Part 25
2:o Yksi pataljoona Pohjan Poikia rykmentin tykkien ja yhden kapearaiteisen panssarijunan kera, pataljoonan komentajan yhteisellä johdolla, etenee Valk—Marienburg rautatien ja maantien suuntaan, miehittää Hoppenhofin aseman ja valvoo teitä Adselista Neu-Laitzeniin;
3:o Eversti _Puskar_, johdossaan 2:nen ja 7:s virolaisrykmentti, Tallinnan suojeluspataljoona, _Balahovitshin_ joukko-osasto ja 2:sen ratsurykmentin 1 eskadroona 8 tykin kera, suorittaa ylipäällikön etelärintamalle antaman käskyn 1:sen ja 2:sen kohdan, edelleen miehittää linjan Panikovitsh—Shemeritski—Alt-Laitzen—Oppekaln valvoen vihollisen puolelta tulevia teitä, panee toimeen käytettävänään olevalla eskadroonalla odottamattoman hyökkäyksen Marienburgia vastaan herättäen vihollisen keskuudessa paniikkia ja helpottaa Pohjan Poikain toimintaa rautatien suunnalla rikkomalla rautatien vihollisen selän takana;
4:o Kapteeni _Irw_ johdossaan kaikki panssarijunat —yhtä kapearaiteista lukuunottamatta — toimii Stackelnin, Marienburgin ja Pihkovan suunnilla tarpeen mukaan;
5:o Reservissä: Tarton sissipataljoona Moisakylässä, Pohjan Poikain 1 pataljoona Valkissa, Tarton suojeluspataljoona Vörussa ja Viljandin suojeluspataljoona Tartossa.
Samalla käskettiin sotilaiden tietoon saattaa, että sittenkuin nämä asemat olisi saatu virolaisten joukkojen haltuun, ei enää edettäisi, vaan puolustauduttaisiin niissä.
Saatuaan kenraali _Wetzerin_ yllä lyhyesti esitetyn taistelusuunnitelman eversti _Kalm_ pitäen sitä virheellisenä lähetti Tarttoon sähkösanoman, joka Pohjan Poikain taistelukertomuksen mukaan ajalta 13.2.-26.2.19. oli sisällöltään suunnilleen seuraava:
»Huomautin, että täten on alkavassa operatsionissa taas uudistumassa Grosshofissa Pohjan Pojille turhaan tullut verilöyly, sillä kuten silloin Valk—Wolmar rata jäi katkaisematta, niin varmaankin taas jäisi nyt Marienburg valloittamatta ja rata katkaisematta ja rykmenttini tehtäväksi tulisi suoralla rintamahyökkäyksellä vallata rata Adsel—Koikylästä Neu-Laitzeniin asti. Koska samalla otin huomioon sen, että paljailla rintamahyökkäyksillä vihollisen elävää voimaa ei voida tuhota sekä sen suuria ryöstösaaliita haltuun saada, tein sähkösanomassani kaksi ehdotusta: 1:o joko minun rykmenttini alkaa suoran rintamahyökkäyksen pitkin rataa vasta senjälkeen, kun rata Marienburgiin on varmasti katkaistu ja Marienburg vallattu, 2:o taikka minulle annetaan toimintavapaus suorittaa sama tehtävä monta kertaa pienemmällä mieshukalla ja ehdottomasti varmemmin tekemällä saartoliikkeen Verrosta Marienburgiin. Pyysin minulle annettua tehtävää harkitsemaan uudelleen ja toistamaan käskyn taikka sitten jättämään tehtäväni suorittamisessa suoritustavan määräämättä.»
Eversti _Kalm_ sai 12 p:nä vastauksen, jossa ilmoitettiin, että hän saisi lähettää yhden komppaniansa Marienburgin rataa katkaisemaan määrättyjen joukkojen mukaan. Koska hän ei saanut koko tehtävää suorittaakseen ja hän piti tällaista järjestelyä tarkoitustaan vastaamattomana ja epäonnistuneena, ilmoitti hän kenraali _Wetzerille_ lähettävänsä 1:sen pataljoonansa tykkien ja panssarijunan kera Koikylän seuduille, mutta antavansa etenemiskäskyn vasta sitten, kun hän saisi varman tiedon, että rata todella oli katkaistu.
Saatuaan sanoman, että eversti _Puskarin_ joukot lähtisivät liikkeelle 13 p:nä klo 6 ap., eversti _Kalm_ antoi saman päivän aamuna jääkärikapteeni _Hannulalle_ määräyksen lähettää viipymättä liikkeelle yhden komppanian, jonka tuli olla voimakkaan tiedustelun kautta keskeytymättömässä kosketuksessa Koikylässä majailevan vihollisen kanssa. 3:s komppania, joka sai tämän tehtävän suorittaakseen, jätti Valkin jääkäriluutnantti _Marttisen_ johdolla klo 10 ap.
Eversti _Kalm_ antoi edelleen 13 p:nä klo 8,30 ap. operatsionikäskynsä N:o 7 määräten jääkärikapteeni _Hannulan_, johdossaan 1:nen pataljoona, Pohjan Poikain 1:nen ja 3:s patteri (jääkärimajuri _Snellman_) ja I kapearaiteinen panssarijuna (kapteeni _Peters_) sekä yhteyden pitoa varten 2 ryhmää ratsumiehiä (vääpeli _Eino Vartiainen_), etenemään Valk—Marienburg radan ja maantien suuntaan, valloittamaan — saatuaan siihen nimenomaisen käskyn eversti _Kalmilta_ — Hoppenhofin rautatienaseman ja valvomaan teitä Adsel—Koikylästä Neu-Laitzeniin.
2:nen pataljoona oli jäävä reserviin Valkiin, johon myös rykmentin esikunta ja 1:sen pataljoonan raskas kuormasto jäivät.
Tiedonanto-osaston päällikkö määrättiin ryhtymään toimenpiteihin voidakseen huolehtia yhteydestä jääkärikapteeni _Hannulan_ joukkojen kanssa niiden liikkumisen mukaan. Mutta tiedonanto-osastolla ei ollut käytettävänään enempää kuin jokunen sata metriä puhelinjohtoa, joten sen toiminnasta ei pataljoonalla ollut suurtakaan hyötyä, se kun oli rajoitettu käyttämään yksinomaan yleisiä puhelinlinjoja. Sitäpaitsi Pohjan Poikain ryhdyttyä suorittamaan kiertoliikettään Marienburgia kohden puhelinyhteys ei enää voinut tulla kysymykseenkään.
Rykmentin lääkäri, lääkintämajuri _Kallioinen_ seurasi 1:stä pataljoonaa. Lääkintäkapteeni _Kalpa_ ryhtyi toimenpiteihin saadakseen asemakomendantin avustuksella kokoon ambulanssijunan, joka etenisi virolaisen panssarijunan jäljessä korjaten suomalaisia haavoittuneita. 13 p:n iltana ambulanssijuna olikin kunnossa. Sairashoitohenkilökunta vietti sitten siinä seuraavat päivät kulkien edestakaisin rintaman ja Valkin väliä panssarijunan perässä, jonka täytyi joka 6 tunnin perästä palata takaisin hakemaan vettä.
Pohjan Poikain rykmentillä — aluksi tosin vain sen 1:sellä pataljoonalla — oli siis tiedossa uusi taistelukausi, jonka vastuksia ja uhreja ei voitu edeltäpäin arvioida. Mutta riemukkain hurraa-huudoin otettiin sanoma rintamalle lähdöstä vastaan sekä upseeriston että miehistön keskuudessa.
Rykmentin vahvuus tähän aikaan (11.2.) oli seuraava:
ups. aliups. miehistöä. yht. hev. ajoneuv. Rykm. esikunta 18 13 26 57 17 — 1:nen pataljoona 9 96 654 759 64 52 2:nen » 10 85 691 786 51 34 Tykistö 13 51 254 318 168 54 Tiedonanto-os. 1 11 87 99 1 — Sairashoito-os. 2 3 11 16 — — Ratsuos. 1 10 46 57 56 8 Soittokunta 2 9 25 36 — — Koko rykmentti 56 78 1.794 2.128 357 148
(Vahvuusilmoituksessa ei ole kuitenkaan otettu huomioon ennenmainittuja upseerikoroituksia urhoollisuudesta Valkin valloituksessa, jotka tähän aikaan eivät vielä olleet julkaistuja.)
Eräs Pohjan Poika kirjoittaa muistiinpanoissaan Koikylään lähtöpäivästä:
»Tänään mielet ovat korkealla. Kaikki työ käy kuin salamanleimaus. — Ovat ne, nuo suomalaiset, nopeita poikia, ajattelevat mustasilmäiset juutalaiset. Niin, ovat ne, vaikka niitä sanotaan hitaiksi.
»Kun tulee lähtö taisteluun, niin silloin Suomen poikain jalat ovat irti maasta. Vielä tämä suomalaisjoukko näyttää täällä ihmeitä maailmalle! ‒
»Kadulla viedään muudatta virolaista tykistöupseeria viimeiseen lepopaikkaansa. Valkea arkku on kanuunan piipun päällä. Suomalainen sotilassoittokunta soittaa surumarssia jäljessä.
»Tuo kuva — keskellä taisteluun lähtökiirettä — jättää jälkeensä mieliimme vakavan vaikutelman.
»Montakohan meistä tämän matkan jälkeen viedään noin? — — —
»Lähdetään liikkeelle kaakkoa kohden.
»Pitkä karavaani kulkee aukean tasangon keskitse. On ihana talvipäivä. Luonnossa on kuitenkin jo jotakin keväistä tuntua,vaikka ei olla vielä helmikuun puolivälissäkään. Maantie on paikoin lumetonta. Hevoset vetävät ihan suoranaan raskaita panoskuormia. Tykkien pyörät kumisevat oudosti.
»Yhä eteenpäin.
»Poikkean muutamaan taloon. Pyydän juotavaa. Talosta etsitään parasta. Tarjoan maksua, mutta isäntä ei tahdo ottaa. Jätän rahan kuitenkin pöydälle, sillä 'jos tänään kuolen ja huomenna kuopataan', niin mitä hyötyä on minulle noista papereista, joita ukko joka tapauksessa tarvitsee kipeämmin kuin minä.
»Eräässä toisessa talossa saan ihailla kaunista 'preiliä' [preili — neiti], jolla on hieno hipiä ja loistavat silmät. Panen parhaani vironkielellä saadakseni hänet ymmärtämään niitä tunteita, jotka sillä hetkellä mielessäni vallitsevat... Koti kaukana... edessä rintama... ehkä kuolema... Mutta pian kuluu puoli tuntia. Karkoitan mielestäni kaiken tuon ja lähden. Kaihomielisyys on vahingollista sotilaalle. Mutta liina liehuu kauan talon portailta...»
* * * * *
Jääkärikapteeni _Hannulan_ joukot lähtivät Valkista liikkeelle klo 11,15 ap. Hän sai silloin jääkärimajuri _Snellmanilta_ tiedon, että Karolan kartano (Gut Karolen) Koikylän pohjoispuolella oli vapaa vihollisesta.
Joukkojen päävoima päätettiin silloin sijoittaa tykistön kera Karulaan ja ryhtyä sieltä käsin tiedustelemaan. Edelleen jääkärikapteeni _Hannula_ sai tiellä Karulaan 3:nnelta komppanialta ilmoituksen, että bolshevikien päävoima oli Koikylän kartanossa ja pienemmät osastot Voitkassa (3 km. Koikylästä länteen) ja Kakun koululla (2 km. Koikylästä pohjoiseen) sekä 2 tykkiä Koikylän rautatienasemalla ja 2 tykkiä Aajoen rannalla, lähellä Pirin taloa, ja että virolaisten etuvartio oli Marienheinissa.
3:s komppania asettui Lepenhofiin, joka oli jo ollut muutamia päiviä aikaisemmin virolaisten hallussa, mutta jälleen jätetty, ja ryhtyi rohkeasti tiedustelemaan saavuttaen kosketuksen vihollisen kanssa klo 2,10 ip. 1:sen pataljoonan esikunta, toistaiseksi varaväeksi jäävä 1:nen komppania, joka asetti vain välittömän hälyytysvartion Karulasta Kärikmäelle vievälle tielle, ja tykistö asettuivat klo 5,10 ip. Karulan kartanoon. 2:nen komppania jatkoi matkaa ja majoittui Niglen taloihin alkaen tiedustella etelää ja kaakkoa kohden.
Jääkäriluutnantti _Marttinen_ sai tehtäväkseen mahdollisimman paljon hermostuttaa ja häiritä vihollista saattaakseen sen siihen käsitykseen, että hyökkäys oli odotettavissa siltä suunnalta. Jääkäriluutnantti _Koiviston_ taas tuli tiedustella mahdollisimman varovaisesti, jottei punaisten epäluuloa tällä taholla herätettäisi.
Eräs 1:sen komppanian upseeri kirjoittaa Karulasta:
»Karulan kartano on suurenmoinen uljaine päärakennuksilleen, suunnattomine kivinavettoineen ja talleineen. Aamulla bolshevikit ovat siitä lähteneet kuultuaan meidän olevan tulossa ja vieneet muassaan 17 vaunulastia arvokkaimpia huonekaluja. Siitä huolimatta se ei ole vielä suinkaan putipuhdas; siellä saa nähdä koko joukon sangen vanhoja metsästystauluja ja joitakin antiikkisia kaappeja y.m.
»Majoituttuamme kartanoon saan järjestettäväkseni 1:sen komppanian aliupseerivarfion muutamaan tienhaaraan, jonne sijoitetaan myös yksi kevyt konekivääri.
»Puolikuoliaana väsymyksestä raahaudun takaisin ja heittäydyn esikuntahuoneen nurkkaan levolle kahmaistuani hieman olkia alleni. Kuumehoureisesta unestani havahdun usein ja katseeni kiintyy silloin joka kerta mieheen, jota jok'ainoa kunnioitamme, johon rajattomasti luotamme, ja jota myöhemmin opimme yhä enemmän rakastamaan. Hän istuu pöydän ääressä paitahihasillaan, kartta edessään. Takan loimuava hehku valaisee hänen älykkäät ja lujat piirteensä, ja suuret, mustakehyksiset rintamalasit heittävät silmien seutuville miettivän varjostuksen. Joskus hän tarttuu kynään, kirjoittaa nopeasti ilmoituksen tai käskyn, jonka ratsu kiidättää joko Valkissa olevaan rykmentin esikuntaan tai Lepenhofissa majailevan komppanian päällikölle.
»Yhä hän valvoo, laatii suunnitelmia, muuttelee niitä, kunnes tilanne on selvä, ja hän saattaa itselleen hyvällä omallatunnolla sanoa: niin teemme. Ja uskonpa — sitä mieltä ovat kaikki, jotka hänen mukanaan ovat kulkeneet — että valittu ratkaisu on aina paras mahdollinen. — Tuo mies on jääkärikapteeni _Hannula_.»
* * * * *
Operatsionin alkaessa vihollisen rintama kulki etelässä, saatujen tietojen mukaan, suunnilleen linjaa Stale—Stackelnin asema—Wiezemhof—Koikylä, Valk—Marienburg radan vartta — Möniste (Menzen)—Hoppenhof ja edelleen Riika—Pihkova maantien seutuvia koilliseen. Tarkkoja ja luotettavia tietoja punaisten asemista Koikylän seuduilta alkaen itäänpäin ei saatu, kun virolaisten joukkojen ja bolshevikien välillä ei tällä suunnalla ollut kosketusta. Punaisten pääetappipaikkoja olivat Ruhja, Wolmar ja Marienburg.
Jääkärikapteeni _Hannula_ kirjoittaa täten alkaneesta operatsionista:
»Operatsionisuunnitelma on katsottava virheelliseksi, etenkin mikäli se koski toimintaa rintaman keskustassa s.o. Pohjan Poikain suunniteltua etenemistä radan suuntaan. Sillä on otettava huomioon, että vihollisen rintama kulki Koikylästä Hoppenhofiin pitkin radan vartta. Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan tehtävä muodostui näin ollen vihollisen rintaman auki vyöryttämiseksi sivusuuntaan ilman toimintaa syvyyssuuntaan s.o. radan eteläpuolelle viertotietä kohden. Tästä oli oleva seurauksena, että mitä pitemmälle edettiin, sitä suojaamattomammaksi oikea sivusta jäi, ja sitä vaaranalaisemmaksi muuttuivat suorin yhteys ja jälkikuljetus rataa myöten, radan suojeleminen olisi vaatinut näet koko Pohjan Poikain rykmentin hajoittamista tälle laajalle rintamalle, joten sen taisteluvoima olisi supistunut olemattomaksi ja sen hyökkäystoiminta tyrehtynyt. 1:sen pataljoonan esim. ehdittyä Hoppenhofiin olisi viholliselle ollut helppo asia Serbigalin ja Adselin kautta katkaista rata ja maantie ja siten eristää pataljoona Valkin yhteydestä. Virolaiset panssarijunat eivät yksin kyenneet suojaamaan rataa, niiden toiminta-alue kun on varsin rajoitettu. Oikealla siivellä olevaa 3:tta virolaista rykmenttiä ei myöskään voitu ottaa lukuun sivusuojastona, sen toiminta-alue ei näet ulottunut näin etäälle itään.
»Rintamaan oli näin ollen muodostuva suuri ja vaarallinen aukko, jota vastustaja saattoi käyttää hyväkseen. Sen se heti Marienburgin taistelukauden jälkeen tekikin. Pohjan Poikain hyökkäysten tulosten, ennenkaikkea rautatien ja valtamaantien omistuksen, säilyttämiseksi olisi ollut välttämätöntä pysyvästi miehittää ja varustaa Arskall, Serbigal ja Adselin linna, jotka tarjosivat erinomaiset puolustus- ja tukikohdat. Se, ettei tähän operatsionisuunnitelmassa kiinnitetty mitään huomiota, ja ettei näin Marienburgin valloituksenkaan jälkeen tehty, on katsottava suureksi taktilliseksi virheeksi, jonka seuraukset muodostuivat kohtalokkaiksi tuhoten kaikki tämän mainehikkaan taistelukauden suuret saavutukset ja tulokset.
»Virolaisia joukkoja oli myös syytä epäillä, sillä kokemus oli osoittanut, että heidän operatsionikäskyssä edellytetty merkityksensä usein olikin olemassa vain paperilla, yhtenäinen toiminta oli heikkoa, eteneminen silloinkin, kun Pohjan Pojat olivat raivanneet tien auki eikä vihollisen vastustusta ollut olemassa, oli hidasta. Offensiivihengen puute ja taipumus olla passiivisella puolustuskannalla olivat yleisiä ilmiöitä. Etenkin laiminlyötiin tiedustelu ja pysyvä kosketus vihollisen kanssa. Tarmokkaammalla toiminnalla olisivat tulokset olleet suuremmat, sillä vihollista näytti vaivaavan yleensä samat ominaisuudet. Tavallista olikin, että esim. yön ajaksi sekä virolaisten että punaisten etuvartiot vetäytyivät toisistaan n. 2—3 km. päähän.
»Loistavana poikkeuksena olivat kuitenkin muutamat erikoiset joukot, kuten yliluutnantti _Kuperjanovin_ sissipataljoona ja n.k. merijalkaväki (Petserin rintamalla) sekä ennenkaikkea panssarijunat. Näiden viimeksimainittujen miehistö oli valioväkeä, enimmäkseen vapaaehtoisia koululaisia ja ylioppilaita, upseeristo samoin toimintakykyistä ja urhoollista.»
Jääkärikapteeni _Hannulan_ joukot — noudattaen eversti _Kalmin_ nimenomaista käskyä — eivät ryhtyneet etenemään, vaan virolaisten joukkojen rynnistystä odotellessaan majoittuivat perusteellisesti ja tiedustelivat joka taholle.
14 p:n aamuna saapui Koikylän lähistölle kaksi virolaista panssarijunaa, jotka suojasivat Pohjan Poikain oikeaa sivustaa miehittäen radan oikealla puolen Lippin talon luoteispuolella metsän reunassa olevan kummun ja halliten sieltä aavaa peltoa Koikylän asemalle asti ja siitä etelään aina Kalisteen saakka. Panssarijunien perässä tuli Lepenhofin kohdalle 3-vaunuinen, suomalainen ambulanssijuna. Lääkintämajuri _Kallioisen_ ambulanssi taas oli Karulan kartanossa.
14 p:nä saatiin 2:sen komppanian tiedustelijain kautta selville, että punaisten esikunta 1 rykmentin kera oli majoittunut Koikylän kartanoon. Komppanian tiedustelu ulotettiin päivän kuluessa yhä etelämmäksi. Aamuyöstä patrulli oli huomannut Kakun vapaaksi bolshevikeista, mutta jäämättä sinne se palasi kokonaisuudessaan ilmoittamaan asiasta, jääkäriluutnantti _Koivisto_ lähetti silloin uuden patrullin miehittämään Kakun. Vihollinen oli kuitenkin tällä välin uudelleen asettunut sinne ja avasi yht'äkkiä tulen varomattomasti etenevää patrullia vastaan, joka luuli tienoon yhä edelleen olevan punaisista vapaan, ja ajoi sen hajalle. Pohjan Pojista haavoittui 1 sotilas ja 1 joutui vihollisen käsiin, joka rääkkäsi hänet pistimillä kuoliaaksi. Kaatuneen, sotilas _Viljo Kortesmaan_, ruumis löydettiin vähän senjälkeen.
2:nen komppania lähetti tällöin uuden patrullin vääpeli _Kaarlo Nikin_ johdolla karkoittamaan viholliset Kakusta. Punaiset olivat kuitenkin jo poistuneet sieltä. Kakuun asetettiin kenttävartio ja toinen Ringisteen varmistamaan aluetta maantiestä Kivitöjärveen asti ja estämään vihollisen tiedustelua.
Myöhemmin samana päivänä n. 20-miehinen bolshevikijoukko hyökkäsi Kakun kenttävartion kimppuun, mutta karkotettiin ja menetti 3 miestä kaatuneina Pohjan Poikain kärsimättä minkäänlaisia tappioita. Punaiset hyökkäsivät päivän kuluessa myöskin 3:nnen komppanian etuvartiota vastaan kaksi kertaa, mutta lyötiin verissä päin takaisin. Pohjan Pojista haavoittui näissä kahakoissa yksi 1:sen K.K.K:n sotilas.
Kärikmäen kautta Appiaa kohden vääpeli _Vartiaisen_ johdolla lähetetty ratsupatrulli ilmoitti puolenpäivän tienoissa, että seutu oli puhdas vihollisesta Appiaa myöten. Kun kuitenkin tilanne Pohjan Poikain toiminta-alueesta itäänpäin oli epäselvä, lähetti 1:nen komppania vänrikki _Havaan_ johdolla 35-miehisen kenttävartion Kärikmäelle.
Jääkärikapteeni _Hannula_ kertoo Koikylän valtaussuunnitelmista:
»Olin edellisenä iltana, 13.2., lähettänyt eversti _Kalmille_ ehdotuksen tehdä kiertoliike Kärikmäki—Metsoja—Appia—Lännemets ja sen kautta puhdistaa seutu Lännemetsistä Koikylään vihollisesta. Eversti _Kalm_ oli kuitenkin virolaisten joukkojen toimintaa odotellessaan kieltänyt minua toistaiseksi ryhtymästä hyökkäykseen. Ennen pitkää osoittautui, että eversti _Kalm_ epäillessään virolaisten joukkojen toimintatarmoa oli oikeassa. Hänen lähettämistään käskyistä saatoin päättää, että hän oli koko lailla suutuksissaan ja syystäkin. Jotta senvuoksi toiminta pääsisi edes alkuunsa, suostui hän hyökkäykseen Koikylää vastaan lähettäen minulle päivällä 14.2. hyökkäysmääräyksen aikaisemman ehdotukseni mukaan.
»Tarkemmin harkitessani suunnitelmaani kiertoliikkeen tekemiseksi Appian kautta näytti se minusta kuitenkin tarpeettoman laajalta ja kuljettava matka liian pitkältä. Vihollinen olisi saattanut ennen aikojaan saada vihiä liikkeestä. Kun edelleen ottaa huomioon, että punaisten päävoima oli keskitetty Koikylään (2 tykkiä se oli kuitenkin rautatienaseman luota kuljettanut päivällä Mänisteen), olisi matka Lännemetsistä Koikylään vihollisen päävoiman kimppuun ollut liian pitkä, ja yllätys näin ollen olisi voinut epäonnistua, varsinkin, kun sitä ennen olisi ehkä syntynyt taistelu jo Mänistessä, jonka luona olevat korkeat kukkulat tarjoavat erittäin edulliset puolustusasemat joka suunnalle. Pienikin vihollisosasto olisi siellä voinut pidättää hyökkääjää, kunnes päävoimat olisivat joko ehtineet apuun tai peräytyneet Koikylästä etelään. Maasto Lännemetsin ja Koikylän välillä on sitäpaitsi aivan aukeata, ja hyökkäys Mänistestä Koikylää kohden olisi yllätyksen epäonnistuttua ollut ylen vaikea.
»Kun senvuoksi kartan nojalla saattoi olettaa, että maanteiden Karula—Koikylä ja Kärikmäki—Appia välisellä seudulla kulkevia kyläteitä hyväkseen käyttämällä paljon lyhyemmän taipaleen tehden saattoi todennäköisesti vihollisen aavistamatta päästä Koikylän kimppuun selkäpuolelta, muutin suunnitelmaani ja päätin kulkea Aherojärven länsipuolitse, sitä suuremmalla syyllä, kun jääkärimajuri _Snellman_ ilmoitti minulle Sarapuun talon isännän kertoneen, että vähän matkaa Karulan itäpuolella maantiestä erkanee etelään Kivitöjärven ylitse kulkeva hyvä talvitie, jota sitäpaitsi enimmältä osalta metsä suojaa tähystykseltä, ja hänkin ehdotti kiertoliikettä varten kyseessä olevaa talvitietä. Sama virolainen talonpoika tarjoutui myös oppaaksi. Seudun väestö, joka kansallisuudeltaan oli virolaista, oli kauttaaltaan muutenkin valkoista auttaen toimintaamme kaikin tavoin.
»Kun sitäpaitsi 2:sen komppanian kenttävartioiden toimesta vihollisella ei ollut mahdollisuutta tiedusteluun Aherojärven pohjoispuolella, oli tilaisuus yllättävään hyökkäykseen tällä taholla varsin hyvä.
»Voidakseni kootuin voimin suorittaa hyökkäyksen kutsuin 3:nnen komppanian Karulaan, jonne se saapui illalla myöhään. Vihollinen ei nähtävästikään tietänyt 3:nnen komppanian siirtämisestä mitään päättäen siitä, että se koko illan ja yön piti yllä kivääritulta tyhjää Lepenhofia kohden ja oli asemissa kartanon länsi- ja pohjoispuolella Lepenhofin ja Kakun suuntaan odottaen ilmeisesti hermostuneena hyökkäystä näiltä tahoilta.
»Lepenhofin luo jäi vain virolainen panssarijuna, jota pyydettiin asettamaan vartio 3:nnen komppanian sijaan. Mutta sen päällikkö ilmoitti minulle, ettei panssarijuna saanut lähettää pysyvää vartiota, vaan se oli jalkaväen tehtävä. Kun kuitenkin pidin meille erittäin edullisen tilanteen vuoksi jotenkin yhdentekevänä, vaikka vihollinen olisi ottanut Lepenhofin haltuunsa — sitä huonommin olisi sille seuraavana aamuna käynyt — en välittänyt lähettää sinne enää vartiota, vaan panssarijunien päällikön toivomuksesta asetin vain panssarijunaan kaksi sotilasta yhdysmiehiksi.
»1:sen komppanian kenttävartio kutsuttiin takaisin Kärikmäestä. 2:nen komppania sai käskyn siirtyä lähemmäksi Koikylää majoittuen Bikin taloihin ollakseen valmiina tarpeen tullen tältä suunnalta tunkeutumaan Koikylään. Siihen mennessä oli 2:sen komppanian pidettävä Kakun ja Aherojärven välisellä alueella tarkkaa vartiointia noudattamalla kuitenkin mahdollisimman suurta varovaisuutta ja välttämällä vihollisen häiritsemistä tällä suunnalla. Pohjan Poikain tykistön 3:nnen patterin oli myös määrä aamulla siirtyä Bikiin. Kevyen jaoksen tuli sensijaan seurata päävoimaa.
»Kun ryhmitys ja valmistelut oli suoritettu, annoin kirjallisen taistelukäskyn seuraavaa aamua varten ja komppanioiden päälliköille yhteisesti täydentävät suulliset ohjeet.»
Virolaiset joukko-osastot, joille operatsionissa oli annettu määräävä tehtävä, eivät olleet Pohjan Poikain ryhtyessä etenemään päässeet vielä kauaksi lähtökohdastaan. Ne olivat Vörusta etelään suunnilleen linjalla Mikita—Kosse—Plani, siis vielä kaukana Riika—Pihkova viertotien pohjoispuolella. Vastoin aikaisempaa päätöstään eversti _Kalm_ päätti silloin saatuaan vielä sanoman, että vihollisen taisteluhalu Koikylän suunnalla alkoi horjua, ja että punasotilaat kieltäytyivät taistelemasta kuultuaan Pohjan Poikain olevan vastassaan, antaa jääkärikapteeni _Hannulalle_ hyökkäysluvan, josta yllä on mainittu.
Jääkärikapteeni _Hannulan_ taistelukäskyn mukaan lähtivät 1:nen ja 3:s komppania + 2/3 Itsestä K.K.K:sta 1:sen patterin kera mukanaan ammus- ja sairasreet liikkeelle Karulan kartanosta helmikuun 15 p:nä klo 4 ap. 3:nnen patterin, joka oli ensin aiottu siirtää Bikiin, antoi jääkärimajuri _Snellman_ seurata päävoimaa. (Patteri asettui sitten asemiin Kivitöjärven pohjoispuolella olevalle kukkulalle, mutta tähystysmahdollisuuksien puutteessa se ei voinut ottaa osaa taisteluun.) Ensimmäisenä ajoi virolainen opas, jota ilman pataljoonan olisi ollut vaikeata osata oikeaan, talviteitä kulki näet tienoolla ristiin rastiin.
Oli pimeää. Sää oli sumuinen suosien siten kiertoliikettä.
Pataljoona kulki Kiberin ja Savelin talojen itäpuolitse, edelleen Kivitöjärven ylitse, Livamäen, Sarapuun ja Aheron kautta Aherojärven länsikärjen ohitse ja siitä sitten länttä kohden Leoskin kautta. Aheron sivuutettuaan pataljoona siirtyi kulkemaan marssivarmistuksessa. Etumaisena kulkeva 3:s komppania asetti edellensä konekiväärillä varustetun kärjen.
Pataljoonan käännyttyä länttä kohden jääkärikapteeni _Hannula_ lähetti 1 joukkueen l:sestä komppaniasta jääkärivänrikki _Oivan_ johdolla vasemmalle valtaamaan maantien ja radan risteystä Mänisten kohdalla.
N. 1 km. päässä Koikylän itäpuolella olevan talon luona tien oikealle puolen lähtenyt osa pataljoonan kärjestä iski yhteen vihollisen kenttävartion kanssa, joka nähtävästi luuli olevansa tekemisissä vain vastustajan erillisen patrullin kanssa näkemättä sumussa Pohjan Poikain päävoimaa jäljempänä ja hyökkäsi väijytyksistä kärjen kimppuun sen ehdittyä aivan lähelle. Syntyi käsirysy, jossa punaiset ensin saivat Pohjan Pojilta riistetyksi konekiväärin, mutta menettivät sen hetken kuluttua jälleen ja pakenivat senjälkeen päätä pahkaa.
3:s komppania oli sillä välin noussut talon vasemmalla puolen olevalle mäenrinteelle, joka loivasti vietti kartanoon päin. Koikylän kartano näkyi alhaalla puistoineen ja rakennuksineen n. kilometrin päässä, toisella puolen Mäniste. Maasto oli mäen molemmilla puolin aivan aukeata, aaltomaista. 3:s komppania havaitsi heti vihollisen ja kehittäytyi taisteluun 1:sen komppanian jäädessä toistaiseksi Raubatsin talon luo notkelmaan.
3:nnen komppanian levittäydyttyä ketjuun vasemmalle sen oikea siipi jäi paljaaksi. Lisäksi muutaman kymmenen metrin päässä olevaan metsikköön oli sijoittunut vihollisia, jotka avasivat tulen ketjua kohden. 1:nen komppania sai käskyn kehittää yhden joukkueen 3:nnen komppanian oikean siiven jatkoksi. Vänrikki _Havaan_ johdolla se lähti liikkeelle ja eteni ketjussa metsikön halki kartanoa kohden.
Tähän joukkueeseen kuuluva sotilas S. kertoo taistelusta:
»Syöksymme metsän läpi Koikylän kartanoa ympäröiville aukeille. Lumi narskahtelee jalkaimme alla juostessamme. Räiskähtäen taittuu oksa siellä täällä päämme päällä ja sivuillamme.
»Punaiset ampuvat räjähtävillä kuulilla!
»Luoti repäisee lakin erään toverini päästä lähimmän puun juurella. Osaavat ne ampua! Taitavat ollakin lättiläisiä.
»Makaamme asemissa pienessä lepikössä punaisten ollessa tuskin parinsadan metrin päässä ketjustamme. Hyvät näkyvät olevan polsujen asemat: muurit, ampumahaudat ja piikkilankaesteet. Mutta ovat toki meidän suureksi helpotukseksemme rakennetut päinvastaiselta suunnalta tulevaa hyökkäystä vastaan. Ryntäyksemme on siis heille täydellinen yllätys.
»Ampujamme asettaa kevyen jaloilleen, minä avaan laukun, ja sitten taas alkaa tuo tuttu laulu: ta-ta-ta... Muutamakymmen metriä sivullamme näen lähettimme. Il—12 vuotiaan tamperelaisen. Poika on aivan kuin jänis. Isot korvat vain heilahtelevat, silmät tuijottavat päässä pyöreinä, ja aina kuulan vonkuessa ohitse hän jää sitä hetkeksi kuuntelemaan. Väliin hän taas itse präiskähdyttää kartanoa kohden sulkien varovaisuuden vuoksi silmänsä ampuessaan. Mutta korkealta hänen luotinsa taitavat lentää, koskapa joku pojista huutaa hänelle keskellä pauketta:
»'Älä vain tapa enkeleitä sukupuuttoon!'
»Vähän aikaa annamme kevyen konekiväärimme laulaa kartanoa kohden, varsinkin tuonne muurinnurkkaukseen, jossa silloin tällöin jonkun punaisen sotilaan käsi tai jalka vilahtaa. Ketju saa jälleen käskyn hyökätä.
»'Enemmän oikealle!' kaikuu miehestä mieheen.
»'Elekee ampuko, täällä on immeisii!' Se on joku pikku pojista, joka koettaa laskea vielä sukkeluuksia keskellä taistelun melskettä eteenpäin syöksyessämme.
»Punikit pakenevat jättäen jälkeensä vinosilmäisiä kiinalaisraatoja. Vyörymme kuin tankit piikkilankaesteiden ylitse ja opettelemme aitajuoksun alkeita. Asetumme asemiin kartanosta johtavan puistokujan luo. Takanamme pojat heittelevät käsipommeja rakennuksen ikkunoista sisään. Aukealla edessämme punaisia pakenee yhdessä rykelmässä, mutta meitä kielletään ampumasta niitä. Päälliköt luulevat niitä omiksi miehiksi, jotka ajavat takaa vihollista. Joku polsujen eksynyt konekiväärihevonen selässään kevyt 'Colt' painelee ketjun ohitse punaisten jälkeen.
»'Ottakaa kiinni, pojat!'
»Turha vaiva, sillä eläin on viisas ja kiertää vastukset. Pojat pyytävät saada ampua sitä, mutta heitä kielletään, ja vasta sitten, kun hevonen on jo metsän suojassa, annetaan lupa, joka ei kuitenkaan enää hyödytä mitään.
»Kokoonnutaan jälleen kartanon luo. Taistelu on meidän kohdaltamme ohitse.»
3:s komppania oli sillä välin ollut myös taistelussa. Sen hyökkäys tuli viholliselle, josta osa vielä lepäili kaikessa rauhassa kartanossa osan ollessa asemissa selkä hyökkääviin Pohjan Poikiin päin, täydellisenä yllätyksenä. Jonkin ajan kuluttua se kuitenkin toipui hetkeksi säikähdyksestään ja avasi 3:tta komppaniaa vastaan tulen, joka alussa oli erittäin kiivas. Taistelevat ketjut joutuivat paikoitellen niin lähelle toisiaan, että syntyi käsirysy, jolloin aseina käytettiin m.m. konekiväärin päällisiä. Vihollinen vetäytyi kuitenkin pian taaksepäin, ja sen tuli laimeni lakaten lopuksi kokonaan.
Bolshevikit alkoivat paeta kartanosta!
Pohjan Poikain 1:nen patteri oli asettunut asemiin ennenmainitulle mäelle ja avasi klo 8,15 ap. tykkitulen rautatietä, pakenevaa vihollista ja punaisten patteria vastaan, joka oli Tyllikessä pommittaen Pohjan Pojille tuntemattomaan suuntaan sen ammuksien räjähdellessä jossakin kaukana Koikylän taistelupaikalta.
Osa täydelliseen hämminkiin joutunutta vihollista syöksyi suin päin pakoon Koikylästä Piriin vievää maantietä pitkin etelään. Sen pakotien katkaisi kuitenkin paikalle nopeasti rientänyt virolainen panssarijuna. Hyökkäävän 3:nnen komppanian vasemman siiven ehdittyä kartanon eteläpuolelle osa punaisista joutui niinikään saarroksiin ja tuhottiin.
Vihollisen pääjoukko pakeni sekasortoisena laumana rataa myöten Mänisteä kohden. Huomatessaan sen jääkärikapteeni _Hannula_ antoi 1:sen komppanian jäljellä olevalle osalle — kaksi ryhmää jäi kuitenkin viimeiseksi varaväeksi — käskyn katkaista tämän pakotien.
Luutnantti _Reponen_, joka seurasi tätä jääkärivänrikki _Korhosen_ johtamaa joukkuetta, kertoo:
»Edettyämme perättäisessä ketjussa melko kauas vasemmalle teemme käännöksen kohti rataa. Alue on aavaa peltoa, ja vihollinen ampuu meitä sekä suoraan edestä että oikealta sivulta, joskin harvakseltaan. Saavutettuamme maantien, joka kulkee radan suunnassa, heittäydymme sen pengermään asemiin, mutta sangen pian saatamme jo syöksyä yhtä painoa niille kunnaille, jotka kohoavat rautatien takana, päästen yhteyteen jääkärivänrikki _Oivan_ joukkueen kanssa.
»Havaitsemme etuoikealla sekavana laumana pakenevan bolshevikijoukon. Määrään miehet ampumaan niitä koettaen itsekin harventaa vihollisen rivejä japanilaisella karabiinillani. Bolshevikit näyttävät olevan väsyksissä, ei yksikään heistä kykene juoksemaan, ja monet kompastelevat kulkiessaan, useat viimeisen kerran.
»Joukkio katoaa pian edessämme olevan metsän suojaan. Koetan huutaa, että takaa-ajo on aloitettava, mutta paljosta komentamisestani on mennyt niin käheäksi, että näen viisaammaksi tehdä ajatukseni tiettäväksi liikkeillä ja esimerkilläni. Mielettömästi juosten saavutamme vihollisen metsäsarakkeen takana olevat kukkulat. Edessä on laaja aukeama, jonka taustalla oleviin metsiin viholliset ovat juuri puikkimassa. Jälleen tulta, johon punaiset kykenevät vain sangen heikosti vastaamaan.
»Puolen tunnin kuluttua ovat vihollisesta näkyvissä vain ne ryhmät, jotka liikkumattomina möhkäleinä lepäävät hangella.»
Jääkärikapteeni _Hannula_ kertoo taistelun loppuvaiheesta:
»Pataljoonan komentopaikalta mäen päällä, jossa sillä hetkellä myös 3:nnen komppanian varajoukkue vänrikki _Kangasmaan_ johdolla seisoo, nähdään juuri taistelun päätyttyä Koikylän luona 10 ratsumiehen rauhallisesti lähestyvän maantietä pitkin Mänistestä päin. Kun jaäkärivänrikki _Oivon_ kaikkien laskelmien mukaan pitäisi olla siellä, ihmetellään, mitä väkeä ratsumiehet ovat. Ei tahdota uskoa heitä vihollisiksi, mutta he eivät juuri saata olla virolaisiakaan ja Pohjan Poikia he eivät varmasti ole. Ilma on sumuinen ja sitäpaitsi on alkanut sataa lunta, joten kaukoputkellakaan ei voi saada selville, keitä tulijat ovat. Vähän matkaa kuljettuaan ratsumiehet poikkeavat maantien itäpuolelle suunnaten kulkunsa talojen kautta suoraan meitä kohden. N. 500 m päähän he pysähtyvät kahden lähtiessä tulemaan meihin päin. Näemme silloin, että ratsumiehet ovat vihollisia, ja kuulemme selvästi heidän kysyvän haavoittuneelta sotilaaltamme, 'kakoi polk?' johon tämä vastaa kirouksella. Tällöin ratsumiehet kääntävät silmänräpäyksessä hevosensa, toinen laukaisee pistolinsa haavoittunutta kohden onneksi kuitenkaan osumatta, ja lähtevät kiitämään pakoon, samoinkuin muutkin ratsumiehet kauempana. _Kangasmaan_ joukkue ryhtyy heti ampumaan, mutta kiihtyneinä ja innostuksissaan miehet eivät malta tähdätä kyllin tarkkaan, sitäpaitsi haavoittunut makaa juuri tulilinjassa, joten luodit lentävät liian ylös, ja ratsumiehet pääsevät meidän harmiksemme talojen taakse ja pakoon. Patterimme lähettelee myös granaattejaan ja shrapnellejaan heidän kintereilleen, kunnes he katoavat Mänisten taakse.
»Ratsumiehet ovat ilmeisesti mitään aavistamatta kulkeneet Mänisten ohitse juuri silloin, kun 1:nen komppania on vihollista takaa-ajaessaan edennyt rautatien itäpuolelle metsän reunaan, joten rautatieristeys oli auki. 1:nen komppania, kuten sitten käy selville, ei puolestaan tiennyt ratsumiehistä mitään, eikä ole nähnyt heitä. Ilma on sitäpaitsi, kuten sanottu, sumuinen ja lumisateen vuoksi sakea. Ratsumiesjoukko oli ilmeisesti tiedustelupatrulli, joka taistelun alkaessa Koikylän luona oli lähetetty Lannemetsistä tai Taivolasta ottamaan selvää tilanteesta. Heidän retkensä myös osoittaa, että hyökkäysliikkeemme on viholliselle täydellinen yllätys että yhteys sen eri osastojen väliltä on katkennut, ja ettei yhtään pakenevaa vihollista ole päässyt Lännemetsiin päin.
Takaa-ajon päätettyään 1:nen komppania keräytyy vähitellen Mänisteen varmistaen toistaiseksi sen ja alueen Aherojärveen asti.
»3:nnelle komppanialle lähetän taistelun päätyttyä käskyn marssia takaisin komentopaikalle lähettääkseni sen Mänisteen.