaisiin peräytymistie etelään. Mutta tämän suuren tehtävän suorittamiseen tarvittiin koko Pohjan Poikain rykmentti, jonka 2:sen pataljoonan tilalle Valkin vartioväeksi kyllä olisi joutanut jokin vähäpätöisempi joukko-osasto.

Eversti _Kalm_ sähkötti senvuoksi kenraali _Wetzerille_ 16 p:nä:

»Virolaiset joukot ilmoittavat esikuntaanne hyvinkin väritettyjä tietoja verisistä taisteluista. Johtamaini Pohjan Poikain täytyy käskystänne olla tehottomassa toiminnassa. En voi kauemmin sietää tämmöistä asemaani. Pyydän määräämään heti Valkiin garnisonipalvelusta varten jonkin virolaisen komppanian komendantin käytettäväksi voidakseni huomiseksi saada myös 2:sen pataljoonani käytettäväkseni garnisonipalveluksen siitä suurempia kärsimättä. Vielä tähän iltaan mennessä otan haltuuni asemat linjalta Piri— Aajoen uoma—Schwarzbachjoen uoma linjalla Taivola—rautatiesilta Schsvarzbachilla Gut Menzeniin asti. Pikainen sähkövastaus välttämätön. 16.2. klo 15.15.

Eversti _Kalm_»

Kenraali _Wetzer_ ei kuitenkaan suostunut eversti _Kalmin_ ehdotukseen. Hän mainitsee siitä kirjeessään tohtori _Louhivuorelle_ marraskuun 10 piitä 1921 seuraavaa:

»Olin kieltänyt _Kalmia_ tunkeutumasta Marienburgiin. Tämä esillekäy rykmentille antamastani operatsionikäskystä, jossa määräsin etenemisen tapahtuvaksi ainoastaan määrättyyn paikkaan saakka (ei Marienburgiin asti) ja ainoastaan rykmentin vähemmällä, tarkoin määrätyllä osalla. Hän rikkoi käskyni niinhyvin yhdessä kuin toisessakin suhteessa.

»Syyni tähän olivat:

»1) että etenemisemme Marienburgiin saakka asettaisi meidät liian eteentyönnettyyn asemaan, joka ei vastannut tilanteen vaatimuksia, eikä virolaisten silloista sotavoimaa,

»2) että Marienburg sijaitsi sen etnografisen rajan ulkopuolella, jota ei saanut ylittää,

»3) että tahdoin välttää _Kalmin_ rykmentin hyökkäämästä kaupunkiin, koska pelkäsin väkivaltaa ja ryöstämistä ‒ ‒ ‒.»

»Senvuoksi sähkötettiin Pohjan Poikain rykmentille:

»Eversti _Kalm_. Valk.

Vastaukseksi sähkösanomaanne N:o 192 ilmoitetaan, että ei ole käytettävissä mitään joukkoja, joita voisi lähettää Valkiin. Yhden pataljoonan Pohjan Pojista tulee pysyä Valkissa reservissä. Aikaisemmin annettu käsky pysyy ennallaan.

Ylipäällikön käskystä

_Veijo_. Majuri.»

»Eversti _Kalm_ päätti kuitenkin toteuttaa suurenmoisen hyökkäysaikeensa. Kun 1:nen pataljoona ei siihen yksin mitenkään riittänyt, määräsi hän vastoin etelärintaman ylipäällikön nimenomaista käskyä osan 2:sta pataljoonaa Valkiin jääneen patterin kera ottamaan osaa Marienburgin valloitusretkeen.

Operatsionikäskyssään N:o 8 (16.2.19.) eversti _Kalm_ antoi käskyn etenemiseen ryhtymisestä. Taistelukauden täten alkavan toisen jakson tarkoituksesta mainittiin siinä:

»Koska 2:sen divisionan toimesta ei rata Marienburg seuduilla tule katkaistuksi ja koska eteneminen yleensä näyttää olevan seisauksissa, on rykmenttimme tehtävänä katkaista Pihkova—Riga valtatie Hoppenhofin lounaispuolella, jotta toinen virolainen divisiona voisi ottaa haltuunsa valtatien Hoppenhofista Isborskiin.

»Länsipuolisena naapurina on 3:s virolainen rykmentti linjalla Egle—Olin—Sallisemnek—Gut Wiezemhof—Meschinusch. Itäpuolisena naapurina on 2:nen virolainen divisioona linjalla Gut Menzenistä [Moniste (Menzen) oli kuitenkin vielä tällöin punaisten hallussa] Verroon päin—Gut Lutsnek—Panikowitz—Isborsk kauppalan eteläpuoli—Isborskin asema.»

Pohjan Poikain eri osastoista määrättiin:

1:sen pataljoonan sekä 1:sen ja 3:nnen patterin jääkärikapteeni _Hannulan_ johdolla tuli ottaa 16 ja 17 pm välisenä yönä haltuunsa linja Piri—Aajoki—Mustjoki—Mustjoen rautatiesilta—Mönisten kartano.

2:sen pataljoonan 4:nnen ja 6:nnen komppanian, 2/3 2:sesta K.K.K:sta ja 2:sen patterin oli lähdettävä 4 ratsuosastoon kuuluvan lähetin kera jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ johdolla Valkista 17 p:nä klo 1 yöllä maanteitse Koikylän kartanoon, jossa levähdettyään niiden tuli jatkaa matkaansa Vanakupjan ja Kilijarin taloihin reserviin.

Asemakomendantti _Leo Eronen_ sai käskyn huolehtia siitä, että ambulanssijuna olisi 17 p:nä klo 7 ap. Valkin asemalla ja siihen liitettyinä eversti _Kalmin_ esikuntaa varten I luokkavaunu, muulle henkilökunnalle 1 vaunu ja Pohjan Poikain soittokunnalle, jonka myöskin tuli lähteä mukaan tulilinjoille, 1 vaunu.

Lääkintämajuri _Kallioinen_ määrättiin ambulanssijunan päälliköksi, lääkintäkapteeni _Cederberg_ seuraamaan 1:stä ja lääkintäkapteeni _Kalpa_ 2:sta pataljoonaa.

Valkiin oli jäävä eversti _Kalmin_ sijaiseksi kapteeni _Rihtniemi_ ja kaupungin komendantin käytettäväksi 5:s komppania 2 raskaan konekiväärin kera.

Valkissa olleiden joukko-osastojen keskuudessa esiytyi kuitenkin jo tällöin haluttomuutta ryhtyä hyökkäämään Viron kansallisten rajojen ylitse, ja siitä oli nyt — sotilaiden mielestä — kysymys.

Sen johdosta eversti _Kalm_ kaikille Pohjan Pojille luetussa kirjelmässään helmikuun 16 piitä ilmoitti, että tottelemattomuuteen yllyttävät sotilaat erotettaisiin heti rykmentistä. Samalla selitettiin, että kysymyksessä ei ollut vieraiden maiden valloittaminen, vaan ainoastaan Viron kansallisten rajojen ja Viron alueen tehokkaaseen puolustamiseen sopivien asemien hankkiminen, ja ilmoitettiin, että Viron kansallinen eteläraja oli luettava kulkevaksi linjaa Heinaste—Salatsijoki—Burtnekjärvi—Saulek—(Aajokea myöten) Ramnek — Valk-Marienburg radan ja Pihkova-Riika valtatien risteys— (Hoppenhof—Isborsk maantien eteläpuolitse) Isborskin kauppala ja lopuksi viimemainitun kaakkoispuolitse Isborskin aseman kautta Peipusjärveen.

Mieliala sotilaiden keskuudessa rauhoittuikin tällä kertaa ilman enempiä toimenpiteitä. Tämä tapahtuma oli vain pieni välikohtaus; mutta se ilmaisi samalla, että rykmentin ennen aivan erinomainen mieliala oli laskemassa, ja että tuhan alla hehkui.

1:selle pataljoonalle määrätty linja olikin jo muuten saavutettu, vain Mustjoen rautatiesilta ja Mönisten kartano olivat vielä punaisten hallussa. Etenkin edellisen valtaaminen oli vaikea ja vaati nopeaa toimintaa. Punaiset saattoivat räjähdyttää sillan minä hetkenä tahansa, ja he tekisivät sen varmasti heti, kun suomalaisvirolaisten joukkojen puolelta ilmenisi vähänkin epäilyttävää.

Kapearaiteisten panssarijunien päällikkö antoi rautatiesillan valtaamiseksi käytettäviksi n. 20 luotettavaa miestä oppaan sekä hevosten ja rekien kera. Suunnitelma oli, että virolainen komennuskunta lähtisi klo 3 yöllä Essemäen kenttävartion kautta otettuaan mukaansa yhden Pohjan Pojan yhdysmieheksi ja hyökkäisi radan pohjoispuolitse yllättävästi rautatiesillalla olevan punaisten räjähdyskomennuskunnan selkään konekivääriosaston kiirehtiessä suoraan metsän halki. Sittenkuin sillan vartijat olisi saatettu vaarattomiksi, oli konekivääritulella ja käsigranaateilla pidettävä vihollinen loitolla, kunnes Pohjan Poikain 2:nen komppania, jonka siihen mennessä oli edettävä Kallikylän luo, ehtisi paikalle ja turvaisi sillan omistuksen.

Kaikki tapahtui suunnitelman mukaisesti. Räjähdyskomennuskunta tuli täydellisesti yllätetyksipä silta joutui vahingoittumattomana virolaisen komennuskunnan haltuun klo 7 ap. Sen käsiin jäi haavoittuneena räjähdyskomennuskunnan päällikkö, muudan puolalainen insinööri, muut punaiset pakenivat.

2:nen komppania turvattuaan sillan eteni Tervasiin ja Pelsiin ryhtyen tiedustelemaan Mönisteä ja Hoppenhofia kohden. Virolainen panssarijuna kulki pian senjälkeen Mustjoen sillan ylitse, jatkoi matkaansa ja valtasi Hoppenhofin 17 p:nä klo 1,30 ip.

Aamulla 17 p:nä 1:sen pataljoonan esikunta siirtyi Taivolan kartanoon, jonne myöskin 1:nen komppania saapui kokonaisuudessaan. 3:s komppania lähetettiin 1:sen komppanian aikaisempaan majoituspaikkaan.

Saatuaan tiedon, että Adselin linnaan majoittunut bolshevikikomitea oli parhaillaan takavarikoimispuuhissa sijoituspaikkansa lähistöllä, jääkärikapteeni _Hannula_ antoi 1:selle komppanialle käskyn koettaa vangita sen jäsenet ja riistää heiltä saaliskuormat. Valmistukseksi Pohjan Poikain 3:s patteri ampui Taivolasta kartan mukaan 10 laukausta linnaa kohden klo 10,40—11,15 ap. Shrapnellit räjähtivät, kuten asukkaat sittemmin kertoivat, Adselin kirkon luona, n. 1/2 km päässä kartanosta pohjoiseen. Punaiset säikähtivät siitä niin, että jättivät saaliinsa ja pötkivät pakoon. Mutta hetken kuluttua he huomattuaan, ettei välitöntä vaaraa ollut, palasivat hakemaan kuormiaan ja ajoivat sitten tiehensä vähän ennen 1:sen komppanian patrullin tuloa.

Eräs mukana ollut kirjoittaa retkestä:

»Patrulli lähtee liikkeelle. Matka on pitkä, n. 10 virstaa. Miehet kyllästyvät puolitiessä kävelyyn, ottavat eräästä talosta 3 hevosta, ja niin aivan tuntemattomia, valkoisen astumattomia teitä eteenpäin. Näin päästään virstan päähän talosta. Vielä ei ole selvyyttä, missä punikit piilevät. Vastaan tulee kolme akkaa. Rippeet neljän kielen sanavarastosta tongitaan esille, ja niin päästään selville, ettei kartanossa enää ole bolshevikeja. Varmuuden vuoksi istutetaan lihavin eukoista rekeen. Sitten täyttä lentoa lehtokujaa pitkin ohi kirkon, läpi kylän linnaan. Vastaanotto on mitä sydämellisin. 10 miestä edeten 10 virstaa joukoistaan on 'valloittanut' mitä parhaimmissa asemissa olevan kartanon.»

Jääkärikapteeni _Hannulan_ aikomus oli ollut 17 p:n aamuna tehdä valehyökkäys Aajoen eteläpuolella olevia joukkoja vastaan peloittaakseen ne edemmäksi ja sitten marssia Everestä ja Hakjamoisasta lähtevää tietä myöten Mustjoen sillan ohi eteenpäin. Mutta saatuaan tietää eversti _Kalmin_ saapuvan samana päivänä Taivolan asemalle hän lykkäsi etenemisen.

Pohjan Poikain esikunta- ja ambulanssijuna lähti Valkista klo 8 ap. saapuen Taivolan asemalle klo 10 ap. Junan suojelusväeksi määrättiin äkkiyllätysten varalta soittokunnan miehet, jotka asestettiin kivääreillä, ja joilla koko retken ajan oli siten kaksinainen tehtävä.

2:nen pataljoona oli lähtenyt Valkista 2:sen patterin kera klo 1 yöllä maanteitse Lijlen ja Lepenhofin kautta ja saapui Koikylässä levättyään Taivolaan klo 2 ip.

Tiedustelun kautta saatiin selville, että punaiset olivat, sittenkuin virolainen panssarijuna oli ottanut haltuunsa Hoppenhofin, vetäytyneet Pohjan Poikain rintamanosalla aina Pihkova—Riika viertotien taakse. Eversti _Kalm_ päätti ryhtyä viipymättä etenemään.

Jääkärikapteeni _Hannula_ sai käskyn koota komppaniansa Taivolan kartanoon ja edetä senjälkeen tykistön kera Adselin linnaan. Sieltä käsin oli varmistettava tie Adselista etelään viertotielle saakka. 4:s komppania sai käskyn asettua 2:sen komppanian tilalle Kallikylää lähellä olevaan Alakylään. Komppania saapui jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ johdolla määräpaikkaansa klo 5 ip., jonka jälkeen 2:nen komppania saattoi jättää asemansa ja marssia Adseliin pataljoonan yhteyteen. 6:s komppania jäi toistaiseksi suorittamaan vahtipalvelusta Taivolan asemalle.

Jääkärikapteeni _Hannula_ kertoo päivän vaiheista:

»3:nnen komppanian saavuttua Taivolan kartanoon ja siellä jonkin aikaa kuunneltuamme rykmentin torvisoittokunnan esityksiä lähdetään Adselia kohden: 1:nen ja 3:s komppania, 1/3 1:sestä K.K.K:sta sekä tykistö. Ramnekin tienhaaraan jätetään selkäpuolta turvaamaan varmistusosasto 3:nnesta komppaniasta 2 kevyen konekiväärin kera.

»Ratsastaessamme edellä tulee meitä vastaan reillä ajaen Adselista palaava vänrikki _Havaan_ joukko. Sille annetaan käsky kääntyä ja ajaa edellä Adseliin, jonne myös osa tykistöä ennen muuta joukkoa on lähtenyt.

»Vähää ennen tuloamme Adselin linnaan nähdään sieltä tietä myöten, joka Aajoen länsipuolella kulkee yhdensuuntaisena meidän kulkemamme kanssa joen itäpuolella, liikkuvan pohjoiseenpäin bolshevikijoukon, jossa on osasto ratsuväkeä ja pitkä kuormastokolonna. Adselin kirkon kohdalla se on kääntynyt linnaan päin aikoen nähtävästi siellä olevan sillan kautta siirtyä itäpuoliselle tielle. Mutta sitten se on yht'äkkiä kääntynyt takaisin ja kiireesti lähtenyt ajamaan etelään. Ilmeisesti se on nähnyt meikäläisten lähestyvän, ehkä Adseliin palaavan vänrikki _Havaan_ joukon ja tällöin lähtenyt pakoon. Saavuttuamme Adseliin näemme sen etäällä Aajoen toisella puolen pakenevan lounaista kohden. Takaa-ajo ei enää hyödytä.

»Hetken kuluttua aletaan eteläpuolelta Aajoen toiselta rannalta ampua linnaa kohden. Huomataan, että siellä on 6-miehinen vihollisen ratsupatrulli, joka ammuskelee linnan alapuolelle asetettua tilapäistä vartiota.

»Kaikki osoittaa, että vihollinen meidän toimintasuunnallamme on joutunut kokonaan hajalle, yhteys on katkennut sen eri osastojen väliltä, jotka nyt ilman päämäärää harhailevat ympärillämme. Kun senvuoksi tilanne meidän luoteis- ja länsipuolellamme ja jossakin määrin myös koillisessa on epäselvä ja yksityisiä vihollisosastoja harhailee eri tahoilla, joten yhteentörmäys on mahdollinen miltä suunnalta hyvänsä, katson parhaaksi pitää pataljoonan koossa Adselissa ja varmistaa sen joka puolelle.

»Pataljoona ja tykistö majoittuvat kartanoon. 1:nen komppania saa tehtäväkseen varmistaa koilliseen ja luoteiseen asettaen aliupseerivartion Aajoen sillalle kirkon kohdalle ja Berlin—Kubja tielle. 3:s komppania varmistaa etelään lähettäen kenttävartion n. 1 1/2 km kartanosta etelään olevaan tienhaaraan puron varrelle. 2:nen komppania saapuu illalla Adseliin ja pääsee kokonaisuudessaan lepäämään. Vääpeli _Nikin_ kenttävartio kutsutaan pois Piristä.

»Adselin linna on Liivinmaan komeimpia aateliskartanolta lukuisine, suurine kivirakennuksineen, omine sähkölaitoksineen, laajoine puistoineen y.m. ja sijaitsee ihanalla paikalla korkealla penkereellä Aajoen varrella. Halliten laajalti Aajoen aavaa laaksoa pohjoiseen ja etelään sekä samoin metsättömiä ja aukeita seutuja länteenpäin se on puolustuskohtana etelää ja länttä kohden erinomainen ja näiltä suunnilta melkein mahdoton valloittaa, ellei vihollisella ole käytettävänään voimakasta tykistöä. Aajoki virtaa tällä kohdalla syvässä laaksossa korkeiden harjujen välillä, joita myöten kummallakin puolen jokea kulkevat yhdensuuntaiset maantiet. Kartanon päärakennus on tasoitetulla penkereellä, jonka seinämä on keinotekoisesti kiveämällä tehty aivan pystysuoraksi.

»Punaiset ovat ryöstäneet täältä jo useita hevoskuormia kallisarvoista irtaimistoa ja ennen meidän tuloamme vieneet m.m. n. 30 puhdasrotuista englantilaista hevosta kartanon hevossiittolasta. Talon haltijat ovat tietymättömissä. Jäljelle on jäänyt vain vanha saksalainen taloudenhoitajatar sekä palvelusväkeä, josta ainakin osan kerrotaan olevan punaista.

»Vähän matkan päässä kartanon puistossa on kuusenoksista ja havuista rakennettu, runsaasti punaisilla lipuilla ja nauhoilla koristettu, korkea, tornintapainen laitos. Talonväki kertoo, että joku aika sitten punaisten isännöidessä eräs mies oli murhannut Adselin papin. Kun senjälkeen valkoiset taas vähäksi aikaa olivat päässeet valtaan, olivat he hirttäneet murhaajan. Mutta punaiset olivat kohta taas tulleet takaisin ja kunnioittaakseen 'aatteen marttyyriä' pitäneet juhlalliset hautajaiset ja pystyttäneet mainitun muistomerkin papinmurhaajalle.

»Friedrichshofin kartanon pehtori, joka pitemmän aikaa on ollut punaisia paossa, saapuu luokseni ja pyytää muutamia sotilaita mukaansa lähteäkseen Friedrichshofiin, jonne hän ei yksin uskalla mennä, sekä lupaa siitä hyvästä lahjoittaa pataljoonalle muonavaroja. Hän saa mukaansa muutaman ratsulähetin sekä hevosmiehiä rekineen 3:nnesta komppaniasta.

»Retkikunta saapuu kuitenkin liian myöhään perille: punaiset ovat jo ehtineet tyhjentää kartanon puhtaaksi ja viimeinen kuorma on lähtenyt vähän ennen meikäläisten tuloa. Metsän laidassa kartanon eteläpuolella näkyy muutamia vihollisen ratsumiehiä.»

17 p:n iltaan mennessä Pohjan Pojat olivat asettuneet linjalle Breussin ja Darsenzeemin tienhaara l/2 km Adselista etelään—Hoppenhof—Mönisten kartano. Pohjan Poikain soittokunta marssi Adselin linnaan seuraavana päivänä soittaen siellä oleville joukoille m.m. »Porilaisten marssia» samoilla paikoilla, joilla ennen venäläisten ja saksalaisten sotilasmarssit olivat kaikuneet. Soittokunta sai taivaltaa sieltä seuraavana päivänä jälleen pitkän matkan, nim. Hoppenhofiin.

17 p:n iltana eversti _Kalm_ julkaisi Taivolassa operatsionikäskynsä N:o 9 Pohjan Pojille. Hän mainitsee siitä taistelukertomuksessaan Koikylä—Marienburg taistelukaudelta:

»Joukkojen! tavattomista, huonossa vaatetuksessa, rikkinäisissä jalkineissa ja ankarassa pakkasessa suoritetuista marsseista johtuneen suuren väsymyksen vuoksi en seuraavaksi päiväksi voinut suurempia tehtäviä määrätä.»

1:nen pataljoona sai tehtäväkseen pitäen yhteyttä Hoppenhofissa olevan virolaisen panssarijunan kanssa varmistaa sijoituspaikkansa. Jääkärikapteeni _Hannulan_ komentoon määrättiin samalla toistaiseksi 2:sen pataljoonan 6:s komppania, joka Adseliin saavuttuaan sai vaihtaa 1:sen komppanian.

2:sen pataljoonan 4:s komppania ja 2 raskasta konekivääriä jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ johdolla saivat määräyksen marssia 18 p:n kuluessa Saara—Möniste—Vastse-Roosa (Neu-Rosen) tietä Luxenhofin kartanoon viertotien ja Valk—Marienburg rautatien risteyksen lähelle.

Kaikki patterit määrättiin jääkärimajuri _Snellmanin_ välittömän johdon alaisina keräytymään Adseliin.

Ratsuosaston päällikön, vääpeli _Vartiaisen_ tuli kerätä ympäristöstä ratsuiksi kelpaavia hevosia reserviin, jotta aina olisi levänneitä ratsuja tulevissa taisteluissa käytettäviksi yhteydenpitoon eri osastojen välillä. Samalla hänen oli koetettava hankkia lisää satuloita. 18 p:n aamuna 3:s komppania siirtyi viertotielle Breussin tienhaaran luo varmistaen länteenpäin. Punaisten etujoukot (n. 150 ratsu- ja 100 jalkamiestä) olivat Lasdingissa n. 10 km päässä. 1:nen komppania siirrettiin Darsenzeemiin, ja se asetti kenttävartion tienhaaraan Breeschen luo.

Jääkärikapteeni _Svinhufvudin_ joukko lähti liikkeelle Alakylästä 18 p:nä klo 9 ap. sille määrättyä uutta sijoituspaikkaa kohden. Lääkintäkapteeni _Kalpa_ kertoo matkasta:

»Lähimpänä määränä 2:sella pataljoonalla on nyt suuri, Riian ja Pihkovan välinen viertotie, joka pitää saavutettaman 18 p:nä. Lähdetään siis jälleen liikkeelle, sivuutetaan Mönisten ja Vastse-Roosan kartanot, samotaan läpi Hoppenhofin kauppalan, jonka asukkaat suurin joukoin ovat keräytyneet katsomaan ohi kulkevia suomalaisjoukkoja. Erikoisesti pistää silmään suuri mustalaisten ja juutalaisten lukumäärä asukkaiden keskuudessa. Repaleinen puku, likaiset kasvot, tylsistynyt ilme — kaikki puhuu hädästä ja kurjuudesta, ilottomasta elämästä ja toivottomasta tulevaisuudesta. Ovat meidänkin poikiemme varustukset puutteelliset, onpa puhtaudessakin paljon toivomisen varaa, mutta katse on heillä terävä silmä kirkas, ja iloisena heidän laulunsa kaikuu kauppalan lävitse kuljettaessa: 'Oi kallis kotimaa... ei ole maata sen armaampaa.' Vieraalla maalla, vieraan kansan keskuudessa tuntuu kotimaa kaksin verroin kalliilta, siellä vallitsevat puutteellisuudet ja epäkohdat häviävät mielestä. Sen ympärille muodostuu jonkinlainen sädekehä.

»Iltapäivällä saavumme suuren viertotien ja Valk—Marienburg rautatien risteykseen. Tähän on meidän majoituttava yöksi, täällä odotettava uusia määräyksiä ja toimintaohjeita.

»Vihollinen on lähettyvillä, siitä ei ole epäilystäkään, vieläpä sillä on varsin suuria voimia käytettävinään päättäen paikallisten asukkaiden tiedonannoista Kysymyksessä on ainakin kaksi bolshevikirykmenttiä, kun taas 2:sen pataljoonan miesluku supistuu kahteensataan mieheen. Ja vihollinen vielä lisäksi tietää vähälukuisuutemme. On siis kylläkin syytä olla varuillaan.»

Jääkärikapteeni _Svinhufvud_ varmisti viertotien Oppekalniin päin kenttävartiolla ja Warkalin suuntaan aliupseerivartiolla, tien Neu-Laizeniin kenttävartiolla ja metsän Mickeleniä kohden kaksoisvartiolla.

Heti, kun pataljoona oli saapunut Luxenhofiin, joutuivat sen tiedustelijat kosketuksiin n. 20-miehisen ja 2 konekiväärillä varustetun vihollisen kanssa, joka ajettiin kiivaan kahakan jälkeen pakosalle. Varajoukkueenjohtajan, vänrikki _Laurikaisen_ johtama ryhmä 4:nnestä komppaniasta ryhtyi ajamaan takaa vihollista, mutta joutuikin kosketuksiin suuremman, n. 150-miehisen bolshevikijoukon kanssa 3 virstan päässä Luxenhofista Pihkovaan päin.

Eräs 4:nnen komppanian sotilas kertoo siitä:

»Vänrikki _Laurikainen_ lähti liikkeelle ryhmän kera majapaikastamme. Kaikki, etenkin komppaniamme päällikkö, tiesivät, että hän täyttäisi tunnollisesti tehtävänsä. Niin kävikin. Pian lähetti alkoi tuoda raportteja, joissa luki:

»'Ryhmäni siellä ja siellä, vihollinen yhä peräytyy. Vastassa 2 tai 3 komppaniaa.'

»Raportteja tuotiin useampia, aina vain kauempana nuo 10 miestä olivat. Mutta viimein saapui raportti, jossa patrullin johtaja pyysi apua: ilta oli jo myöhä ja hänen miehensä väsyneitä, vihollisen saartamia.

»Apua ei ehditty lähettää vielä, kun jo hänen miehiään märkinä ja verissään alkoi tulla majapaikkaamme. He kertoivat taistelun kulusta.

»Aina vain oli menty eteenpäin, vihollinen peräytyi aina syvemmälle synkkään metsään. Vähän oli miehiä kyllä peloittanut, mutta kun vänrikki _Laurikainen_ marssi edellä, niin kukaan ei ajatellutkaan takaisin kääntymistä.

»Vihdoin oli tullut pimeä, ja vihollinen oli saartanut heidät melkein kokonaan. Pohjan Pojat odottivat erään pienen mäen kupeella ketjussa tien molemmilla puolin.

»Laaksosta alkoi kuulua ryssien puheensorinaa. Siellä vihollinen komensi joukkojaan ketjuun, mutta ryssät eivät millään olisi tahtoneet lähteä eteenpäin. Vihdoin he kuitenkin alkoivat hitaasti kulkea kohti suomalaisia, joiden asemista he eivät tienneet mitään.»

»Pohjan Pojat näkivät, miten kolme tiheää vihollisketjua pimeässä vyöryi heitä kohden, mutta he eivät väistyneet paikoiltaan, äänettöminä vain odottivat. Vihdoin bolshevikit olivat jo aivan heidän edessään. Silloin vänrikki _Laurikainen_ laukaisi seisaaltaan mauserinsa vihollisen johtajan korvaan surmaten hänet heti. Mutta kintereillä seurannut bolsheviki ehti myös ampua vänrikki _Laurikaista_ rintaan. Sama ryssä sai kuitenkin vielä maistaa vänrikin mauserin kuulaa. Kova kiväärinpauke seurasi heti näitä laukauksia, ja ennen pitkää bolshevikit vetäytyivät takaisin.

»Pohjan Pojat koettivat tuoda muassaan johtajansa ja aivan hänen viereensä kaatuneen ryhmänjohtajan, aliupseeri _Arvo Heinon_ ruumiita. mutta se osoittautui mahdottomaksi. Osa patrullista palasi Luxenhofiin tuomaan sanaa tapahtumasta, toinen osa jäi taistelupaikan läheisyyteen.»

Saatuaan sanoman vänrikki _Laurikaisen_ ja aliupseeri _Heinon_ kuolemasta komppanianpäällikkö, kapteeni _Pekkanen_ riensi vänrikki _Luostarisen_ ja muutamien sotilaittensa kera noutamaan kaatuneiden ruumiita. Kun he lähestyivät taistelupaikkaa, tuli heitä vastaan muutamia partioon osaaottaneita sotilaita, jotka henkensä uhalla pelastettuaan johtajiensa ruumiit kuljettivat niitä nyt reellä kohti Luxenhofia. Bolshevikit eivät olleet ehtineet edes ryöstää kaatuneita.

Jääkärikapteeni _Svinhufvud_ mainitsee pataljoonansa sotapäiväkirjassa tilanteesta:

»Asukkaiden ja saatujen vankien kertomusten mukaan, jotka kaikki muuten olivat yhdenmukaisia, olivat vihollisen voimat kaksi rykmenttiä (noin 2.000 miestä) keskittäytyneinä Oppekalnin ja Alt-Laizenin seutuville. Vihollisen keskuudessa vallitsee suuri paniikki ja joukot ovat aivan hajoamistilassa ollen solumassa - Marienburgia kohti. Sitäpaitsi sotilaitten ja neuvostojen välillä vallitsee erimielisyyttä tuon kauppalan puolustamisesta. Osa vihollisista on omavaltaisesti marssinut kauppalan läpi Pihkovaan päin.»

Eversti _Kalm_, jolle tilanteesta Luxenhofissa oli ilmoitettu, lähetti 4:nnelle komppanialle ilmoituksen, että se saisi vetäytyä takaisin Hoppenhofiin. Jääkärikapteeni _Svinhufvud_ katsoi kuitenkin, että peräytyminen, vaikka sitä voitiinkin silloisissa oloissa pitää parhaana, olisi lamauttanut yhä enemmän miehistön mielialaa, ja päätti jäädä paikoilleen. Yö kuluikin vastoin odotuksia rauhallisesti.

Pohjan Pojat olivat siis täyttäneet heille etelärintaman ylipäällikön määräämän tehtävän, vieläpä yksin, ilman edellytettyä eversti _Puskarin_ joukkojen tukea. He olivat myös saavuttaneet omalta kohdaltaan sen linjan, jota myöten eversti _Kalm_ oli aikaisemmin mainitussa julistuksessaan Pohjan Pojille ilmoittanut Viron kansallisen etelärajan kulkevan. Mutta eversti _Kalmin_ tarkoitus ei ollut pysähtyä vielä siihenkään. Hän tähtäsi, kuten aikaisemmin on jo viitattu, Marienburgin valloittamiseen.

5. Neljäs taistelukausi.

(Marienburgin valloitusretki.)

Eversti _Kalmin_ suunnitelma oli jatkaa hyökkäystä Marienburgiin saakka. Sen valloittamiseksi hän laati seuraavan historiallisen käskynsä:

»Pohjan Poikain Operatsionikäsky N:o 10 Komentaja. Pohjan Pojille.

Taivolan asemalla 18/II —19, klo 16.

1. Vihollinen hyökkää, kaikki voimansa ponnistaen, virolaisia joukkoja vastaan sekä Pihkovan että Wolmarin suunnalla. Pohjan Poikain toiminta-alueella ei ole järjestettyä vastarintaa huomattavissa.

2. Koska Virossa toimivien suomalaisten joukkojen pääintendentti on suuresti laiminlyönyt rykmenttimme varustamisen, erikoisesti vaatettamisen, ja koska vihollinen rykmentistämme riippumattomista syistä on aina päässyt kaikkine ryöstösaaliineen pakoon ja todennäköisesti viime päivinä monelta suunnalta koonnut Marienburgiin ryöstötavaraa ja rautatien liikkuvaa kalustoa, olen rykmenttiini nähden puhtaasti taloudellisista syistä — kuitenkin samalla avustaen Etelärintaman Ylipäällikköä hänen vaikeassa tehtävässään ottaa haltuun Riga—Pihkova viertotie — pakoitettu tekemään saaliinpyydystysretken Marienburgiin. Pääasiallisesti tarvitsemme sotilasvaatekappaleita, jalkineita, aseita, satuloita, rautatien liikkuvaa kalustoa, kenttäpuhelinjohtoa, kenttäpuhelimia, sähkölennätinkoneita ja mahdollisesti ruoka- ja saniteettitarpeita. Tehtävämme suoritettuamme on meidän pikimmiten palattava Marienburgista rautateitse Valkiin.