Part 23

»Klo 3 aikaan alkaa Varnan suunnalta kuulua kivääritulta, johon muutama tykinlaukaus sekautuu. Taistelun hälyä kuuluu vain n. 10 minuutin ajan, senjälkeen kaikki on hiljaista. Arvaan, että jääkäriluutnantti _Koivisto_ on nyt kosketuksissa vihollisen kanssa, ja päättäen taistelun lyhytaikaisuudesta hän on tehtävässään onnistunut. Varnan saattaa siis edellyttää olevan hallussamme ja oikean sivustamme turvatuksi. Olettamukseni osoittautuukin sitten oikeaksi. Vasen sivustamme sitävastoin on uhan alainen, sillä panssarijunat eivät pääse tukemaan toimintaamme, kuten yllä on mainittu.

»Vihollistulen pakotuksesta jääkäriluutnantti _Marttisen_ joukon täytyy (m.m. keskitti 6 raskasta konekivääriä sitä vastaan tulensa) vetäytyä hiukan taaksepäin rinteen suojaan. Tällöin vääpeli _Riikosen_ joukkue 1:sestä K.K.K:sta saa käskyn rientää avuksi. Raskaita konekiväärejä on lumessa vaikea liikutella, kantaessaan niitä miehet uupuvat. Omien joukkojen yli ampuminen on mahdotonta, kun aukean laidassa ei ole mitään korkeampaa paikkaa. Siis ei auta muu kuin koettaa pyrkiä jalkaväen tasalle ja ajoissa vääpeli _Riikonen_ ehtiikin kivääreineen paikalle. Hän asettaa heti kiväärinsä asemaan ja avaa tulen. Tällä taisteluhetkellä sattuu seuraava unhottumaton episodi:

»Toisen konekiväärin miehistöön kuuluvat m.m. sotilaat _Hannes Lappalainen_ sekä veljekset _Oskar_ ja _Sven Häggman_. Kun k.k.-joukkue avaa tulen, niin silloin juuri punaisten k.k.-suihku osuu mainittuun kivääriin ja ampujana oleva sotilas _Lappalainen_ haavoittuu käsivarteen ja silmänräpäyksen kuluttua päähän vaipuen kuolleena kiväärinsä päälle. Samassa _Oskar Häggman_ tarttuu kaatunutta hartioista, nostaa syrjään ja asettuu jatkamaan ampumista, mutta ei ehdi aloittaakaan, kun jo saa kuulan päähänsä jääden hänkin kuolleena virumaan kiväärin päälle. Tämän jälkeen vuorostaan _Sven Häggman_ nostaa kaatuneen veljensä syrjään astuen hänen tilalleen ja ryhtyy ampumaan. (_Sven Häggman_ pysyi haavoittumattomana sodan loppuun saakka.) Koko ajan on joukkueen tuli täydellinen, vaikka monta miestä kaatuu ja haavoittuu. Lopputaistelussa vääpeli _Riikonen_ itse ampuu toisella kiväärillä, kun ei siihen enää riitä kykenevää miestä ja loput — 3 miestä — ovat raskaan 'rukin' kantamisesta puolikuolleina. (Kyseessä olevan kiväärin miehistö menetti taistelussa 2 kaatunutta ja 2 haavoittunutta.)

»Koska jo alkaa hämärtää ja tahdon saada voimia kuluttavan taistelun mahdollisimman pian ratkaisuun, lähetän viimeisen reservini, jäljellä olevan joukkueen 3:nnesta komppaniasta tuleen. Sen johtajalle, vääpeli _Rytköselle_ annan tehtäväksi kulkea ensin puron uomaa myöten alaspäin Peddeljokeen asti ja sieltä sitten hyökätä vasemmalta puolen kartanon kimppuun. Mutta joukkue ei maltakaan kulkea tarpeeksi pitkälle, vaan nousee liian aikaisin ylös puron uomasta joutuen näin edellisen joukkueen vasemman siiven sisään ja osaksi sen jatkoksi. Konekiväärijoukkueen tulen suojassa luutnantti _Marttinen_ ryhtyy nyt lisätyin voimin uudelleen etenemään. Taistelu on ratkaisukohdassaan. Pitkin koko hyökkäysrintamaa käydään nyt rynnäkköön.»

Pohjan Poikain 1:sen komppanian sotilas S. kertoo Luhde Grosshofin taistelun loppuvaiheista:

»Konekiväärimme ensimmäisen panoslaukun olemme ampuneet tyhjiin, ja toinen on jo alulla. Kiväärinpiippu punoittaa. Ajan lunta sen niskaan, ja saan vastaukseksi kiukkuisen sihinän. Tyhjiksi ammutut kasetit ovat sikin sokin hangella, ja patruunan hylsyt kohoavat pienenä kumpuna patruunapesän alla. Käskystä lyön tyhjän laukun piipun tueksi. Pakkasesta huolimatta olen aivan sulaa kuumuuteen.

»Ehdin vähän vilkaista sivullenikin. Vasemmalla meistä, kartanoon johtavalla puistokujalla makaa joitakin tummia möhkäleitä Ne ovat meidän poikiamme. Tuolla aivan lähellä kartanoa joku haavoittunut Pohjan Poika lepää nojaten vaahteran rosoista runkoa vastaan. Tuossa taas toinen koettaa ryömiä ketjuamme kohden vetäen perässään auennutta sidekääröä, jolla hän on koettanut sitoa haavaansa. Kauempana sanitäärit paareineen kulkevat sitomassa ja korjaamassa pois taistelukentältä vaikeasti haavoittuneita, joita makaa siellä täällä ketjumme edessä pitkin koko rintamaa.

»Olemme taistelleet herra ties kuinka kauan. Yht'äkkiä lakkaa ampuminen. Ainoastaan jokin laukaus enää pamahtaa.

»'Edessä on meidän miehiä, älkää ampuko!'

»Emme käsitä mitään. Tottelemme kuitenkin ja annamme konekiväärimme levätä. Ainoastaan oikealta kuuluu vielä ammuntaa. Siellä on virolaisia, jotka räiskyttävät edelleen.

»'Älkää ampuko! Ettekö kuule?'

»Lähin virolainen sotilas väittää ampuvansa vain tähtiä osoittaen tuonne ylös, jossa taivas alkaa jo hiljalleen hämärtyä. Virolaiset koettavat kyllä vakuuttaa, että vastassamme on punaisia, ja ettei mikään väärinkäsitys ole mahdollinen. Mutta me emme tahdo uskoa. Vihdoin lähtee pari vapaaehtoista ottamaan selvää asiasta. Kiväärin tukki ylös nostettuna he lähenevät kartanoa.

»'Keitä te olette?'

»Ryhmäpäällikkö K:n kysymys saa vastaukseksi kuularyöpyn, ja huimalla vauhdilla pojat kipaisevat pellon poikki luotien saattamina ja samaa kyytiä ketjuun.

»Punaisia!

»Alamme taas ampua uudella innolla.

»'Ketju oikealla!'

»Bolshevikit aikovat siis toden teolla tuhota meidät. Yksi raskaista konekivääreistä saa määräyksen lähteä avuksi. Kohta tasainen ta-ta-ta rauhoittaa miehiämme. Oikealta tulee pitkin ketjuamme nopeasti edeten sanoma: punaiset pakenevat!

»Äsken näyttäytynyt ketju ei siis ollutkaan muuta kuin jono pakenevia, jotka painautuvat kiireen kaupalla kohti Valkia.

»'Syöksyyn — ylös — mars mars!'

»Hurraten ketjumme painuu jälleen yli lumisen pellon. Kevyemme ampuja juoksee aukean ylitse kivääri kainalossaan ampuen sillä juostessaan minkä ennättää.

»Näen jonkun uhkarohkean punaisen lättiläisen ruumiin melkein puolivälissä aukeata. Poisheitettyjä kiväärejä, selkäreppuja ja verta on kaikkialla. En ehdi muuta kuin vähän vilkaisemaan sivulle, vauhtimme on näet ankara.

»Sivuutamme tiilirakennuksen ja sen yhteydessä olevan pienen puutalon. Mies seisoo viimemainitun ovella. Erotan hänen kädessään kevyemme ampujaan kohdistetun kiväärin. Aivan kintereilläni juoksee johtajamme L.

»'Ammu!'

»Silmänräpäyksessä hän käsittää tilanteen, salamana lentää kivääri poskelle. Laukaus. Tumma ruumis vierähtää porraspäihin jääden siihen liikkumattomaksi.

»Maantielle tullessamme saamme näkyviimme vihollisen jättämän konekiväärin, vähän matkan päässä toisen ja aivan sen vieressä kolmannen — kevyen. Ohimennessämme vain kosketamme niitä vahvistaaksemme ne komppaniallemme kuuluvaksi sotasaaliiksi.

»Maantien toisella laidalla on rykelmä heinähaasioita. Kuumeisella kiireellä käymme työhön käsiksi, ja pian on meillä niin suuri aukko heinämuurissa, että voimme pistää konekiväärimme piipun siitä ulos suunnataksemme tulen pakeneviin. Loivalla mäenrinteellä kapuaa joukottain punaisia lättiläisiä pyrkien metsän suojaan. Mutta heidän ollessaan jo pitemmällä kuin puolivälissä saamme kiväärimme kuntoon, ja sitten se alkaa. Lumi vain pöllähtelee yhtenä ryöppynä. Ruumis ruumiin jälkeen vierähtää alas rinnettä. Punaiset koettavat raahata turvaan haavoittuneita tovereitaan, mutta auttajat jäävät myös makaamaan hangelle kevyemme kuulien satuttamina.

»On jo aivan hämärää, kun ammumme viimeisen laukauksemme. Makaamme ketjussa Luhde Grosshofin eteläpuolella. Vähitellen hikinen ruumis jäähtyy, ja pakkanen alkaa tuntua purevalta. Tapaa taas vanhat tutut, jotka on hetkeksi unohtanut taistelun melskeessä.

»'Vielähän elät!'

»'Vielähän sinäkin.'

»'Terve, terve. Meillä taisikin olla kuumat paikat?'

»Huudahduksia, kysymyksiä ja vastauksia satelee ilmassa. Se on kaatunut ja se ja se. Mieli synkistyy.

»Puolisen tuntia makaamme ketjussa pakkasen kynsissä. Patrulleja muodostetaan ja lähetetään joka suuntaan. Komppanian jäännös kokoutuu jonkin pitkän rakennuksen edustalle.

»'Kiväärit yhteen — pane! Poistukaa!'

»Ryhmät ovat käyneet pieniksi. Vähän ajan kuluttua tuodaan höyryävä kenttäkeittiö paikalle. Saamme jotakin taas suuhumme. Olemmekin tapelleet koko päivän syömättä. Ulkona pihamaalla tuntuu kylmältä. Lähden sisälle lämmittelemään. Pilkkopimeät huoneet ovat täynnä sotilaitamme. Viimeisessä huoneessa on virolaisia, _Kuperjanovin_ sissejä.

»Takaisin pihalle pyrkiessäni törmään vastakkain 3:nnen komppanian lähetin kanssa. Hän, tuo metrinkorkuinen, raahaa perässään komppanian lippua.

Luhde Grosshofin valloittaja, jääkäriluutnantti _Hannula_ ratsulähettinsä kera kartanon pihalla.

»'Minä pelastin meidän komppaniamme lipun. Sinne olivat jättäneet taistelukentälle.'

»'Minne viet sitä nyt?'

»'Komppanianpäällikölle.'

»'Anna kun autan sinua. Tule mukaan.'

»'Lippua en anna. Minähän sen pelastin.'

»Autan häntä pääsemään perille. Miten lujasti nuo pienet kädet ovatkaan kietoutuneet lipputangon ympärille! Mennessään hän vielä mutisee itsekseen:

»'En anna, en, vaikka miten kävisi.'

»Suljen oven hänen jälkeensä ja painun ulos pakkasiltaan.»

Luhde Grosshofin kartano joutui täten siis erittäin sitkeän ja raivokkaan taistelun jälkeen Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan haltuun tammikuun 31 p:nä klo 4,30 ip. Taistelun harvinaista kiivautta osoittaa sekin, että sen kuluessa Pohjan Pojat ja lättiläiset tarkk'ampujat saattoivat joutua käsikähmäänkin, jolloin oteltiin mies miestä vastaan elämästä ja kuolemasta.

Pohjan Poikain 1:nen pataljoona oli saanut tulikasteensa ja osoittanut loistavasti, että sen kuntoon saattoi luottaa vaarallisimmissakin tilanteissa. Koko pataljoona oli täyttänyt tehtävänsä loistavasti, urhoollisesta pataljoonankomentajasta pienimpään lähettipoikaan saakka.

Pataljoonan tappiot olivat erittäin raskaat. 1:nen komppania menetti kaatuneina päällikkönsä, jääkäriluutnantti _Antti Kärnän_ ja sotilaat _Eino Aulangon, Akseli Hieperin, Sulo Koskisen, Vilho Koskisen_ ja _Aarne Virtasen_ sekä kaatuneena tai vangiksi joutuneena sotilas _Pekka Väätäsen_ ja haavoittuneina 3 upseeria, joukkueenjohtajat _Eero Gammelinin, Yrjö Brusinin_ ja _Oivon_, 3 aliupseeria ja 11 sotilasta, joista kuoli myöhemmin haavoihinsa 1 aliupseeri: kersantti _Arvo Järvinen_, ja 4 sotilasta: _Topias Hämäläinen, Niilo Jussila, Kalle Laaka_ ja _Kalle Tenho_. l:sestä K.K.K:sta kaatui aliupseeri _Otto Snellman_ ja sotilaat _Edvin Aho, Oskari Häggman_ ja _Hannes Lappalainen_ sekä haavoittui 4 sotilasta. 3:nnen komppanian tappiot olivat varsin suuret: kaatuneet: vääpeli _Toivo Auvinen_, kersantti _Antti Valtonen_, ryhmänjohtajat _Lauri Brander_ ja _Viljo Teeri_ ja sotilaat: _Antti Ahvonen, Ville Haajanen_ ja _Pauli Veikkola_ sekä haavoittuneet: 2 upseeria, joukkueenjohtajat _Kaarlo Mantere_ ja _Rytkönen_, ja 25 sotilasta, joista kuoli myöhemmin haavoihinsa 4 sotilasta: _Oskari Ahokas, Yrjö Häyhä, Yrjö Taberman_ ja _Väinö Vallin_. Pataljoonan kokonaistappio oli: kaatuneita, haavoihinsa kuolleita ja kadoksiin joutuneita: 1 upseeri, 6 aliupseeria ja 20 sotilasta, sekä haavoittuneita: 5 upseeria, 2 aliupseeria ja 32 sotilasta.

Jääkäriluutnantti _Hannula_ kertoo edelleen:

»Heti kartanon valtauksen jälkeen punaisten tykki, joka on asemassa Telin luona, alkaa pommittaa ihmeteltävän tarkasti kartanoon vievää tietä ja itse kartanoa. Pommitusta kestää vain n. 10 minuuttia, eikä se vahingoita ketään.

»Ihmettelen, miksi taistelun loppupuolella tykistömme ei ole enää avustanut hyökkääviä joukkojamme. Selityksen saan taistelun päätyttyä majuri _Snellmanilta_. Punaiset olivat lähettäneet nähtävästi radan vartta pitkin joukon kiertämään vasenta sivustaamme. Tästä liikkeestä emme Varen luona tienneet mitään, eikä sitäpaitsi olisi ollutkaan voimia jäljellä sitä vastaan. Silloinkuin taistelu Luhde Grosshofista oli ratkaisukohdassaan, ilmestyi tykistön eteen Konisten talon kohdalle metsänreunasta yhtäkkiä punaisten ketju. Se oli nähtävästi ensin kulkenut radan vartta ja sitten painunut Peddeljoen uomaan, josta se nousi Konisten kohdalla ylös. Patterien oli kiireimmiten valjastettava hevoset tykkien eteen ja ajettava täyttä laukkaa tiehensä. Sillan korvassa, lähellä Tellisteä, ollut virolainen ambulanssi ajoi suin päin matkoihinsa. Luhde Grosshofin juuri silloin tapahtunut valloitus pakotti kuitenkin tämän vihollisjoukon peräytymään takaisin.

»Kartanosta karkoitettu vihollinen pakenee meidän konekivääritulemme ahdistamana suurimmaksi osaksi suoraan alas Peddeljoen uomaan ja sieltä edelleen rautatielle päin. Panssarijuna olisi tällöin erinomaiseksi avuksi. Kartanon kellarista löydetään vielä joitakuita kätkeytyneitä vihollisia, niiden joukossa pari kiinalaista. Vastustajamme ovat olleet lättiläisiä, joukossa kiinalaisiakin, joiden ruumiita löydetään kaatuneiden joukosta.

»Taistelusta uupuneet miehet eivät jaksa ajaa takaa vihollista, joten pataljoona pysähtyy yhdessä kerallamme lopputaisteluun osaaottaneiden virolaisten kanssa — n. 30—40 miestä — asemiin Luhde Grosshofista n. 1 km. lounaiseen olevaan tienristeykseen. Samaan aikaan saapuu jääkäriluutnantti _Koivistolta_ kirjallinen ilmoitus, että Varna on hallussamme. Heti taistelun päätyttyä lähetetään patrullit etuoikealla olevaan metsään, vasemmalle rautatietä kohden ja pitkin maantietä, ottamaan selvää, ovatko kylät edessämme vihollisista vapaat. Haavoittuneita ja kaatuneita kerätään vielä takanamme taistelualueella. Patrullit palaavat kylistä ilmoittaen, etteivät ole nähneet niissä mitään epäilyttävää. Pataljoona kerätään tienristeykseen. Kenttäkeittiölle on lähetetty käsky saapua paikalle, ja miehille jaetaan lämmin keitto, josta edellisestä päivästä saakka nälkää nähneet virolaisetkin saavat osansa. Syönnin jälkeen lähdetään liikkeelle mukanamme luutnantti _Pekarskyn_ johtama pieni joukko sissipataljoonasta. Muu osa siitä on aivan hajallaan, ja sitä kootaan ja järjestetään rintaman takana.»

Luhde Grosshofin taistelusta tulkoon tässä yhteydessä vielä mainituksi, että jääkärimajuri _Snellmanin_ tykistön tulen vaikutus huomattiin taistelun päätyttyä erittäin tehokkaaksi. Kartanossa ja sen ympärillä olevissa punaisten asemissa huomattiin useita täyssattumia, pihalla olleisiin vihollisen konekivääripesäkkeihin oli putoillut Pohjan Poikain tykkien ammuksia, ja eräänkin iskukuopan ympärillä makasi 19 vihollisen ruumista. 1:nen patteri kulutti taistelun aikana 148 granaattia ja 3:s patteri 80 shrapnellia ja 5 granaattia. Pohjan Poikain tykistöstä haavoittui taistelussa vain 1 mies lievästi.

1:sen pataljoonan vaiheista taistelun jälkeen ja tulosta Valkiin jääkäriluutnantti _Hannula_ kertoo:

»On jo tullut pimeä. Maasto maantien oikealla puolella Luhde Grosshofin kartanosta Valkiin saakka on aukeata, kumpuista, vasemmalla taas on Peddeljoen uoma, ja heti sen toiselta puolelta alkaa havumetsä. Ennen Valkia on useita puolustukseen sopivia kohtia bolshevikeille. Kun tahdon päästä eteenpäin niin nopeasti kuin suinkin tarvitsematta vihollisia kohdatessamme levittää koko pataljoonaa taisteluun, lähetän jääkäriluutnantti _Marttisen_ johdolla edellämme kulkemaan pienen, käsigranaateilla runsaasti varustetun iskujoukon, jonka tehtävänä on pimeyttä hyväkseen käyttäen yllättävästi ottaa haltuunsa edessä olevat kylät, jos punaiset yrittäisivät niissä vastarintaa. Muu osa pataljoonaa seuraa jäljessä. Vihollinen on kuitenkin vetäytynyt Valkiin saakka. Pataljoona ja luutnantti _Pekarskyn_ joukko majoittuvat Laun, Ramonin ja Duden taloihin. Viimemainittu huolehtii oikean sivustamme varmistuksesta, muu etuvartiopalvelus annetaan 1:sen komppanian tehtäväksi, joka asettaa kenttävartion Teliin ja ryhtyy tiedustelemaan Valkia kohden. Puolustusasemat määrätään ja raskaat konekiväärit asetetaan asemiin, sittenkuin ne on puhdistettu. Uupuneet sotilaat saavat levätä.

»Päivän taistelu on ollut raskas ja verinen vaatien monta korvaamatonta uhria. Suuremmat ovat kuitenkin punaisten tappiot. Valkin asukkaat kertovat sittemmin, että koko päivän punaiset ovat kuljettaneet kuolleitaan ja haavoittuneitaan kuormittain taistelupaikalta Valkiin.

»Välittömässä johdossani oleva taisteluvoima on illalla 31 p:nä melko vähiin supistunut 1/3 pataljoonaa, nyt siis puolet taisteluvahvuudestamme, on muualla sidottuna. Mitään reserviä ei ole. Tykistö on vetäytynyt takaisin. Niin ollen olen pakotettu luopumaan aikeestani hyökätä vielä sinä yönä kaupunkiin. Sitäpaitsi saan illalla eversti _Kalmilta_ käskyn pysyä ottamissani asemissa ja odottaa aamua, jolloin tykistön toiminnan tuloksista riippuen annettaisiin etenemiskäsky.

»Yöllä saan vielä _Kuperjanovin_ sijaiselta ilmoituksen, että hän on sissipataljoonan kanssa Kiisan talossa, ja että siitä on jäljellä n. 150—170 miestä.

»Ei voida siis toistaiseksi ottaa lukuun sissipataljoonan käyttöä kokonaisuudessaan, sillä sitä ei vielä ole saatu jälleen kootuksi ja järjestetyksi, ja sitäpaitsi se on lopen uupunut. Illalla ilmoittautuu minulle tosin vielä n. 40 miestä sissipataljoonasta, joten käytettävissäni on sillä hetkellä n. 70 virolaista. Koska pidän voimiani riittämättöminä ja luutnanttien _Koiviston_ ja _Kalervon_ toimintataholta ei kuulu mitään levottomuuteen aihetta antavia tietoja, päätän kutsua 2:sen komppanian ja luutnantti _Kalervon_ joukkueen takaisin pataljoonan luo voidakseni yhdistetyin voimin aamun valjetessa rynnätä sisään kaupunkiin. Ilmoitan toimenpiteestäni eversti _Kalmille_, joka vastaa, että on tosin uskallettua ottaa pois mainittuja osastoja, mutta ettei hän tahdo silti peruuttaa määräystäni. Samalla hän kuitenkin kieltää hyökkäämästä Valkiin ennen hänen käskyään. Luutnantit _Koivisto_ ja _Kalervo_ saapuvat aamuhämärissä ja majoittuvat työväentaloon maantien varrelle. 2:nen komppania on menettänyt Varnan taistelussa vain 1 miehen lievästi haavoittuneena.

»Pohjan Poikain tykistö asettuu asemiin majapaikkamme luo ja ryhtyy päivän valjettua pommittamaan kaupungin eteläpuolta pyrkien rautatienaseman ja radan vahingoittamiseen. Tehtävä on kuitenkin vaikea, sillä suoranaista tähystysmahdollisuutta ei ole, tuli on ohjattava kartan ja kaupungin muita rakennuksia korkeammalle kohoavien tornien y.m.s. mukaan.

»Aamulla saan etenemiskäskyn eversti _Kalmilta_ ja ilmoituksen, että hiihtokomppania, joka aamuyöstä on saapunut Tartosta Sangasteen jääkäriluutnantti _Kareksen_ johdolla, on annettu käytettäväkseni. (Jääkäriluutnantti _Kares_ ilmoittautui minulle kuitenkin vasta iltapäivällä Valkissa.)

»Aamuyön kuluessa 1:sen komppanian tiedustelupatrullit ovat retkeilleet kaupunkiin asti.

»Tykistömme juuri aloittaessa pommitustaan tuodaan luokseni 3 punasotilasta, jotka 1:sen komppanian kenttävartiosto on vanginnut maantiellä, kun he ajoivat reessä kaikessa rauhassa Valkista Luhde Grosshofia kohden. Vangit, jotka ovat lättiläisiä ja muuten hyvissä sotilaspukimissa, kertovat olevansa sanitäärejä, nukkuneensa yön rautatienasemalla ja herättyään huomanneensa kaikkien lähteneen pois. He luulivat silloin, että joukot ovat lähteneet rintamalle Luhde Grosshofiin, ja lähtivät ajamaan perässä joutuen siten suoraan käsiimme. Heidän kertomuksestaan saattaa siis olettaa, että punaiset ovat vetäytyneet pois kaupungista. Samalla saapuu itsestä komppaniasta ilmoitus, että patrulli on todennut kaupungin olevan vihollisista vapaan. Asukkaiden kertoman mukaan ovat viimeiset punaiset lähteneet sieltä klo 4 aamulla ja mennessään räjähdyttäneet rautatienaseman vesitornin.

»Tykistö, joka on ehtinyt ampua n. 10 panosta, lopettaa tulensa Annan 1:selle pataljoonalle ja _Kuperjanovin_ sissipataljoonalle, joka aamun kuluessa on saapunut majapaikallemme mukanaan 1 eskadroona virolaista ratsuväkeä, käskyn järjestyä marssivalmiiksi maantielle. Pataljoonan kuormasto, joka niinikään on aamulla saapunut paikalle, liittyy perään. Tykistö valjastaa kiireesti hevosensa ja ajaa täyttä vauhtia kaupunkiin saapuen sinne ennen meitä.

Kaupunkiin saapuessamme ovat asukkaat keräytyneet vastaamme. Äänettöminä, ilmaisematta iloa tai mielipahaa he katselevat tuloamme.

»Hetken perästä saan ilmoituksen, että 2:sen pataljoonan kärki on saapunut Valk 1:n rautatienasemalle.

»Sissipataljoonalle olen antanut käskyn sijoittua kaupungin pohjoislaitaan Peddeljoen pohjoisrannalla olevaan esikaupunkiin ja varmistaa suuntaan Valk—Varna, koska tilanne Varnasta pohjoiseen on vielä epäselvä, eikä sieltäpäin odotettavia virolaisia joukkoja vielä kuulu. 2:nen komppania + 1/3 1:sestä K.K.K:sta saa tehtäväkseen sijoittua Valk II:n rautatienaseman luo ja varmistaa sekä tiedustella länteen ja etelään. 1:nen ja 3:s komppania sekä 2/3 1:sesta K.K.K:sta jäävät reserviin lepäämään ja majoittuvat Kirkkotorin läheisyydessä oleviin taloihin. Pataljoonan esikunta sijoittuu Moskovankadun varrella olevaan hotelli Petersburgiin, jossa sitten myös pataljoonan upseeristo saa asunnon. Päivällä saapuu myös eversti _Kalm_ esikuntineen. Rykmentin esikunta sijoitetaan hotelli Centraliin Pihkovankadun varrelle, 2:sen pataljoonan esikunta hotelli Eurooppaan Asemakadulle ja patteriston esikunta hotell Baltischer Hofiin Riiankadun varrelle. Junat eivät vielä pääse Valkiin saakka, sillä välillä on pari siltaa korjaamatta. Ensimmäinen juna saapuu Valkiin vasta seuraavana yönä.»

Eversti _Kalm_ päättää »Pohjan Poikain rykmentin Taistelukertomuksen 30.I.—1.II.1919» seuraavasti:

»Johtamani Pohjan Poikain rykmentin upseeristo ja miehistö varsinkin sen I pataljoona osoitti loistavaa urhoollisuutta ja sitkeyttä taistelussa ylivoimaista lättiläistä vihollista vastaan, jolla oli erinomainen ampumakuri, ja joka ‒ ‒ ‒ ‒ oli taitavien upseerien johdossa. Erinomaista uhraavaisuutta osotti myös _Kuperjanovin_ sissipataljoona.

»Panssarijunat eivät voineet toimia sen johdosta, että rata oli monessa kohden rikottu, eikä sitä taistelun kuluessa voitu saada korjatuksi.

»Kaupungin vallattuaan ryhtyivät komennossani olevat joukko-osastot taistellen etenemään kaupungin itä-, kaakkois-, etelä-, lounais- ja länsipuolelle.

»Kuten edellä olevasta jo selviää, eivät eversti _Kannin_ johdossa olevat 3:s ja 6:s Viron jalkaväkirykmentit katkaisseet Valk—Riika rautatietä räjähdyttämällä Sedde-joen yli johtavaa siltaa, jonka piti tapahtua viimeistään 30:na p:nä tammikuuta. Näin ollen ei minun komentoni alaisena olleen räjähdysosaston toimenpide, kun se 31.I. klo 15,30 sai tuhotuksi Valk—Pihkovan rautatiellä olevan sillan Murgin luona, siten voinut yksin estää vihollista viemästä Valkin kaupungista pois suurta määrää täyteen lastattuja vaunuja kallisarvoisine vetureineen. Luotettavien kaupunkilaisten kertomuksien mukaan lähtivät viimeiset junat kaupungista 31.I. klo 19 tienoilla, kello 20 räjähdytti vihollinen asemalla vesitornin ja veturitallin edustalla olevat kääntösiltalaitteet. Liikkuvasta kalustosta jäi asemalle vain yksi kapearaiteisen rautatien veturi ja konepajassa olevat 2 korjauksen alla olevaa leveäraiteisen radan veturia, muutamia matkustajavaunuja, muutamia kymmeniä tavaravaunuja, niistä osa täydessä kunnossa, sekä 7 kpl. vaunujen päälle asetettavia panssarijunaan kuuluvia suojuksia.

»Kaupunki itse ei joutunut taistelussa kärsimään mitään vaurioita, mutta sensijaan oli sen asukkaat ryöstetty mahdollisimman perinpohjaisesti, sen asukkaista ampumalla murhattu pari sataa henkeä melkein kaikki yhteen paikkaan, ja oli vihollinen tämän lisäksi vienyt kaupungin asukkaita näiden ilmoitusten mukaan mennessään vankeina noin 300 henkeä.

»Vihollisen tappiot olivat melkoiset, eivätkä he edes kerinneet kaikkia kaatuneitaan korjaamaan pois. Summittaisen arvion mukaan menettivät he kuolleina kaikkiaan toistasataa [1:sen pataljoonan komentajan, jääkäriluutnantti _Hannulan_ mielestä luku on arvioitu liian pieneksi] ja haavoittuneina todennäköisesti ainakin kaksi sen vertaa. Tämä arvio perustuu osittain siihen, mitä itse olemme nähneet, osittain kaupunkilaisten kertomuksiin.»

3. Toinen taistelukausi.

(Taistelut Valkin eteläpuolella ja lepohetki Votkissa.)

Valk, johon Pohjan Pojat valloittajina nyt marssivat, on venäläistyylinen kaupunki Peddeljoen etelärannalla, Huolimatta erinomaisesta asemastaan viideltä suunnalta tulevien rautateiden risteyksessä se ei ole vielä toistaiseksi mikään huomattava tehdas- tai kauppakeskus, vaan pikemminkin syrjäinen maaseutukaupunki. Sen asukasluku on n. 8.000, suurimmaksi osaksi virolaisia ja lättiläisiä, varsin runsaasti myös saksalaisia, venäläisiä ja juutalaisia.

Kaupunki tekee ensi näkemältä ikävän vaikutuksen mataline, jyrkkäkattoisine puuhökkeleineen ja ahtaine, mutkikkaine katuineen. Keskikaupungilla on sentään nykyaikaisempi ja siistimpi leima. Siellä kohoaa paikoitellen puutalojen keskeltä uudenaikaisia, useampikerroksisia kivimuureja, kouluja, hotelleja ja hallintovirastoja, joihin Pohjan Pojat nyt toistaiseksi sijoittuivat, ja muita leveämpi puistokatu johtaa asemalle. Mitään varsinaisia nähtävyyksiä ei Valkissa ole.

Kaupungille antoi lähinnä seuraavina aikoina erikoisen leimansa sen silmäänpistävän lukuisten ajurien ja varisparvien ohella Pohjan poikain harmaiden sotilaiden vilinä tehden siitä todellisen sotilaskaupungin.

Edellä on jo mainittu siitä viileästä vastaanotosta, joka tuli Pohjan Poikain osaksi heidän marssiessaan eri puolilta Valkiin. Kaupunkilaisten kärsimykset viime päivinä ja edelleen jatkuva epävarmuus vaikuttivat siihen epäilemättä sangen suuresti. Asukkaista juutalaiset suhtautuivat alunperin karsaasti suomalaisiin voimatta sietää heidän tuomaansa kuria ja järjestystä. Heidät saatiin m.m. vasta sakkouhkauksin avaamaan kaupungin myymälät, jotka suurimmaksi osaksi olivat heidän käsissään. Lättiläisissä taas oli paljon bolshevikeja, joiden käytös suomalaisia vapaaehtoisia kohtaan luonnollisesti oli mitä vihamielisin. Mutta muiden asukkaiden suhteen suomalaiset eivät juuri saaneet aihetta valittaa.

Näky, joka punaisten viimeisenä tervehdyksenä kohtasi Pohjan Poikia Valkissa ja sen ulkopuolella, oli unohtumaton. Bolshevikien kiduttamalla surmaamien ja ampumien ihmisten ruumiita oli kaupungin ympäristöllä, hangelle heitettyinä ja metsiin haudattuina, kaikkiaan noin parisataa henkeä.

Bolshevikien kammottavat murhat Valkissa ennen kaupungin joutumista suomalais-virolaisten joukkojen valtaan saavat todella turhaan etsiä vertaistaan. Kiduttamalla surmattujen joukossa oli sekä vanhoja että nuoria, sekä naisia että miehiä, joille itsekullekin oli koetettu keksiä mahdollisimman suuria tuskia tuottava kuolintapa. Piinaten, jäseniä silpoen, luita katkoen ja polttoraudollla kiduttaen oli onnettomilta henki riistetty, niin että omaisten oli vaikeaa tuntea vainajia. Mainitseepa eräs kertojamme, että ainakin osa surmatuista olisi heitetty hautaan vielä puoleksi elävinä ja sitten luotu haudat umpeen tukahduttaen onnettomat uhrit mullan alle. Henkensä heitettyäänkään surmatut eivät saaneet olla rauhassa bolshevikien petomaisuudelta: alastomiksi ryöstettyjä ja silvottuja ruumiita häväistiin vielä kaiken kukkuraksi mahdollisimman raa'alla tavalla.

Melkein kaikkialla, mihin Pohjan Pojat seuraavina päivinä tulivat vieraisiin, oli surua. Joko oli joku omaisista saanut surmansa tai sitten viety vankina peräytyvien punaisten mukana teille tietymättömille.

Helmikuun 1 p:n iltana saapuivat Valkiin pohjoisesta ja luoteesta odotetut virolaiset joukko-osastot. 3:s rykmentti ryhtyi etenemään Valkista, mutta ei päässyt kauaksi. 6:s rykmentti suojeli rautatielinjaa Moisakylä—Valk.

Vihollinen oli tosin karkoitettu Valkista, mutta se liikehti edelleen aivan lähellä kaupunkia, jonka asema niin ollen ei ollut ensinkään taattu. Koko Valkin valtauspäivän ja seuraavan yön kuului kaupungin etelä- ja länsilaidasta kiväärinrätinää. Pohjan Poikain 2:sen komppanian patrullit siellä kahakoivat vihollisen kanssa; m.m. Ermeksen, Borishofin ja Luhden tienoilla ne joutuivat bolshevikien kanssa tekemisiin. Myöskin 3:s virolainen rykmentti ja Tarton sissipataljoona (=_Kuperjanovin_ sissit) olivat kaupungin länsipuolella kosketuksissa lähikartanoihin sijoittuneiden punaisten kanssa.

Valkin asemaa vahvistaakseen eversti _Kalm_ antoi alaisilleen joukoille »Operationikäskyn Tartto—Valk joukoille 2.2.1919», jossa joukot määrättiin ottamaan seuraavat asemat:

Tarton sissipataljoona: Ermes—Borishof—Kalnastoldit.

Pohjan Poikain 1:nen pataljoona, jonka alaiseksi oli määrätty myös hiihtokomppania, tykistön avustamana: Purgail—Tulbe—Binke—Ramelek ja edelleen lähelle Bekkeä.

Pohjan Poikain 2:nen pataljoona tukenaan yksi tykistöjaos: Bekke—Zeple—Pyssa—Ratnek—Mörgi.

Operatsionikäsky päättyy seuraavasti:

»5. Yllämainitut tehtävät ovat nopeasti suoritettavat, kiinnittämättä mitään huomiota tilannetta tuntemattomiin harhaileviin virolaisiin joukkoihin. Jos he rupeavat sekaantumaan antamiini tehtäviin tai harhailevat rintama-alueellamme, on ilmoitettava minulle kohta, sekä mainittava mistä joukko-osastosta ja kenen johdolla he ovat.

»6. Kapteeni _Irwin_ on panssarijunillaan tuettava 1 pataljoonaamme Valk—Wolmar radalla.»

Jääkäriluutnantti _Hannula_, jolle operatsionikäsky annettiin suullisesti jo illalla helmikuun 1 p:nä, määräsi saadakseen tiedon vihollisen voimista ja sijoituksesta hänen pataljoonalleen annetun alueen kahdella pääsuunnalla yhden hiihtojoukkueen etenemään ilman suksia vääpeli _Väinö Westerlingin_ johdolla Sileen ja hiihtokomppanian päävoiman jääkäriluutnantti _Kareksen_ johtamana Tulbea kohden. Käskyn saaneet joukot lähtivät liikkeelle klo 6 ip., jolloin jääkäriluutnantti _Karesta_ seurasi Pohjan Poikain patteriston räjähdyskomennuskunta tuhotakseen, jos mahdollista, rautatiesillat Tulben eteläpuolella.

Vääpeli _Westerlingin_ joukkue ei päässyt pitkälle, ennenkuin se joutui taisteluun vihollisen kanssa ja oli n. tunnin kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen pakotettu peräytymään ylivoiman tieltä kaupungin laitaan jääden asemiin rautatien varteen.

Siitä tiedon saatuaan jääkäriluutnantti _Hannula_ antoi 1:sen komppanian v.t. päällikölle, jääkärivääpeli _Korhoselle_ käskyn komppaniansa ja 1:sen K.K.K:n 3:nnen joukkueen kera lähteä liikkeelle ja tunkeutua ottaen mukaansa vääpeli _Westerlingin_ joukkueen vielä samana yönä Sileen.

Komppania, jonka miehistö oli viime päivien matkoista, taisteluista ja marsseista lopen uupuneena juuri päässyt levolle kylmille kivilattioille ainoana peitteenään manttelinsa, hätyytettiin ja lähti hetken kuluttua nurkumatta yölliselle taisteluretkelle klo 9,30 ip.

Kaupungin laidasta komppania otti mukaansa hiihtojoukkueen, joka asetettiin kärjeksi ja jatkoi matkaa maantietä myöten etelää kohden. Vastarintaa kohtaamatta edettiin Sadeskalin talon luo. Mutta sen sivuutettuaan marssijärjestyksessä kulkeva komppania joutui vihollisen tulen alaiseksi. Bolshevikien pieni, n. 30—40-miehinen etujoukko oli asettunut yhden konekiväärin kera tien vasemmalla puolen olevalle kummulle väijyksiin ja päästänyt suomalaisten kärjen rauhassa sivuitse yllättääkseen jäljessä marssivan pääjoukon.

Komppania levittäytyi nopeasti ketjuun ja avasi konekivääri- ja kivääritulen vihollisen asemia vastaan. Laukaustenvaihtoa kesti klo 10,30—11,15 ip. Sitten komppania hurraten syöksyi vihollisen asemien kimppuun ja karkoitti niissä piilleet bolshevikit. Pohjan Pojat eivät kärsineet taistelussa minkäänlaisia tappioita.

Senjälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa tällä kertaa kärkenä 8 vapaaehtoista vääpeli _Havaan_ johdolla. Oli selvää, että karkotettu bolshevikijoukko oli vain suuremman vihollisvoiman etuvartio, joten joltisellakin varmuudella voitiin olettaa taistelun olevan lähellä.

Kärki saapui kuitenkin vastarintaa kohtaamatta Snikeriin tarkastaen sen ja lähtien edelleen. Se ennätti jo tutkia suuren osan melkoisen laajaa Meshulin kylää, mutta sitten kylän eteläpuolisiin taloihin asettuneet punaiset — 250—300 miestä ja 2 konekivääriä — avasivat yht'äkkiä n. 30 metrin päästä tulen kärkeä vastaan. Se painautui asemiin ja vastasi tuleen, sillä aikaa kuin komppania levisi ketjuun tien oikealle puolelle ja hiihtojoukkue tien viereen kylän taa.

Luutnantti _Reponen_ kertoo taistelusta:

»Jättäydytään metsän reunaan. Patrulli on tarkastamassa talorykelmää, joka luurankomaisten puiden ympäröimänä törröttää keskellä pimeää lakeutta.

»Silloin se alkaa. Ensin pari kolme laukausta, sitten tuiskuna. Komppania hajautuu ketjuksi. Heti havahtuu vihollisen konekivääri. Lukemattomien rakeiden tavoin suihku viuhahtaa ylitsemme. Ensimmäinen ja toinen joukkueemme vetäytyvät oikealle, kolmas painuu kohti kylää.

»Äkkiä tuli lakkaa. Äänettöminä edetään pitkin kenttää, hermot jännittyneinä. Ei vielä mitään, ei vielä... ei vieläkään... nyt!

»Hirvittävä rätinä raikuu yli aukeaman. Käskyttä heittäytyy joka mies maahan — taitavammin kuin milloinkaan harjoituksissa.

»Öinen taistelu on alkanut. Sydänyön hetket ovat käsissä.

»Näemme edessämme vain kylmän hangen, joitakin latoja, eräitä taloja ja niiden takana mustan metsän, mutta tiedämme, että siellä on muutakin — rohkea vihollinen, satoja kiväärejä, kaksi konekivääriä, kymmeniätuhansia panoksia... kuolema.

»Vihollinen ei säästä ammuksiaan. Yhtämittaisena, omituisen kumeana kaikuu tuhansien laukausten sarja, ja konekiväärien suihku nousee ja laskee, etenee ja lähenee.

»On jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tässä taistelussa. Tähdetön yö, synkkä pimeys, tuntematon tienoo ja lähellä edessä tarkasti ampuva vihollinen. Vilkaisen kelloon. Fosforiviisari lähenee kahtatoista. Sekunnit taistelun telmeessä tuntuvat pitkiltä. Joukko kurjia kysymyksiä syöksähtää aivoihin:

»'Kauanko tätä jatkuu?... Kauanko hermot kestävät tätä toimettomuutta?... Kuinka tässä ollenkaan voi ajatella?... hengittää?... elää?'

»Sitten ammunta lakkaa. Oikealta sivustalta alkaa kuulua melua, huutoja.

»Vihollisen ketjusta joku kiljuu suomeksi:

»'Keitä olette?'

»'_Kalmin_ piruja! huutavat pojat.'

»Kohta senjälkeen tehdään rynnäkkö. Jokainen mies kimpoaa ylös maasta ja syöksyy eteenpäin kivääri tanassa ja hurjasti hurraten, upseerit pistoli kourassa. Vihollinen pakenee. Kylä on meidän.

»Juoksuhaudat, piikkilankaesteet! Hämmästelemme ja iloitsemme. Sepä oli! Jos olisimme tienneet moisten ensiluokkaisten varustusten olemassaolosta, niin tuskinpa... Mutta hyväpä näin. Pidämme kuitenkin varomattomana edetä nelinkertaisen vihollisen kintereillä pimeässä yössä väsyneinä ja kylmissämme. Yövymme kylään.»

Taistelu, jossa Pohjan Pojista haavoittui vain 1 konekiväärimies, päättyi klo 1,30 yöllä. Komppania asetti kenttävartiot ympäristöön ja lähetti ilmoituksen taisteluistaan pataljoonankomentajalle majoittuen kylään lepäämään ja odottamaan uusia määräyksiä.